Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2015

10. KriisinhallintaPDF-versio

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Selvitysosa:Suomi osallistuu kriisinhallintatehtäviin eri puolilla maailmaa painopisteiden ollessa Libanonissa, Afganistanissa, Kosovossa, Georgiassa, Libyassa ja Ukrainassa. Sotilaallisiin ja siviilikriisinhallintatehtäviin palkattua henkilöstöä arvioidaan vuonna 2015 olevan n. 660 henkilöä.

Sotilaallisessa kriisinhallintaosallistumisen alueelliset painopisteet ovat Libanonissa ja Afganistanissa, mutta myös muualla Lähi-idässä sekä Afrikassa. Vuosina 2011—2013 tehtyjen linjausten mukaisesti suurin osallistumistaso tulee olemaan UNIFIL-operaatiossa Libanonissa ja RS-operaatiossa Afganistanissa. Suomen toiminnassa korostuu myös kriisialueiden omien turvallisuusrakenteiden ja oikeusvaltiokehityksen tukeminen ja turvallisuustoimijoiden kouluttaminen. Operaatio-osallistumisen ohella pyritään panostamaan lisääntyvästi kriisinhallinnan koulutusosaamisen viemiseen. Tavoitteena on vahvistaa kehittyvien maiden omaa kriisinhallintakykyä, erityisesti Afrikassa.

Siviilikriisinhallinnassa osallistumisen alueelliset painopisteet ovat Kosovossa, Afganistanissa, Georgiassa, Libyassa ja Ukrainassa. Osallistuminen keskitetään niihin ulko- ja turvallisuuspoliittisten tavoitteiden kannalta merkittäviin operaatioihin, joissa Suomen panostuksella voidaan saavuttaa erityistä lisäarvoa ja vaikuttavuutta. Suurin osa Suomen siviilikriisinhallintaosallistumisesta suuntautuu Euroopan unionin operaatioihin.

20. Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenot (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille myönnetään 37 172 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetussa laissa (211/2006) tarkoitetun kriisinhallintahenkilöstön palkkaus-, päiväraha-, muonanparannusraha- ja koulutusmenojen sekä valtion eläkemaksun ja kriisinhallintahenkilöstölle palvelusajaksi otetun henkilövakuutuksen kustannusten maksamiseen sekä sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön ryhmätapaturmavakuutusta vastaavien etuuksien maksamiseen ja niistä aiheutuvien hallintokulujen maksamiseen

2) kansainvälisen kriisinhallintayhteistyön puitteissa annettavaan koulutukseen ja sen materiaalikuluihin

3) kansainvälisen kriisinhallintatyön puitteissa yksittäisille maille annettavaan tukeen puolustussektorilla ja vakauttamistehtäviin konfliktien jälkeen

4) sellaisten kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden taloudelliseen tukemiseen, joihin Suomi ei lähetä henkilöstöä tai muutoin osallistu.

Käyttösuunnitelma (euroa)

01. EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusajan menot 1 020 000
03. Liberian kriisinhallintaoperaation menot (UNMIL-operaatio) 489 000
04. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) 2 177 000
05. Yhteiset menot 3 140 000
06. Suomen Bosnia-Hertsegovinan kriisinhallintajoukon menot (EUFOR/ALTHEA-operaatio) 970 000
08. SKJA:n menot (ISAF-operaatio), Afganistan 11 562 000
09. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin 400 000
10. Atalanta-operaation menot 711 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot 1 313 000
14. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot 13 455 000
15. EUTM/Malin koulutusoperaation menot 1 145 000
16. Malin YK-operaation menot (MINUSMA) 790 000
Yhteensä 37 172 000

Selvitysosa:Operaatioiden määrärahat on mitoitettu Suomen kriisinhallintajoukkojen vahvuuksien ja tehtävävaatimusten mukaisesti ottaen huomioon ne kriisinhallintaoperaatiot, joihin Suomi todennäköisesti tulee osallistumaan vuonna 2015. Näissä operaatioissa toimivan henkilöstön määrän arvioidaan vuonna 2015 olevan noin 530 sotilasta.

Pääosa momentin määrärahoista siirretään puolustusvoimien käyttöön. Sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja hallintomenot budjetoidaan puolustusministeriön pääluokkaan momentille 27.30.20.

YK:n maksamat palkkausmenokorvaukset on budjetoitu momentille 12.24.99.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Operaatioiden tarkentuneet suunnitteluperusteet 2 570
Säästöpäätös -3 000
Tasomuutos -18 700
Yhteensä -19 130

2015 talousarvio 37 172 000
2014 I lisätalousarvio 2 800 000
2014 talousarvio 56 302 000
2013 tilinpäätös 43 502 995

Täydentävä talousarvioesitys HE 247/2014 vp (20.11.2014)

Momentille myönnetään 52 780 000 euroa.

Käyttösuunnitelma (euroa)

01. EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusajan menot 1 020 000
03. Liberian kriisinhallintaoperaation menot (UNMIL-operaatio) 260 000
04. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) 2 177 000
05. Yhteiset menot 5 226 000
06. Suomen Bosnia-Hertsegovinan kriisinhallintajoukon menot (EUFOR/ALTHEA-operaatio) 987 000
08. Resolute Support -operaatio, Afganistan 10 249 000
09. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin 400 000
10. Atalanta-operaation menot 711 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot 1 149 000
14. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot 27 318 000
15. EUTM/Malin koulutusoperaation menot 1 145 000
16. Malin YK-operaation menot (MINUSMA) 790 000
17. Keski-Afrikan tasavallan operaation menot (EUFOR RCA) 1 348 000
Yhteensä 52 780 000

Selvitysosa:Päätösosan kappale korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen ja päätösosan käyttösuunnitelma korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan käyttösuunnitelman.

Lisäys talousarvioesityksen 37 172 000 euroon nähden on 15 608 000 euroa.

Suomi jatkaa johtovaltioroolissa UNIFIL-operaatiossa Libanonissa 31.5.2016 saakka. Operaatio jatkuu 350 sotilaan vahvuisena. Talousarvioesitykseen nähden on käyttösuunnitelmakohdan 05. määrärahaan lisätty 2 086 000 euroa ja käyttösuunnitelmakohdan 14. määrärahaan lisätty 13 863 000 euroa operaation jatkon perusteella. Suomi jatkaa osallistumistaan enintään 30 sotilaalla EU:n sotilaalliseen Keski-Afrikan tasavallan kriisinhallintaoperaatioon (EUFOR RCA) sen keston ajan, kuitenkin enintään kuusi kuukautta. Suunnittelun perustana on käytetty 25 sotilaan vahvuutta. Talousarvioesitykseen nähden on käyttösuunnitelmaan lisätty kohta 17., jolle on osoitettu 1 348 000 euroa operaation jatkon perusteella. Lisäksi talousarvioesitykseen nähden on käyttösuunnitelmakohdan 06. määrärahaan lisätty 17 000 euroa operaation laskentaperusteiden tarkennuttua.

Talousarvioesitykseen nähden on käyttösuunnitelmakohdan 03. määrärahasta vähennetty 229 000 euroa operaation vahvuuden laskettua laskentaperusteena käytetystä neljästä sotilaasta kahteen sotilaaseen, käyttösuunnitelmakohdan 08. määrärahasta vähennetty 1 313 000 euroa operaation vahvuuden laskiessa 60 sotilaaseen syksyllä 2015 ja käyttösuunnitelmakohdan 11. määrärahasta vähennetty 164 000 euroa operaation laskentaperusteiden tarkennuttua.

Talousarvioesitykseen nähden käyttösuunnitelmakohta 08. SKJA:n menot (ISAF-operaatio), Afganistan on korjattu käyttösuunnitelmakohdaksi 08. Resolute Support -operaatio, Afganistan.

2015 talousarvio 52 780 000
2014 III lisätalousarvio
2014 I lisätalousarvio 2 800 000
2014 talousarvio 56 302 000
2013 tilinpäätös 43 502 995

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille myönnetään 52 780 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetussa laissa (211/2006) tarkoitetun kriisinhallintahenkilöstön palkkaus-, päiväraha-, muonanparannusraha- ja koulutusmenojen sekä valtion eläkemaksun ja kriisinhallintahenkilöstölle palvelusajaksi otetun henkilövakuutuksen kustannusten maksamiseen sekä sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön ryhmätapaturmavakuutusta vastaavien etuuksien maksamiseen ja niistä aiheutuvien hallintokulujen maksamiseen

2) kansainvälisen kriisinhallintayhteistyön puitteissa annettavaan koulutukseen ja sen materiaalikuluihin

3) kansainvälisen kriisinhallintatyön puitteissa yksittäisille maille annettavaan tukeen puolustussektorilla ja vakauttamistehtäviin konfliktien jälkeen

4) sellaisten kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden taloudelliseen tukemiseen, joihin Suomi ei lähetä henkilöstöä tai muutoin osallistu.

Käyttösuunnitelma (euroa)

01. EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusajan menot 1 020 000
03. Liberian kriisinhallintaoperaation menot (UNMIL-operaatio) 260 000
04. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) 2 177 000
05. Yhteiset menot 5 226 000
06. Suomen Bosnia-Hertsegovinan kriisinhallintajoukon menot (EUFOR/ALTHEA-operaatio) 987 000
08. Resolute Support -operaatio, Afganistan 10 249 000
09. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin 400 000
10. Atalanta-operaation menot 711 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot 1 149 000
14. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot 27 318 000
15. EUTM/Malin koulutusoperaation menot 1 145 000
16. Malin YK-operaation menot (MINUSMA) 790 000
17. Keski-Afrikan tasavallan operaation menot (EUFOR RCA) 1 348 000
Yhteensä 52 780 000

I lisätalousarvioesitys HE 362/2014 vp (12.2.2015)

Momentille myönnetään lisäystä 5 847 000 euroa.

Lisäksi momentin käyttösuunnitelmaa muutetaan seuraavasti:

Muutokset käyttösuunnitelmaan (euroa)

    Alkuperäinen käyttösuunnitelma Lisätalousarvio Muutettu käyttösuunnitelma
         
01. EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusajan menot 1 020 000 - 1 020 000
03. Liberian kriisinhallintaoperaation menot (UNMIL-operaatio) 260 000 +18 000 278 000
04. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) 2 177 000 -17 000 2 160 000
05. Yhteiset menot 5 226 000 - 5 226 000
06. Suomen Bosnia-Hertsegovinan kriisinhallintajoukon menot (EUFOR/ALTHEA-operaatio) 987 000 -6 000 981 000
08. Resolute Support -operaatio, Afganistan 10 249 000 - 10 249 000
09. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin 400 000 +5 852 000 6 252 000
10. Atalanta-operaation menot 711 000 - 711 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot 1 149 000 - 1 149 000
14. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot 27 318 000 - 27 318 000
15. EUTM/Malin koulutusoperaation menot 1 145 000 - 1 145 000
16. Malin YK-operaation menot (MINUSMA) 790 000 - 790 000
17. Keski-Afrikan tasavallan operaation menot (EUFOR RCA) 1 348 000 - 1 348 000
Yhteensä 52 780 000 +5 847 000 58 627 000

Selvitysosa:Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 18 000 euroa käyttösuunnitelmakohtaan 03., vähennyksenä 17 000 euroa käyttösuunnitelmakohdasta 04. ja 6 000 euroa käyttösuunnitelmakohdasta 06. tarkentuneiden päivärahakustannusten johdosta sekä lisäyksenä 5 852 000 euroa käyttösuunnitelmakohtaan 09. kriisinhallinnan lisämenoihin.

2015 I lisätalousarvio 5 847 000
2015 talousarvio 52 780 000
2014 III lisätalousarvio
2014 I lisätalousarvio 2 800 000
2014 talousarvio 56 302 000
2013 tilinpäätös 43 502 995

Eduskunnan kirjelmä EK 55/2014 vp (13.3.2015)

Momentille myönnetään lisäystä 5 847 000 euroa.

Lisäksi momentin käyttösuunnitelmaa muutetaan seuraavasti:

Muutokset käyttösuunnitelmaan (euroa)

    Alkuperäinen käyttösuunnitelma Lisätalousarvio Muutettu käyttösuunnitelma
         
01. EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusajan menot 1 020 000 - 1 020 000
03. Liberian kriisinhallintaoperaation menot (UNMIL-operaatio) 260 000 +18 000 278 000
04. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) 2 177 000 -17 000 2 160 000
05. Yhteiset menot 5 226 000 - 5 226 000
06. Suomen Bosnia-Hertsegovinan kriisinhallintajoukon menot (EUFOR/ALTHEA-operaatio) 987 000 -6 000 981 000
08. Resolute Support -operaatio, Afganistan 10 249 000 - 10 249 000
09. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin 400 000 +5 852 000 6 252 000
10. Atalanta-operaation menot 711 000 - 711 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot 1 149 000 - 1 149 000
14. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot 27 318 000 - 27 318 000
15. EUTM/Malin koulutusoperaation menot 1 145 000 - 1 145 000
16. Malin YK-operaation menot (MINUSMA) 790 000 - 790 000
17. Keski-Afrikan tasavallan operaation menot (EUFOR RCA) 1 348 000 - 1 348 000
Yhteensä 52 780 000 +5 847 000 58 627 000

II lisätalousarvioesitys HE 9/2015 vp (17.6.2015)

Momentin käyttösuunnitelmaa muutetaan seuraavasti:

Muutokset käyttösuunnitelmaan (euroa)

    Alkuperäinen
käyttösuunnitelma
I lisätalousarvio II lisätalousarvio Muutettu
käyttösuunnitelma
           
01. EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusajan menot 1 020 000 - - 1 020 000
03. Liberian kriisinhallintaoperaation menot (UNMIL-operaatio) 260 000 +18 000 - 278 000
04. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) 2 177 000 -17 000 - 2 160 000
05. Yhteiset menot 5 226 000 - +250 000 5 476 000
06. Suomen Bosnia Hertsegovinan kriisinhallintajoukon menot (EUFOR/ALTHEA-operaatio) 987 000 -6 000 - 981 000
08. Resolute Support -operaatio, Afganistan 10 249 000 - - 10 249 000
09. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin 400 000 +5 852 000 -3 350 000 2 902 000
10. Atalanta-operaation menot 711 000 - - 711 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot 1 149 000 - - 1 149 000
14. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot 27 318 000 - - 27 318 000
15. EUTM/Malin koulutusoperaation menot 1 145 000 - - 1 145 000
16. Malin YK-operaation menot (MINUSMA) 790 000 - - 790 000
17. Keski-Afrikan tasavallan operaation menot (EUFOR RCA) 1 348 000 - - 1 348 000
18. Irakin koulutusoperaation menot - - +3 100 000 3 100 000
Yhteensä 52 780 000 +5 847 000 - 58 627 000

Selvitysosa:Käyttösuunnitelmaan lisätään kohta 18. Irakin koulutusoperaation menot, jolle ehdotetaan 3 100 000 euron määrärahaa. Suunnitteluperusteena on käytetty 50 sotilaan noin kahdeksan kuukauden mittaista operaatiota. Käyttösuunnitelmakohtaan 05. lisätään 250 000 euroa Irakin koulutusoperaation johdosta. Tarvittavat määrärahat katetaan käyttösuunnitelmakohdasta 09.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.

2015 II lisätalousarvio
2015 I lisätalousarvio 5 847 000
2015 talousarvio 52 780 000
2014 tilinpäätös 54 215 220
2013 tilinpäätös 43 502 995

Eduskunnan kirjelmä EK 4/2015 vp (30.6.2015)

Momentin käyttösuunnitelmaa muutetaan seuraavasti:

Muutokset käyttösuunnitelmaan (euroa)

    Alkuperäinen
käyttösuunnitelma
I lisätalousarvio II lisätalousarvio Muutettu
käyttösuunnitelma
           
01. EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusajan menot 1 020 000 - - 1 020 000
03. Liberian kriisinhallintaoperaation menot (UNMIL-operaatio) 260 000 +18 000 - 278 000
04. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) 2 177 000 -17 000 - 2 160 000
05. Yhteiset menot 5 226 000 - +250 000 5 476 000
06. Suomen Bosnia Hertsegovinan kriisinhallintajoukon menot (EUFOR/ALTHEA-operaatio) 987 000 -6 000 - 981 000
08. Resolute Support -operaatio, Afganistan 10 249 000 - - 10 249 000
09. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin 400 000 +5 852 000 -3 350 000 2 902 000
10. Atalanta-operaation menot 711 000 - - 711 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot 1 149 000 - - 1 149 000
14. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot 27 318 000 - - 27 318 000
15. EUTM/Malin koulutusoperaation menot 1 145 000 - - 1 145 000
16. Malin YK-operaation menot (MINUSMA) 790 000 - - 790 000
17. Keski-Afrikan tasavallan operaation menot (EUFOR RCA) 1 348 000 - - 1 348 000
18. Irakin koulutusoperaation menot - - +3 100 000 3 100 000
Yhteensä 52 780 000 +5 847 000 - 58 627 000

IV lisätalousarvioesitys HE 101/2015 vp (29.10.2015)

Momentin käyttösuunnitelmaa muutetaan seuraavasti:

Muutokset käyttösuunnitelmaan (euroa)

    Alkuperäinen käyttösuunnitelma I lisätalousarvio II lisätalousarvio IV lisätalousarvio Muutettu käyttösuunnitelma
             
01. EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusajan menot 1 020 000 - - - 1 020 000
03. Liberian kriisinhallintaoperaation menot (UNMIL-operaatio) 260 000 +18 000 - - 278 000
04. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) 2 177 000 -17 000 - - 2 160 000
05. Yhteiset menot 5 226 000 - +250 000 - 5 476 000
06. Suomen Bosnia-Hertsegovinan kriisinhallintajoukon menot (EUFOR/ALTHEA-operaatio) 987 000 -6 000 - - 981 000
08. Resolute Support -operaatio, Afganistan 10 249 000 - - - 10 249 000
09. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin 400 000 +5 852 000 -3 350 000 -622 000 2 280 000
10. Atalanta-operaation menot 711 000 - - - 711 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot 1 149 000 - - - 1 149 000
14. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot 27 318 000 - - - 27 318 000
15. EUTM/Malin koulutusoperaation menot 1 145 000 - - - 1 145 000
16. Malin YK-operaation menot (MINUSMA) 790 000 - - - 790 000
17. Keski-Afrikan tasavallan operaation menot (EUFOR RCA) 1 348 000 - - - 1 348 000
18. Irakin koulutusoperaation menot - - +3 100 000 - 3 100 000
19. EUNAVFOR MED Välimeren operaation menot - - - +622 000 622 000
Yhteensä 52 780 000 +5 847 000 - - 58 627 000

Selvitysosa:Käyttösuunnitelmaan lisätään kohta 19. EUNAVFOR MED Välimeren operaation menot, jolle ehdotetaan 622 000 euron määrärahaa. Suunnitteluperusteena on käytetty 10 sotilaan vahvuista 12 kuukauden operaatiota elokuusta 2015 lähtien. Tarvittavat määrärahat katetaan käyttösuunnitelmakohdasta 09.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.

2015 IV lisätalousarvio
2015 II lisätalousarvio
2015 I lisätalousarvio 5 847 000
2015 talousarvio 52 780 000
2014 tilinpäätös 54 215 220
2013 tilinpäätös 43 502 995

Eduskunnan kirjelmä EK 16/2015 vp (25.11.2015)

Momentin käyttösuunnitelmaa muutetaan seuraavasti:

Muutokset käyttösuunnitelmaan (euroa)

    Alkuperäinen käyttösuunnitelma I lisätalousarvio II lisätalousarvio IV lisätalousarvio Muutettu käyttösuunnitelma
             
01. EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusajan menot 1 020 000 - - - 1 020 000
03. Liberian kriisinhallintaoperaation menot (UNMIL-operaatio) 260 000 +18 000 - - 278 000
04. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) 2 177 000 -17 000 - - 2 160 000
05. Yhteiset menot 5 226 000 - +250 000 - 5 476 000
06. Suomen Bosnia-Hertsegovinan kriisinhallintajoukon menot (EUFOR/ALTHEA-operaatio) 987 000 -6 000 - - 981 000
08. Resolute Support -operaatio, Afganistan 10 249 000 - - - 10 249 000
09. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin 400 000 +5 852 000 -3 350 000 -622 000 2 280 000
10. Atalanta-operaation menot 711 000 - - - 711 000
11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot 1 149 000 - - - 1 149 000
14. Libanonin kriisinhallintaoperaation menot 27 318 000 - - - 27 318 000
15. EUTM/Malin koulutusoperaation menot 1 145 000 - - - 1 145 000
16. Malin YK-operaation menot (MINUSMA) 790 000 - - - 790 000
17. Keski-Afrikan tasavallan operaation menot (EUFOR RCA) 1 348 000 - - - 1 348 000
18. Irakin koulutusoperaation menot - - +3 100 000 - 3 100 000
19. EUNAVFOR MED Välimeren operaation menot - - - +622 000 622 000
Yhteensä 52 780 000 +5 847 000 - - 58 627 000

21. Siviilihenkilöstön osallistuminen kriisinhallintaan (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille myönnetään 15 360 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) kriisinhallintatoimintaan ulkomailla osallistuvasta suomalaisesta siviilihenkilöstöstä aiheutuvien erityismenojen ja Suomen siviilikriisinhallintatoiminnasta aiheutuvien muiden menojen maksamiseen

2) vaalitarkkailijoiden aiheuttamien menojen maksamiseen

3) siviilikriisinhallinnan tehtävissä toimivalle henkilöstölle otetun henkilövakuutuksen kustannusten maksamiseen

4) siviilikriisinhallinnan projekteihin ja koulutukseen

5) sellaisen rauhanvälittämistoiminnan ja siihen liittyvän kapasiteetin vahvistamiseen, johon Suomi osallistuu, menoihin.

Momentilta voidaan myöntää valtionavustusta.

Käyttösuunnitelma (euroa)

01. Siviilikriisinhallinta 14 660 000
02. Vaalitarkkailijat 300 000
03. Rauhanvälittäminen 400 000
Yhteensä 15 360 000

Selvitysosa:Suomi on osallistunut siviilikriisinhallintaan viime vuosina 100—150 asiantuntijan vuotuisella vahvuudella. Nykyisellä määrärahatasolla tavoitteena on vakiinnuttaa Suomen lähettämien siviilikriisinhallinnan asiantuntijoiden lukumäärä keskimäärin 115—120 henkilöön.

Järjestöiltä saatavat tulot on budjetoitu momentille 12.24.99.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Säästöpäätös -2 000
Yhteensä -2 000

2015 talousarvio 15 360 000
2014 talousarvio 17 360 000
2013 tilinpäätös 13 576 709