Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2020

Osasto 11

VEROT JA VERONLUONTEISET TULOTPDF-versio

Selvitysosa:Valtiolle arvioidaan kertyvän verotuloja 47 093 milj. euroa vuonna 2020. Verotulojen arvioidaan kasvavan noin 2,5 % vuodelle 2019 budjetoituun (talousarvio ml. lisätalousarvio) verrattuna. Verotulomomenttien kertymäarviot perustuvat arvioihin veropohjien kehityksestä sekä veroperustemuutosten vaikutuksista. Arviot keskeisten veropohjaerien kehityksestä vuonna 2020 on esitetty tuloarviomomenttien selvitysosissa. Verotuloennusteiden laatimista on selostettu tarkemmin valtiovarainministeriön muistiossa Budjettitalouden tuloarvioiden laadintamenettelyt valtiovarainministeriössä (www.vm.fi).

Hallituksen veropolitiikka ja keskeiset veroperustemuutokset

Pääministeri Rinteen hallitusohjelmassa on huomioitu ilmastonmuutoksen ja teknologisen kehityksen tuomat muutospaineet. Teknologiseen kehitykseen liittyvät mm. robotisaatio, digitalisaatio, alustatalous ja tekoäly. Tavoitteena on myös Suomen veropohjan turvaaminen kansainvälistyneessä ja digitalisoituvassa taloudessa. Lisäksi hallitusohjelmassa halutaan edistää työllisyyttä ja kannustaa yrittäjyyteen.

Veropohjaa tiivistetään poistamalla asuntolainan korkojen verovähennysoikeus asteittain hallituskauden aikana. Kotitalousvähennystä supistetaan. Pieni- ja keskituloisten ansiotuloverotusta kevennetään 200 milj. eurolla ja alun perin määräaikaiseksi säädetyn solidaarisuusveron voimassaoloa jatketaan hallituskauden loppuun saakka. Hallitusohjelman mukaisesti tehdään indeksitarkistus ansiotuloveroperusteisiin kaikilla tulotasoilla.

Energiatuotannon ja -käytön päästöohjausta lisätään poistamalla hallituskauden aikana energiaintensiivisen teollisuuden energiaveron palautusjärjestelmä ja alentamalla II veroluokan sähkövero budjettineutraalisti kohti EU:n sallimaa minimitasoa. Kaivostoiminta siirretään sähköveroluokkaan I. Työkone- ja lämmityspolttoaineiden verotusta kiristetään 100 milj. eurolla ja liikennepolttoaineiden verotusta 250 milj. eurolla vaalikauden aikana.

Terveyttä pyritään edistämään korottamalla tupakan, alkoholin ja virvoitusjuomien valmisteveroja hallituskauden aikana yhteensä 275 milj. eurolla.

Hallitusohjelman mukaisesti hallituksen veroperusteisiin tekemien muutosten verotuottovaikutus kompensoidaan kunnille. Hallitus ei käytä verohuojennuksia tai verotukia kehysten kiertämiseksi.

Taulukossa esitetään keskeisten vuonna 2020 voimaan tulevien veroperustemuutosten vaikutus valtion verotuloihin. Veronkannon ja verontilitysten ajoituksesta johtuen veroperustemuutosten voimaantulovuonna niiden vaikutus budjettitalouden kassakertymään on usein pienempi kuin pysyvä vuositason vaikutus.

Keskeisten veroperustemuutosten vaikutus valtion verotuottoon vuonna 2020 (milj. euroa)

  Vaikutus
vuonna 2020
Vaikutus
vuositasolla
     
Ansio- ja pääomatulovero    
— ansiotuloverotuksen indeksitarkistus -252 -275
— työtulovähennyksen korottaminen -42 -46
— valtionverotuksen eläketulovähennyksen korottaminen -7 -8
— asuntolainan korkovähennysoikeuden rajaaminen 14 15
— kotitalousvähennyksen supistaminen 26 52
— solidaarisuusveron voimassaolon jatkaminen 100 109
— ns. avainhenkilölain voimassaolon jatkaminen 13 13
Valmisteverot    
— tupakkaveron korotus 17 50
— virvoitusjuomaveron korotus 23 25
— liikennepolttoaineiden veronkorotus 83 250
Yhteensä -25 185
— josta verotuottoa lisäävät 276 514
— josta verotuottoa vähentävät -301 -329
Verotulojen kehitys

Valtion verotulot verolajeittain vuosina 2018—2020 (milj. euroa)

  2018
tilinpäätös
2019
TA +
I LTA +
II LTA
2020
esitys
       
Tuloon ja varallisuuteen perustuvat verot 14 517 15 408 15 908
Liikevaihtoon perustuvat verot 19 034 19 754 20 337
Valmisteverot 7 415 7 515 7 553
Muut verot ja veronluonteiset tulot 3 407 3 287 3 295
Yhteensä 44 373 45 964 47 093

Verotuksen kokonaistasoon vaikuttavat valtion päätösten lisäksi kuntien veropäätökset ja sosiaalivakuutusmaksujen taso. Alla olevassa taulukossa on esitetty kansantaloudessa kertyvät verot yhteensä suhteessa bruttokansantuotteeseen (kokonaisveroaste) sektoreittain ja verolajeittain jaoteltuna.

Julkisyhteisöjen saamat verotulot sektoreittain ja verolajeittain, % BKT:sta

  2018 2019 2020
       
Sektoreittain:  
Verot ja sosiaalivakuutusmaksut yhteensä 42,3 41,9 42,2
Valtio 20,8 20,5 20,5
Kunnat 9,6 9,6 9,8
Soturahastot 11,9 11,7 11,9
       
Verolajeittain:  
Verot ja sosiaalivakuutusmaksut yhteensä 42,3 41,9 42,2
Välittömät verot 16,2 16,4 16,6
Tuotannon ja tuonnin verot 14,1 13,8 13,7
Sosiaalivakuutusmaksut 11,9 11,7 11,9
Verotuet

Verotuet ovat verolainsäädännössä määrättyjä poikkeuksia verotuksen perusrakenteesta eli ns. normiverojärjestelmästä. Käytännössä verotuilla tarkoitetaan verovapauksia, verovähennyksiä, alempia verokantoja ja muita niihin rinnastettavia keinoja, joiden avulla tuetaan jotain tiettyä elinkeinoa tai verovelvollisryhmää. Toisin kuin suorat tuet verotuet eivät pääasiassa näy budjetin menomomenteilla, vaan tuki toteutuu saamatta jääneinä verotuloina. Verotukien tarkkaa määrää ei pystytä useimmissa tapauksissa täsmällisesti laskemaan, joten niiden seuranta perustuu tukien määristä laadittuihin arvioihin. Joidenkin verotukien määrästä ei pystytä laatimaan euromääräistä arviota lainkaan, johtuen saatavilla olevien tietoaineistojen puutteellisuudesta. Verotukien määritelmät sekä arviot niiden vaikutuksista verotuottoihin ovat riippuvaisia verotukilaskennassa käytetystä normiverojärjestelmästä ja laskentamenetelmistä. Verotuet lasketaan säännöskohtaisesti ja staattisen laskelman avulla. Tässä esitettyjen verotukilaskelmien perustana olevaa normiverojärjestelmää ja laskentamenetelmiä on kuvattu Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen valmisteluraportissa Verotuet Suomessa 2009 (www.vatt.fi).

Verotukia tarkasteltaessa on huomioitava, että verotuen poistaminen ei välttämättä lisäisi verotuloja vastaavalla määrällä. Osa tuista on päällekkäisiä, joten ne vaikuttavat toistensa suuruuteen. Tuet vaikuttavat myös hintoihin ja käyttäytymiseen, mitä staattisessa verotukilaskennassa ei pystytä ottamaan huomioon. Yksittäisen verotuen poistamisen lopullisia vaikutuksia on näistä syistä johtuen vaikea arvioida. Verotukien seuranta on kuitenkin tärkeää, koska niiden kautta ohjataan merkittävää julkista tukea eri kohteisiin. Verotuet myös kaventavat veropohjaa ja usein monimutkaistavat verojärjestelmää.

Verotukia on tällä hetkellä määritelty 185 kappaletta. Vuonna 2020 verotukien lukumäärää kasvattaa työnantajan maksamien muuttokustannusten säätäminen osittain verovapaiksi. Verotuista noin kolmasosalle ei pystytä esittämään euromääräistä arviota ja osalle voidaan esittää vain suuruusluokka-arvio. Vuonna 2020 verotukien kokonaismääräksi arvioidaan noin 29,2 mrd. euroa, josta 18,9 mrd. euroa kohdistuu valtion verotuloihin. Alla olevassa taulukossa esitetään verotukien kappalemäärät sekä arviot niiden euromääräisestä suuruudesta vuosina 2019 ja 2020. Kunkin verotuloarviomomentin selvitysosassa esitetään merkittävimmät momentin tuottoa alentavat verotuet.

Verotuet 2019 ja 2020

  Tunnistetut
verotuet
2019,
kpl
Lasketut
verotuet
2019,
kpl
2019,
milj. euroa
Tunnistetut
verotuet
2020,
kpl
Lasketut
verotuet
2020,
kpl
2020,
milj. euroa
             
Henkilöverotus 46 34 18 237 47 34 18 717
Elinkeinoverotus 34 18 1 430 34 18 1 465
Maa- ja metsätalouden verotus 20 7 128 20 7 132
Varainsiirtoverotus 11 3 2 105 11 3 2 105
Kiinteistöverotus 7 5 686 7 5 695
Perintö- ja lahjaverotus 15 13 270 15 13 270
Arvonlisäverotus 20 18 3 181 20 18 3 285
Valmisteverotus 26 26 2 617 26 26 2 563
Sosiaalivakuutusmaksut 6 0 ei voida laskea 6 0 ei voida laskea
Yhteensä 185 124 28 655 186 124 29 233

Osaston tuloarviot vuosina 2018—2020

    v. 2018
tilinpäätös
1000 €
v. 2019
varsinainen
talousarvio
1000 €
v. 2020
esitys
1000 €
 
Muutos 2019—2020
    1000 € %
 
01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 14 517 353 15 171 000 15 908 000 737 000 5
01. Ansio- ja pääomatuloverot 9 701 121 9 939 000 10 681 000 742 000 7
02. Yhteisövero 4 077 752 4 428 000 4 456 000 28 000 1
03. Korkotulojen lähdevero 46 217 84 000 38 000 -46 000 -55
04. Perintö- ja lahjavero 692 263 720 000 733 000 13 000 2
04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut 19 033 557 19 785 900 20 337 000 551 100 3
01. Arvonlisävero 18 082 249 18 796 000 19 354 000 558 000 3
02. Eräistä vakuutusmaksuista suoritettava vero 771 420 795 900 795 000 -900 0
03. Apteekkivero 179 888 194 000 188 000 -6 000 -3
08. Valmisteverot 7 414 509 7 515 000 7 553 000 38 000 1
01. Tupakkavero 1 115 322 1 126 000 1 160 000 34 000 3
04. Alkoholijuomavero 1 471 675 1 520 000 1 506 000 -14 000 -1
05. Virvoitusjuomavero 154 620 175 000 206 000 31 000 18
07. Energiaverot 4 657 196 4 678 000 4 666 000 -12 000 0
08. Eräiden juomapakkausten valmistevero 15 696 16 000 15 000 -1 000 -6
10. Muut verot 3 271 152 3 228 000 3 160 000 -68 000 -2
03. Autovero 1 001 101 959 000 877 000 -82 000 -9
05. Varainsiirtovero 844 246 840 000 878 000 38 000 5
06. Arpajaisvero 226 334 236 000 231 000 -5 000 -2
07. Ajoneuvovero 1 192 536 1 182 000 1 165 000 -17 000 -1
08. Jätevero 6 934 11 000 9 000 -2 000 -18
19. Muut veronluonteiset tulot 136 049 116 125 134 808 18 683 16
(03.) Ratavero 4 486 0
04. Eräät viestinnän maksut 36 823 21 726 39 183 17 457 80
05. Eräät liikenteen maksut 28 321 25 945 26 329 384 1
06. Väylämaksut 49 078 48 400 50 160 1 760 4
(08.) Öljyjätemaksu 3 675 4 000 -4 000 -100
09. Muut verotulot 6 873 6 000 8 900 2 900 48
10. Sähkö- ja maakaasuverkkomaksut ja Perämeren tuulivoima-alueella perittävä tuulivoimamaksu 4 085 3 830 4 330 500 13
11. Rahoitusvakausviraston hallintomaksut 2 708 3 953 3 635 -318 -8
12. Säteilytoimintavero 2 271 2 271 0
Yhteensä 44 372 620 45 816 025 47 092 808 1 276 783 3