Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2017

9.1. Valtion kokonaistuotto- ja kululaskelma ajalta 1.1.—30.6.2016PDF-versio

Talousarviotalous, talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot ja valtion liikelaitokset eivät laadi välitilinpäätöstä 30.6.2016 tilanteesta. Ajanjakson 1.1.—30.6.2016 kokonaistuotto- ja kululaskelman kulujäämä ei siten ole suoraan vertailukelpoinen koko vuodelta kertyvien tuottojen ja kulujen erotuksen kanssa. Esimerkiksi eräitä loppuvuodesta maksuun tulevia menoja ei ole jaksotettu kuluiksi alkuvuodelle.

Valtion kokonaistuotto- ja kululaskelman alijäämä 1.1.—30.6.2016 oli 1 933 milj. euroa (v. 2015 1 930 milj. euroa). Valtion kokonaistuotto- ja kululaskelman alijäämä on kokonaislaskelmassa tehtävistä eliminoinneista johtuen 789 milj. euroa (v. 2015 785 milj. euroa) suurempi kuin talousarviotalouden, rahastojen ja liikelaitosten erilliset ja suoraan yhteenlasketut yli- ja alijäämät.

Kokonaistuotto- ja kulujäämät tarkasteluajanjaksoilta 1.1.—30.6.2016 ja 1.1— 30.6.2015 (milj. euroa)

  Talousarviotalouden kulujäämä Rahastojen tuottojäämä Liikelaitosten voitto Kokonaislaskelmien kulujäämä
         
1—6/2016 -2 005 726 135 -1 933
1—6/2015 -2 106 869 160 -1 930

Valtion kokonaistuotto- ja kululaskelma 1.1.—30.6.2016 (1 000 euroa)

  Talousarviotalous Rahastot Liikelaitokset Eliminoinnit 1.1.—30.6.2016 1.1.—30.6.2015
             
TOIMINNAN TUOTOT            
Maksullisen toiminnan tuotot 359 882 97 920 111 063 990 567 876 633 002
Vuokrat ja käyttökorvaukset 22 597 1 468 305 237 260 393 68 910 70 843
Muut toiminnan tuotot 288 433 768 826 45 492 300 815 801 937 853 029
       
TOIMINNAN KULUT            
Aineet, tarvikkeet ja tavarat            
 Ostot tilikauden aikana 257 582 24 952 25 562 258 307 838 287 530
 Varastojen lisäys (-) tai vähennys (+) 296 -4 197 -2 062   -5 962 -35 128
Henkilöstökulut 2 287 916 3 145 38 568 258 360 2 071 268 2 092 092
Vuokrat 353 769 2 071 34 682 260 208 130 314 134 097
Palvelujen ostot 1 359 701 12 345 93 116 977 1 464 184 1 166 059
Muut kulut 297 644 1 492 51 014 5 204 344 946 290 639
Valmistevaraston lisäys (-) tai vähennys (+) -276       -276 -6
Valmistus omaan käyttöön -13 741       -13 741 -23 662
Poistot 508 090 5 737 93 353   607 181 567 902
             
JÄÄMÄ I -4 380 060 822 662 127 559   -3 467 028 -2 922 648
             
RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT            
Rahoitustuotot 1 162 413 449 474 8 661 225 069 1 395 479 1 512 823
Rahoituskulut -487 308 -83 673 -20 172   -591 153 -909 849
             
SATUNNAISET TUOTOT JA KULUT            
Satunnaiset tuotot 4 376       4 376 18 462
Satunnaiset kulut -2 972       -2 972 -8 111
             
JÄÄMÄ II -3 703 551 1 188 463 116 048   -2 661 299 -2 309 324
             
SIIRTOTALOUDEN TUOTOT JA KULUT            
Tuotot            
 Paikallishallinnolta 74 795       74 795 76 446
 Euroopan unionin toimielimiltä ja muilta elimiltä 664 238 22     664 259 957 470
 Muut siirtotalouden tuotot 938 873 24 481 18 686 910 911 71 130 46 053
Kulut            
 Paikallishallinnolle 5 632 333 20 087     5 652 420 6 225 702
 Sosiaaliturvarahastoille 6 440 508       6 440 508 6 113 263
 Elinkeinoelämälle 2 014 022 24 979   18 686 2 020 315 1 677 355
 Voittoa tavoittelemattomille yhteisöille 1 297 227 92 059     1 389 286 1 353 788
 Kotitalouksille 2 110 018 866     2 110 884 2 093 379
 Euroopan unionin toimielimille ja muille elimille 841 720 111 594     953 315 1 124 814
 Ulkomaille 350 545       350 545 585 973
 Muut siirtotalouden kulut (ml. yliopistot) 2 650 315 275 748   323 689 2 602 374 2 199 060
             
JÄÄMÄ III -23 362 334 687 633 134 733   -23 370 762 -22 602 688
             
TUOTOT VEROISTA JA PAKOLLISISTA MAKSUISTA            
Verot ja veronluonteiset maksut 21 257 256 38 737   -42 136 21 338 129 20 595 436
Muut pakolliset maksut 99 822       99 822 77 396
             
TILIKAUDEN TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ -2 005 255 726 370 134 733   -1 932 810 -1 929 856

Valtion kokonaistuotto- ja kululaskelman erien keskeisimmät muutokset verrattaessa alkuvuotta 2016 alkuvuoteen 2015 olivat:

  • — Tuotot veroista ja pakollisista maksuista kasvoivat 765 milj. euroa
  • — Siirtotalouden tuotot vähenivät 270 milj. euroa
  • — Rahoitustuotot vähenivät 117 milj. euroa
  • — Toiminnan tuotot vähenivät 118 milj. euroa. Toiminnan tuottojen vähenemiseen vaikutti maksullisen toiminnan tuottojen pieneneminen 65 milj. eurolla
  • — Toiminnan kulut kasvoivat 426 milj. euroa. Euromääräisesti merkittävintä kulujen kasvu oli palvelujen ostoissa, 298 milj. euroa, sekä muissa kuluissa, 54 milj. euroa. Kulujen pieneneminen puolestaan oli euromääräisesti merkittävintä henkilöstökuluissa, 21 milj. euroa
  • — Siirtotalouden kulut kasvoivat 146 milj. euroa
  • — Rahoituskulut vähenivät 319 milj. euroa ja olivat 591 milj. euroa. Tämä johtuu osin siitä, että vuosina 2015 ja 2016 koronmaksut ajoittuivat eri tavalla.