Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2018

20. Maa- ja elintarviketalousPDF-versio

02. Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 1 474 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää maksullisten eläintautitutkimusten, joilla pyritään havaitsemaan ja seuraamaan vastustettavia ja uhkaavia eläintauteja, hintojen alentamiseen enintään 1 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäyksestä 278 000 euroa aiheutuu palkkausten tarkistuksista ja 1 196 000 euroa siirrosta momentilta 28.70.20 eläinten terveyden hallinta (ELTE) -hankkeeseen.

Maksullisten eläintautitutkimusten hintatukea korotetaan 424 000 euroa. Vastustettavien sekä uusien uhkaavien eläintautien havaitsemiseksi ja kotoperäisten eläintautien esiintyvyyden seuraamiseksi tarvitaan näytteitä sairaista eläimistä. Eläintautitutkimuksissa seurannan kannalta riittävän näytemäärän saaminen edellyttää eläinten omistajien tai eläinlääkärien oma-aloitteellisesti lähettämiä näytteitä. Tutkimuskustannusten periminen täysimääräisinä näytteen lähettäjältä vähentäisi näytteiden määrää merkittävästi, minkä vuoksi hintatuen käyttö on perusteltua.


2018 I lisätalousarvio 1 474 000
2018 talousarvio 38 125 000
2017 tilinpäätös 40 262 000
2016 tilinpäätös 41 927 000

03. Maaseutuviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 1 943 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäyksestä 103 000 euroa aiheutuu palkkausten tarkistuksista ja 1 840 000 euroa siirrosta momentilta 28.70.20, mistä 1 040 000 euroa osoitetaan Hyrrä-hankkeeseen ja 800 000 euroa yhteisen eläinvalvonnan ja täydentävien ehtojen tietojärjestelmän uudistaminen -hankkeeseen.


2018 I lisätalousarvio 1 943 000
2018 talousarvio 22 178 000
2017 tilinpäätös 24 202 000
2016 tilinpäätös 26 250 000

40. Maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (siirtomääräraha 2 v)

Momentilta vähennetään 2 060 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys on siirtoa momentille 30.20.47. Siirrettävä määräraha on tarpeen käyttää elintarvikkeiden viennin edistämisen toimenpiteisiin sekä elintarvikeyritysten kansainvälistymistä tukeviin hankkeisiin maataloustuotannon toimintaedellytysten turvaamiseksi.


2018 I lisätalousarvio -2 060 000
2018 talousarvio 325 400 000
2017 tilinpäätös 327 900 000
2016 tilinpäätös 321 700 000

41. EU-tulotuki ja EU-markkinatuki (arviomääräraha)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös neuvoston asetuksen (EU) N:ro 2018/264 perusteella palautettavien sokerin ja isoglukoosin tuotantomaksujen korkomenoihin.

Selvitysosa:Momentin perustelujen täydennys mahdollistaa määrärahan käyttämisen sokerin ja isoglukoosin tuotantomaksujen palautuksiin liittyvien korkomenojen maksamiseen. Euroopan unionin tuomioistuin on määrännyt korot maksettavaksi kansallisista varoista. Korkoa maksetaan lopullisten laskelmien mukaisesti Sucros Oy:lle, sokerijuurikkaan myyjille ja Suomen Sokeri Oy:lle. Jäsenvaltiot voivat hakea aiheutuneet korkomenot takaisin komissiolta.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2018 I lisätalousarvio
2018 talousarvio 531 130 000
2017 tilinpäätös 533 706 680
2016 tilinpäätös 587 810 345

47. Ruokaketjun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään lisäystä 3 500 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys on tarkoitettu käytettäväksi elintarvikevientiä edistävien toimenpiteiden ja elintarvikeyritysten kansainvälistymistä lisäävien hankkeiden rahoittamiseen. Lisäyksestä 2 060 000 euroa on siirtoa momentilta 30.20.40 ja 1 440 000 euroa muuta lisäystä vuoden 2016 kolmannen lisätalousarvion momentin 30.10.44 peruutusta vastaavasti.


2018 I lisätalousarvio 3 500 000
2018 talousarvio 3 119 000
2017 tilinpäätös 6 839 000
2016 tilinpäätös 2 299 000

61. Siirto Maatilatalouden kehittämisrahastoon (siirtomääräraha 3 v)

Vuoden 2017 kolmannessa lisätalousarviossa myönnetty 15 000 000 euron kolmevuotinen siirtomääräraha peruutetaan.

Selvitysosa:Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä 10 000 000 euroa siirtona momentille 28.91.41 ja lisäyksenä 10 000 000 euroa käytettäväksi siirtoon Maatilatalouden kehittämisrahastoon.

Ehdotetun lisäyksen jälkeen Maatilatalouden kehittämisrahastoon voitaisiin aiemmat siirrot huomioon ottaen siirtää vuonna 2018 hallitusohjelman mukainen 49 000 000 euron määräraha käytettäväksi Biotalous ja puhtaat ratkaisut -strategiseen tavoitteeseen sisältyvän kärkihankkeen 4 (Suomalainen ruoantuotanto kannattavaksi, kauppatase ja sininen biotalous nousuun) toimenpiteisiin.

Muutos perustuu hallituksen päätökseen tukea syksyn 2017 vaikeista korjuuolosuhteista kärsiviä maatalousyrittäjiä siten, että maatalouden energiaveron palautusta korotettaisiin EU-lainsäädännön sallimin tavoin.

Määrärahan peruuttaminen on otettu huomioon momentin 12.39.04 tuloarviossa.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2018 I lisätalousarvio
2018 talousarvio 49 000 000
2017 tilinpäätös 48 000 000
2016 tilinpäätös 11 000 000