Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         10. Poliisitoimi
         20. Rajavartiolaitos
         40. Maahanmuutto
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2017

10. PoliisitoimiPDF-versio

Selvitysosa:Poliisi turvaa oikeus- ja yhteiskuntajärjestystä, ylläpitää yleistä järjestystä ja turvallisuutta, estää ennalta, paljastaa ja selvittää rikoksia sekä saattaa ne syyteharkintaan.

Poliisitoiminnan eri osa-alueiden tuloksellisella toiminnalla pyritään vaikuttamaan osaltaan siihen, että Suomi olisi edelleen yksi Euroopan turvallisimmista maista vaikka poliisitoimen toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi ja poliisitoimen rahoitus supistuu. Keskeisimmät poliisin toimintaan vaikuttavat toimintaympäristömuutokset liittyvät kansainvälisen ja kotimaisen turvallisuustilanteen muuttumiseen lyhyessä ajassa, laajamittaiseen maahantuloon ja laittomaan maahantuloon liittyvään rikollisuuteen, digitalisaation ja ICT:n nopeaan kehittymiseen sekä uusiin uhkakuviin, muuan muassa hybridivaikuttamiseen. Digitalisaatio ja ICT:n kehitys tarjoaa paitsi mahdollisuuksia tehostaa toimintaa, mutta myös lisää kyberrikollisuutta. Yksittäisten terrorististen väkivallan tekojen uhka on kohonnut Suomessa. Hybridivaikuttamisen keinot valtiollisen vaikuttamisen välineenä ovat lisääntyneet. Taloudellisten resurssien niukentuessa toimintaa on priorisoitava ja erityisesti HARVA-alueiden palveluiden turvaaminen on yhä haastavampaa.

Suojelupoliisin tehtävänä on torjua sellaisia hankkeita ja rikoksia, jotka voivat vaarantaa valtio- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä tai ulkoista turvallisuutta sekä suorittaa tällaisten rikosten tutkintaa. Se myös ylläpitää ja kehittää yleistä valmiutta valtakunnan turvallisuutta vaarantavan toiminnan estämiseksi. Suojelupoliisin ja muun poliisitoiminnan yhteistyöstä huolehditaan.

Poliisin lakisääteiset tehtävät ovat laajoja, mutta poliisitoimintaan kohdistuvat keskeiset odotukset liittyvät ihmisten turvallisuuden ja turvallisuuden tunteen lisäämiseen. Esimerkiksi osa rikostorjunnan tehtävistä kuormittaa poliisia paljon, vaikka niitä suorittamalla ei merkittävästi lisätä turvallisuutta tai turvallisuuden tunnetta. Eri rikollisuuden lajeihin liittyvät torjuntatoimet, kuten ennalta estäminen, paljastaminen ja selvittäminen, arvioidaan niiden tuottaman turvallisuuden kustannushyötyanalyysin avulla ja toimintaa kohdennetaan arvion mukaisesti.

Poliisin turvallisuuteen liittyvien tehtävien näkyvyyttä ja palvelujen saatavuutta lisätään muun muassa teknisillä ratkaisuilla. Samalla varmistetaan, että poliisi pystyy vastaamaan kiireellisen avun tarpeeseen vähintään nykytasolla. Nykyisen turvallisuustoimintaympäristön nopeat muutokset edellyttävät kykyä varautua vaikeasti ennakoitaviin tilanteisiin. Poliisi reagoi toimintaympäristön muutoksiin ennakoimalla ja kohdistamalla toimenpiteet ja voimavarat turvallisuuden kannalta kriittisiin asioihin yhdessä muiden turvallisuusalan toimijoiden kanssa turvallisuusriskien analysointiin, tietojohtoisuuteen ja oikeaan tilannekuvaan perustuen.

Poliisilain 1 §:n mukaan poliisi huolehtii tehtäviinsä kuuluvasta kansainvälisestä yhteistyöstä. Poliisi vaikuttaa aktiivisesti tietojenvaihdon ja operatiivisen yhteistyön tehostamiseksi Euroopan unionin jäsenvaltioiden kesken ja lähialueiden maiden kanssa ja hyödyntää kansainvälistä yhteistyötä sisäisen turvallisuuden ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Kansainvälisellä yhteistyöllä torjutaan Suomeen ulottuvaa ja Suomesta käsin toimivaa kansainvälistä rikollisuutta mukaan lukien talousrikollisuus. Kansainvälisen poliisiyhteistyön keinoin torjutaan ulkopuolelta Suomeen kohdistuvaa rikollisuutta jo lähtömaissa.

Poliisin tavoitteena on säilyttää toimintavalmiusaika hyvällä tasolla. Poliisitoimen resurssitilanteen johdosta seurataan ja raportoidaan mahdollisuuksia säilyttää peruspalveluiden saatavuus ja laatu. Poliisin resurssit kohdennetaan enenevissä määrin poliisin ydintehtäviin tai erityisiin painopistealueisiin (esim. talousrikollisuus ja harmaa talous). Lupapalveluiden saatavuutta ja palvelujen laatua pyritään ylläpitämään sähköisinä asiointipalveluina ja niitä täydentävinä käyntiasioinnin palveluina julkisoikeudellisen maksullisen toiminnan kustannusvastaavuudesta huolehtien.

01. Poliisitoimen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 687 678 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös poliisihallinnosta Ahvenanmaan maakunnassa annetun asetuksen (1177/2009) 2 §:n nojalla suoritettavien korvausten maksamiseen Ahvenanmaan maakunnan hallitukselle.

Selvitysosa:Sisäministeriö asettaa poliisille seuraavat alustavat toiminnalliset tulostavoitteet:

Valvonta- ja hälytystoiminta sekä liikenneturvallisuus

Kiireellisten hälytyspalvelujen saatavuus pyritään säilyttämään. Poliisi arvioi ja raportoi yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvän valvonnan tasoa. Laittoman maahantulon tilanne pyritään säilyttämään Suomessa hallittuna ja toimenpiteet laittoman maahantulon torjumiseksi ovat uskottavia ja tehokkaita. Kielteisten turvapaikkapäätösten täytäntöönpano on tehokasta.

Liikennevalvonnan vaikuttavuus pyritään säilyttämään huolimatta siitä, että liikennevalvontaan kohdennettua työaikaa joudutaan kohdentamaan myös yleisen järjestyksen ja turvallisuuden hallintaan sekä rikostorjuntaan turvapaikanhakijatilanteesta johtuen. Tätä yritetään kompensoida automaattista liikennevalvontaa lisäämällä. Poliisin paljastamien rattijuopumusten, törkeiden liikenneturvallisuuden vaarantamisen taso sekä raskaan liikenteen valvonnan taso pyritään säilyttämään aikaisempien vuosien tasolla.

Valvonta 2015
toteutuma
2016
arvio
2017
tavoite
       
Tuottavuus      
Tuottavuus (ABC-tehtävät/htv) 434 416 429
Liikennevalvonnan tuottavuus, kpl/htv 894 908 927
Taloudellisuus      
Toimintamenomääräraha, 1 000 euroa 170 801 169 249 162 876
Henkilötyövuodet 2 402 2 402 2 329
Valvonnan kustannukset, 1 000 euroa 218 169 219 089 212 856
Taloudellisuus (kustannukset/ABC-tehtävät), euroa 209 219 213
Palvelukyky ja laatu      
Onnistuminen kotiväkivaltaan puuttumisessa, keskiarvo vähintään, arvosana 1—4 - 2,9 -
Onnistuminen liikennevalvonnassa, keskiarvo vähintään, arvosana 1—4 - 2,9 -
Onnistuminen poliisin partioinnissa ja muussa näkyvässä toiminnassa, keskiarvo vähintään, arvosana 1—4 - 2,8 -
Liikennevalvontaan käytetty työaika, htv 505 490 480
— josta raskaan liikenteen valvontaan käytetty työaika, htv 45,7 46 43
Automaattisen liikennevalvonnan suoritteet, kpl 408 324 440 000 460 000
Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, tapaukset enintään, kpl 3 900 3 500 3 300
Henkilövahinkoon johtaneet liikenneonnettomuudet enintään, kpl 5 101 5 200 5 100
Rattijuopumusrikosten määrä enintään, kpl 18 479 19 000 17 500
Ulkomaalaisvalvontaan käytetty työaika, htv,      
pl. rajatarkastustoiminta 20 20 20
Suoritteet      
Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden (yjt) tehtävämäärä, kpl 1 041 810 1 000 000 1 000 000
— josta oma-aloitteiset tehtävät, % 35,1 30 30
Oma-aloitteellisuus (%) eräissä taajamavalvontaan liittyvissä tehtävissä (03 Pahoinpitely, tappelu | 15 Vahingonteko | 34 Päihtynyt henkilö | 35 Häiriökäyttäytyminen ja ilkivalta) 9,7 9,0 8,0
Hälytystoiminta 2015
toteutuma
2016
arvio
2017
tavoite
       
Tuottavuus      
Tuottavuus (A- ja B-hälytystehtävät, määrä/htv) 481 508 474
Taloudellisuus      
Toimintamenomääräraha, 1 000 euroa 93 240 92 748 89 160
Henkilötyövuodet 1 181 1 181 1 181
Hälytystoiminnan kustannukset, 1 000 euroa 113 653 111 466 108 295
Taloudellisuus (kustannukset/hälytystehtävät A+B), euroa 200 186 193
Palvelukyky ja laatu      
Toimintavalmiusaika A-luokan tehtävissä, min 9,3 9,5 10,0
Toimintavalmiusaika A- ja B-luokan tehtävissä, min 17,8 18,0 18,5
Toimintavalmiusaika alle 20 min (%, A+B -tehtävistä) 70,9 70,0 69,0
Toimintavalmiusaika alle 45 min (%, A+B -tehtävistä) 92,3 89,0 88,0
Onnistuminen kiireellisissä hälytystehtävissä, keskiarvo vähintään, arvosana 1—4 - 3,2 -
Suoritteet      
Perheväkivaltaan liittyvät hälytystehtävät enintään, kpl 26 223 26 000 26 000
A ja B hälytystehtävien määrä enintään, kpl 567 814 600 000 560 000
A, B ja C hälytystehtävien määrä enintään, kpl 1 041 810 1 000 000 1 000 000
Rikostorjunta

Poliisin mahdollisuudet panostaa mm. sarjoittamistyötä edellyttävään ns. pimeänä poliisin tietoon tulleiden rikosten selvittämiseen ovat entistä haasteellisemmat. Tämä osaltaan heikentää omaisuusrikosten selvitysasteita. Piilorikollisuuden paljastamisen edellytysten arvioidaan heikkenevän ja tämä voi realisoitua jatkossa etenkin törkeän huumerikollisuuden vähentyneenä paljastamisena. Poliisi seuraa tutkinta-aikojen ja rikosten selvitysasteen kehitystä ja raportoi näistä sekä piilorikollisuuden lisääntymisestä.

Ennalta estävää toimintaa toteutetaan lisäämällä tietojohtoista moniviranomaisyhteistyötä, ihmisten omaa varautumista rikosuhkiin ja vastuuta rikostorjunnasta. Lisäksi sekä kolmannen sektorin että yksityisen sektorin kuten yksityisen turva-alan toimijoiden mukanaoloa lisätään. Henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten sekä seksuaalirikosten kokonaismäärää pyritään vähentämään ennalta estävällä toiminnalla ja rikostapausten paremmalla tunnistamisella. Järjestäytynyttä rikollisuutta torjutaan yhteistyöllä Tullin ja Rajavartiolaitoksen kanssa sekä toimivalla kansainvälisellä yhteistyöllä. Törkeiden huumerikosten torjuntatoimia kehitetään ja tehostetaan erityisesti.

Väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ehkäisy liitetään osaksi poliisin ennalta estävää toimintaa ja Ankkuritoimintaa, jota laajennetaan. Poliisi puuttuu rasistisia piirteitä omaavaan ja muuhun viharikollisuuteen sekä ihmiskauppaan.

Talousrikostorjunnassa pyritään reaaliaikaiseen rikostutkintaan, avoinna olevien juttujen määrän vähentämiseen, tutkinta-aikojen lyhentämiseen ja takaisin saadun rikoshyödyn määrän kasvuun entistä tiiviimmällä poliisi-syyttäjä -esitutkintayhteistyöllä. Myös keskeisten yhteistyötahojen verohallinnon, ulosoton ja pesänhoitajien yhteistyötä tulee kehittää.

Tietoverkkorikollisuuden torjunnassa pannaan täytäntöön vielä toteuttamatta olevat kansallisen kyberstrategian täytäntöönpano-ohjelmassa esitetyt toimenpide-ehdotukset.

Rikostorjunta 2015
toteutuma
2016
arvio
2017
tavoite
       
Tuottavuus      
Tuottavuus (selvitetyt rikoslakirikokset/htv) 74 70 71
Taloudellisuus      
Toimintamenomääräraha, 1 000 euroa 273 473 272 400 261 865
Henkilötyövuodet 3 863 3 795 3 718
Rikostorjunnan kustannukset, 1 000 euroa 352 265 362 842 352 519
Taloudellisuus (kustannukset/selvitetyt rikoslakirikokset), euroa 1 227 1 369 1 330
Palvelukyky ja laatu      
Rikoslakirikosten selvitystaso (pl. liikennerikokset), %, vähintään 48,1 45,0 42,0
Rikoslakirikosten tutkinta-aika (pl. liikennerikokset), ka, vrk 119 125 125
Omaisuusrikosten selvitystaso, %, vähintään 36,7 35,5 33,5
Henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten selvitystaso, %, vähintään 69,9 70,0 70,0
Päätettyjen talousrikosjuttujen sisälläoloaika, ka, vrk, enintään 469 500 500
Talousrikostorjunnan henkilötyövuodet 337 337 337
Järjestäytyneiden rikollisryhmien määrä (EU- ja muut ryhmät), kpl 76 77 75
Järjestäytyneisiin rikollisryhmiin kuuluvien henkilöiden määrä, kpl 665 700 700
Onnistuminen väkivaltarikosten selvittämisessä ja torjunnassa, keskiarvo, vähintään, arvosana 1—41) - 2,9 -
Onnistuminen talousrikosten torjunnassa, keskiarvo, vähintään, arvosana 1—41) - 2,6 -
Onnistuminen huumerikosten selvittämisessä/paljastamisessa, keskiarvo, vähintään, arvosana 1—41) - 2,8 -
Onnistuminen asuntomurtojen selvittämisessä, keskiarvo, vähintään, arvosana 1—41) - 2,6 -
Onnistuminen autovarkauksien selvittämisessä, keskiarvo, vähintään, arvosana 1—41) - 2,6 -
Onnistuminen rasismiin viittaavien rikosten paljastamisessa ja tutkinnassa, keskiarvo, vähintään, arvosana 1—41) - 2,7 -
Verkossa tapahtuva poliisitoiminta (esim. vihjepalvelu, verkkopoliisi), keskiarvo, vähintään, arvosana 1—41) - 3,3 -
IT-tutkintaan käytetyt henkilötyövuodet 32 32 32
Suoritteet      
Kaikki selvitetyt rikokset, määrä, sis. liikennerikkomukset 617 600 600 000 600 000
Selvitetyt rikoslakirikokset, määrä 287 047 265 000 265 000
Haltuun saatu rikoshyöty kaikissa rikoksissa (netto), milj. euroa 33,1 45,0 45,0
Haltuun saatu rikoshyöty talousrikoksissa (netto), milj. euroa 29,4 35,0 35,0
Päätettyjen talousrikosten määrä, kpl 1 958 2 000 2 000
Avoinna olevien talousrikosten määrä, kpl 2 209 2 200 2 200
Päätettyjen järjestäytyneen rikollisuuden juttujen määrä, kpl 754 1 000 1 000
Henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten määrä, kpl 36 323 36 500 36 500
Poliisin tietoon tulleet törkeät huumausainerikokset, määrä 889 850 850

1) Lähde: Poliisibarometri

Lupahallinto

Poliisin lupahallinto vaikuttaa hallinnollisen päätöksenteon ja valvonnan keinoin rikoksia ennalta estävästi sekä yleistä järjestystä ja turvallisuutta turvaavasti yhteiskunnassa, jonka turvallisuustilanne on muutoksessa. Poliisi turvaa maksullisen lupahallinnon riittävän palvelutason, tehokkaat menettelyt ja näitä vastaavat resurssit kustannusvastaavuudesta huolehtien. Lupahallinnon toiminnot ja prosessit uudistuvat hallinnollisesti kevyemmiksi. Poliisi huolehtii sähköisten lupapalveluiden ja asianhallinnan ylläpitämisestä ja kehittämisestä siten, että palvelut ovat asiakasystävällisiä, teknistä kehitystä tarkoituksenmukaisesti hyödyntäviä ja toiminnallisesti tehokkaita. Pääasiallisena palvelun tarjoamisen tapana ovat sähköiset palvelut ja sähköisen asioinnin käyttöaste säilyy suunnitelmallisesti korkealla tasolla. Käyntiasiointi täydentää sähköistä palvelua. Lupahallinnon henkilöstön osaaminen ydintehtävissä vahvistuu.

Lupahallinto 2015
toteutuma
2016
arvio
2017
tavoite
       
Tuottavuus      
Tuottavuus (poliisin myöntämät luvat/lupa-htv, maksullinen ja maksuton) 1 727 1 540 1 780
Lupahallinnon tuottotavoite, 1 000 euroa 66 048 55 350 49 300
Taloudellisuus      
Henkilötyövuodet 841 756 619
Lupapalvelujen kustannukset, 1 000 euroa 61 990 55 350 49 300
Taloudellisuus (kustannukset/poliisin myöntämät luvat), euroa 43 48 44
Lupahallinnon kustannusvastaavuus, % 106,5 100 100
Palvelukyky ja laatu    
Onnistuminen lupahallinnossa, arvosana 1—41) - 3,3 -
Sähköisen asioinnin toteuma-aste (%) 20 30 50
Sähköisen asioinnin käyttöaste (%) 29 40 45
Suoritteet      
Poliisin käsittelemät lupa-asiat yhteensä, kpl 1 452 250 1 164 000 1 114 000
— Matkustusasiakirjat (passit ja henkilökortit yhteensä) 915 795 980 000 980 000
— Ajoluvat 350 977 - -
— Aseluvat 57 939 60 000 60 000
— Turva-alan luvat 60 771 62 000 62 000
— Ulkomaalaisluvat2) 54 900 50 000 -
— Muut luvat 11 868 12 000 12 000

1) Lähde: Poliisibarometri

2) Toimivalta ulkomaalaislupa-asioissa siirtyy poliisilta Maahanmuuttovirastolle 1.1.2017. Asiaa koskeva esitys on annettu eduskunnalle 21.4.2016.

Lupavalvonta 2015
toteutuma
2016
arvio
2017
tavoite
       
Taloudellisuus      
Henkilötyövuodet (maksuton, sisältyvät lupahallinnon kokonaishtv-määrään) 206 205 205
Toimintamenomääräraha, 1 000 euroa 13 779 13 876 13 339
Lupavalvonnan kustannukset (maksuttomat lupapalvelut), 1 000 euroa 17 973 16 912 16 431
Suoritteet      
Valvonnalliset toimenpiteet yhteensä, kpl (sis. ajo-oikeuspäätökset, aselupien peruutus- ja varoituspäätökset sekä järjestyksenvalvoja- ja vartijakorttien peruutukset ja varoitukset) 119 135 72 000 65 000
Poliisikoulutus

Poliisikoulutuksella vastataan poliisin henkilöstö- ja osaamistarpeeseen. Poliisiammattikorkeakoulun uusien opiskelijoiden määräksi esitetään asetettavan vähintään 400 aloittavan opiskelijan tasolle v. 2017. Poliisikoulutusta annetaan edelleen molemmilla kansalliskielillä. Koulutuksessa kehitetään kansainvälisen poliisiyhteistyön ja monikulttuurisuuden edellyttämää ammattitaitoa. Koulutuksen tuottavuutta parannetaan laajentamalla verkko-opetuksen käyttöä. Poliisiammattikorkeakoulu tuottaa tutkimustietoa poliisitoiminnan, sisäisen turvallisuuden ja oppilaitoksen opetuksen kehittämiseen.

Poliisikoulutus 2015
toteutuma
2016
arvio
2017
tavoite
       
Tuottavuus      
Vuoden aikana suoritetut tutkintokoulutuksen opintopisteet/opettajien kokonaishtv 297,9 380 413
Julkaisut/tutkimuksen htv:t 2,6 3,0 3,0
Taloudellisuus      
Poliisiammattikorkeakoulun kokonaiskustannukset, 1 000 euroa 27 721 26 000 26 000
Henkilötyövuodet 197,3 193 193
Poliisi (AMK) - koulutuksen koulutuspäivän hinta, enintään, euroa 411 350 330
Poliisi (ylempi AMK) - koulutuspäivän hinta, enintään, euroa 456 380 360
Palvelukyky ja laatu      
Perustutkintokoulutuksesta tavoiteajassa valmistuneet, % 98,8 98,0 98,0
Suoritteet      
Poliisi (AMK) koulutukseen hakijoiden määrä aloituspaikkaa kohden 9,15 13,4 9,0
Poliisi (AMK) koulutuksen aloittaneiden määrä, hlöä 320 320 400
Perustutkintokoulutuksesta valmistuvien määrä, hlöä1) 174 57 254
Julkaisut, kpl 43 40 40

1) Vuosi 2017= poliisi (AMK) koulutuksesta valmistuvien määrä, hlöä

Yhteiset palvelut - tukitoiminnot ja muut tehtävät

2015
toteutuma
2016
arvio
2017
tavoite
       
Yhteiset palvelut - tukitoiminnot1)      
Taloudellisuus      
Toimintamenomääräraha, 1 000 euroa 159 998 160 100 150 707
Henkilötyövuodet 1 041 1 025 1 034
       
Yhteiset palvelut - muut tehtävät2)      
Taloudellisuus      
Toimintamenomääräraha, 1 000 euroa 43 264 43 087 41 421
Henkilötyövuodet 679 692 689
Muiden tehtävien kustannukset, 1 000 euroa 58 828 58 424 56 761

1) Tukitoiminnot = taloushallinto, henkilöstöhallinto, materiaalitoiminnot, tietotekniikka, tutkimus- ja analyysitoiminto, koulutus, työhyvinvointi, konsernipalvelut

2) Muut tehtävät = vartijat, vankilatoiminnot, vankikuljetukset, virka-avut, löytötavaratoiminto, kantelu- ja valitusasiat, lupahallinnon erillistoiminnot

Henkiset voimavarat

Poliisi sopeuttaa toimintansa sille myönnettyyn määrärahaan sopeuttamissuunnitelmansa mukaisesti. Säästötoimenpiteitä kohdennetaan mm. keskitettyyn rahoitukseen sekä kehittämishankkeisiin. Tällä kohdennuksella pyritään hillitsemään poliisin henkilöstön ja aivan erityisesti poliisimiesten htv-vähennyksiä. Poliisin henkilöstömäärä sovitetaan taloudellisiin reunaehtoihin.

Henkiset voimavarat 2015
toteutuma1)
2016
arvio
2017
tavoite
       
Henkilötyövuodet2) 10 007 9 850 9 571
Naisia, %-osuus 29,6 29,6 29,6
Poliisimiehet, htv 7 359 7 324 7 110
Naisia, %-osuus 16 16 16
Opiskelijat, htv3) 157 156 173
Naisia, %-osuus 20,4 24,8 24,8
Muu henkilöstö, htv 2 491 2 370 2 288
Naisia, %-osuus 70,3 70,7 70,7
Naisten %-osuus alipäällystössä, päällystössä ja päällikkötasolla 10,6 10,6 10,6
Sairauspoissaolot, pv/htv 9,3 10,0 10,0
Työtyytyväisyysindeksi 3,28 3,3 3,3

1) Lähde PolStat, kaikki momentit. Vuoden 2015 toteutumassa poliisin momentilta 26.10.01 palkattujen osuus yht. 9 914 htv, muilta momenteilta palkattujen osuus yht. 93 htv. Vuoden 2016 arviossa muilta momenteilta palkattujen osuus yht. 80 htv. Vuoden 2017 tavoitteessa muilta momenteilta palkattavien osuus yht. 80 htv (15 htv poliisit + 65 htv muita virkoja).

2) Vuoden 2015 luvussa on mukana Suojelupoliisin htv-määrä (n. 240 htv).

3) Opiskelijoilla tarkoitetaan käytettävissä olevaan työvoimaan luettavat opiskelijat, jotka ovat työssäoppimisjaksolla työ- tai kenttäharjoittelussa.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2015
toteutuma
2016
varsinainen
talousarvio
2017
esitys
       
Bruttomenot 815 209 797 986 750 155
Bruttotulot 81 283 68 495 62 477
Nettomenot 733 926 729 491 687 678
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 25 653    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 28 043    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2015
toteutuma
2016
varsinainen
talousarvio
2017
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot 74 900 60 115 56 984
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 71 775 60 115 56 984
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 3 125 - -
Kustannusvastaavuus, % 104 100 100

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Harmaan talouden erillismääräraha -9 600
Paikallispoliisitoiminta -300
Poliisihallituksen VITJA-hanke (v. 2017 rahoitus) (siirto momentilta 28.70.20) 4 000
Poliisikoulutuksen aloituspaikkojen lisääminen 400
Poliisiopiskelijoiden ateriatuen muutos -45
Poliisiopiskelijoiden korkeakoulutuen muutos -522
Siirto momentilta 26.10.02 624
Todistajansuojeluohjelman sopeutumisavustusten maksaminen -10
Toiminnan turvaaminen/tason korotus (mm. harmaan talouden torjunta, liikennevalvonta) 5 000
Turvapaikkahakijatilanteen vaatimat lisäresurssit -9 000
Turvapaikkatutkinta (siirto momentille 26.40.01) -1 660
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -178
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -89
Lomarahojen alentaminen (Kiky) -7 296
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa -235
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -3 917
Toimintamenojen tuottavuussäästö -3 580
Toimintamenosäästö (HO 2015) -4 142
Työajan pidentäminen (Kiky) -5 404
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -833
VaEL-maksun väliaikainen alentaminen -5 026
Yhteensä -41 813

2017 talousarvio 687 678 000
2016 II lisätalousarvio -895 000
2016 I lisätalousarvio 1 700 000
2016 talousarvio 729 491 000
2015 tilinpäätös 736 316 000

02. Suojelupoliisin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 25 891 000 euroa.

Selvitysosa:Sisäministeriö asettaa Suojelupoliisille seuraavat alustavat toiminnalliset tulostavoitteet:

Suojelupoliisin keskeisenä tavoitteena on kansallista turvallisuutta uhkaavien tekojen ja hankkeiden ennalta estäminen ja oikea-aikaisen tiedon tuottaminen yhteiskunnan turvallisuuden edistämiseksi ja päätöksenteon tueksi. Suojelupoliisin suorituskyvyn ylläpitäminen ja parantaminen on keskeistä, jotta valtion turvallisuus saadaan varmistettua muuttuvassa toimintaympäristössä ja toimintaympäristön asettamiin haasteisiin voidaan vastata myös tulevaisuudessa.

Operatiivinen toiminta

Suomessa ei tehdä eikä valmistella terroritekoja tai terrorismiin tähtääviä hankkeita. Suomea ei käytetä terroritekojen suunnitteluun muualla tehtäväksi eikä Suomea käytetä terrorismin logistisena tai muuna tukialueena. Kansalaiset luottavat poliisin kykyyn torjua terrorismia. Ulkovaltojen Suomeen suuntaama tiedustelutoiminta kartoitetaan ja rikoslain 12 luvussa tarkoitetut rikokset estetään.

Kehitetään kyberuhkien torjuntavalmiuksia kehittämällä suorituskykyä sekä syventämällä yhteistyökumppanuuksia ja selkeyttämällä rooleja.

Joukkotuhoaseiden sekä niiden valmistamiseen tarvittavan asiantuntemuksen, materiaalin ja välineistön kansainvälisten sopimusten vastainen vienti estetään Suomesta ja Suomen kautta toimijoille, joiden tarkoituksena on hankkia tai kehittää joukkotuhoaseita. Valtion sisäiseen turvallisuuteen vaikuttavien hankkeiden seuranta ei heikkene eikä tämän alan rikosten määrä lisäänny.

Turvallisuusselvitykset ja lausunnot

Suojelupoliisin antamat turvallisuusselvitykset ja lausunnot tähtäävät omalla alueellaan siihen, että turvallisuuden taso ja ihmisten kokema turvallisuuden tunne eivät heikkene.

Tiedonkeruu ja raportointitoiminta

Suojelupoliisiin kohdistuu entistä enemmän odotuksia ennakoivan tiedon hankkijana, tulkitsijana ja raportoijana. Suojelupoliisi sopii sisäministeriön kanssa tiedonhankintaprioriteeteista, joilla määritetään ennakkoon vuosittaiset painopisteet kansallista turvallisuutta palvelevalle tiedonhankinnalle. Tiedonhankintaprioriteetit muodostuvat keskeisesti ulko- ja turvallisuuspoliittisen johdon tietotarpeista ja niiden avulla tuetaan ajantasaista tietoa sekä suojataan yhteiskunnan etuja. Tiedonkeruu ja raportointitoiminta hyödyntävät käytettävissä olevia lähteitä tehokkaasti ja tuottavat valtiojohdolle ja muille asiakkaille/toimijoille päätöksenteon kannalta merkityksellistä tietoa.

Suojelupoliisin kehittäminen

Varmistetaan Suojelupoliisin alueellinen toimintakyky siten, että kaikki tehtävät pystytään jatkossakin hoitamaan eri puolella Suomea yhtä tehokkaasti ja tuloksellisesti. Suojelupoliisi jatkaa toimenpiteitä nykyisen toiminnallisen tietojärjestelmän uusimiseksi ja laajentamiseksi. Kaikissa uusissa tietojärjestelmien käyttöönotoissa otetaan huomioon Suojelupoliisin erityistarpeet ja yhteistoimintavaatimukset muiden poliisin tietojärjestelmien kanssa.

Henkiset voimavarat

Laaditaan pitkän tähtäimen henkilöstösuunnitelma sisältäen henkilöstöresurssien määrää, laatua ja kehittämistä koskevat tavoitteet ja toimenpiteet. Henkilöstön hyvinvoinnista huolehditaan muutosprosessissa.

Suojelupoliisi 2015
toteutuma
2016
arvio
2017
tavoite
       
Taloudellisuus      
Operatiivisen toiminnan toimintamenomääräraha, 1 000 euroa 14 560 16 759 16 759
Operatiivisen toiminnan henkilötyövuodet 185 213 213
Operatiivisen toiminnan kustannukset, 1 000 euroa 19 800 22 791 22 791
Suoritteet      
Turvallisuusinformaatiotilaisuudet, kpl 312 200 200
Turvallisuusselvitykset, kpl 17 046 50 000 52 500
Kansalaisuusasialausunnot, kpl 92 80 100
Oleskelu- ja työlupahakemuksia koskevat lausunnot, kpl 418 350 400
Viisumihakemuksia koskevat lausunnot, kpl 9 131 9 000 8 500
Tuotetut raportit, kpl 118 120 140
Henkiset voimavarat      
Henkilötyövuodet 250 276 291
Poliisimiehet, htv 138 154 158
Muu henkilöstö, htv 112 122 133
Sairauspoissaolot, pv/htv 3,8 7,5 7,5
Työtyytyväisyysindeksi 3,6 3,5 3,5

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2016
varsinainen
talousarvio
2017
esitys
     
Bruttomenot 26 529 28 501
Bruttotulot 2 610 2 610
Nettomenot 23 919 25 891

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Eduskunnan lisäys -500
Siirto momentille 26.10.01 -624
Suojelupoliisin toiminnan turvaaminen 2 000
Supon SSK-hanke (v. 2016 rahoitus) (siirto momentille 28.70.20) -3 275
Supon SSK-hanke (v. 2017 rahoitus) (siirto momentilta 28.70.20) 5 950
Turvapaikkatilanteen vaatimat lisäresurssit Supolle -800
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -4
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -2
Lomarahojen alentaminen (Kiky) -259
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa 2
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -132
Toimintamenosäästö (HO 2015) -88
Työajan pidentäminen (Kiky) -183
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -28
VaEL-maksun väliaikainen alentaminen -85
Yhteensä 1 972

2017 talousarvio 25 891 000
2016 II lisätalousarvio -80 000
2016 talousarvio 23 919 000

20. Maasta poistamis- ja noutokuljetuksista aiheutuvat menot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 17 666 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) poliisin vastuulla olevien maasta poistettavien henkilöiden maasta poistamiskuljetuksista aiheutuviin menoihin

2) turvapaikanhakijoiden tulkkaus- ja käännöspalveluista aiheutuviin menoihin

3) Suomeen luovutettavien rikoksentekijöiden noutokuljetuksista aiheutuviin menoihin

4) maasta poistettavien identifioinnista ja tarvittavien matkustusasiakirjojen hankinnoista aiheutuviin menoihin

5) turvapaikkatutkinnan valmiusryhmän käytöstä aiheutuneiden matka- ja majoitusmenojen korvaamiseen.

Selvitysosa:

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Maasta poistamiskuljetukset 13 366 000
Tulkkaus- ja käännöspalvelut 1 750 000
Noutokuljetukset 250 000
Henkilöllisyyden selvittäminen 300 000
Valmiusryhmän käyttö 2 000 000
Yhteensä 17 666 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden maastapoistamisen kasvaneet menot -16 000
Tasokorotus kasvaneen turvapaikkahakijamäärän johdosta 11 666
Yhteensä -4 334

2017 talousarvio 17 666 000
2016 talousarvio 22 000 000
2015 tilinpäätös 7 470 737

21. KEJO-hankkeen yhteiset toimintamenot (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 4 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää enintään 10 henkilötyövuotta vastaavan projektihenkilöstön, myös virkaan nimitettyjen virkamiesten, palkkausmenoihin.

Momentille nettobudjetoidaan hankkeen saama EU:n sisäisen turvallisuuden rahastosta myönnetty tukiosuus.

Valtuus

Mikäli vuoden 2013 talousarviossa tai vuoden 2014 kolmannessa lisätalousarviossa kenttäjohtojärjestelmän hankintaan tarkoitettua valtuutta on jäänyt käyttämättä vuonna 2016, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä sitoumuksia vuonna 2017.

Selvitysosa:Poliisin, pelastustoimen, sosiaali- ja terveystoimen, Rajavartiolaitoksen, puolustusvoimien sekä Tullin yhteisen kenttäjohtojärjestelmähankkeen (KEJO) tavoitteena on hankkeeseen osallistuvien keskeisten turvallisuusviranomaisten yhteisen kenttäjohtojärjestelmän käyttöönotto ja sovittaminen osaksi viranomaisten yhteistä sähköistä tapahtumankäsittelykokonaisuutta ja verkottunutta hätäkeskusmallia.

Tarve palkkausmenojen maksamiseen johtuu Hallinnon tietotekniikkakeskuksen lakkauttamisesta vuonna 2016 ja tehtävien siirtymisestä poliisin omaksi työksi.

Viranomaisten yhteisen kenttäjohtojärjestelmän keskeisimpiä tavoitteita ovat viranomaisten toiminnan ja viranomaisyhteistyön tehostuminen, viranomaisten yhteisen tilannekuvan mahdollistaminen, uusien työprosessien käyttöönotto kenttäolosuhteissa, kenttäjohtamisen ja viranomaisten välisen reaaliaikaisen tiedonvaihdon ja viestinnän tehostuminen sekä viranomaisten yhteisen kenttäjärjestelmäratkaisun myötä saavutettava kustannustehokkuus. Hanke ajoittuu vuosille 2013—2017 ja sen kokonaiskustannukset ovat n. 21,610 milj. euroa. Valtiovarainministeriö rahoittaa hanketta yhteensä 15 milj. eurolla tuottavuuden edistämiseen tarkoitetulla määrärahalla vuosina 2013—2017 erikseen laaditun KEJO-hankkeeseen osallistuvien ministeriöiden (sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, puolustusministeriö ja valtiovarainministeriö) välisen yhteistyöpöytäkirjan mukaisesti. Hankkeelle myönnettiin vuoden 2014 kolmannessa lisätalousarviossa 5,0 milj. euron lisävaltuus hankkeen investointiosuuden menojen maksamista varten. Lisävaltuudesta aiheutuvista menoista osa katetaan sisäasioiden EU-rahaston määrärahalla.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2017 Yhteensä
vuodesta 2017
lähtien
     
Turvallisuusviranomaisten yhteinen kenttäjohtojärjestelmä    
Ennen vuotta 2017 tehdyt sitoumukset 4 000 4 000
Menot yhteensä 4 000 4 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Viranomaisen kenttäjohtamisjärjestelmä (v. 2016 rahoitus) (siirto momentille 28.70.20) -3 000
Tasomuutos -5 922
Yhteensä -8 922

2017 talousarvio 4 000 000
2016 talousarvio 12 922 000
2015 tilinpäätös