Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2017

50. Rahapelitoiminnan voittovarat urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään lisäystä 7 000 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja täydennetään siten, että Tampereen monitoimiareenan rakentamiseen liittyviä sitoumuksia saa tehdä siten, että niistä aiheutuu valtiolle rahapelitoiminnan voittovaroista rahoitettavia kustannuksia vuosina 2017—2019 yhteensä enintään 18 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisämäärärahan tarve aiheutuu Tampereen monitoimiareenan rakennuskustannuksista. Lisäyksestä 4 000 000 euroa katetaan opetus- ja kulttuuriministeriölle palautuneista käyttämättömistä veikkausvoittovaroista ja 3 000 000 euroa rahapelitoiminnan rahastoiduista jakamattomista voittovaroista.

Tampereen monitoimiareena sisältää kilpa- ja harjoitusjäähallin oheistiloineen ja sen kokonaiskustannusarvio on 112 milj. euroa ilman arvonlisäveroa. Monitoimiareenan omistajana on kiinteistöyhtiö, jota myös Tampereen kaupunki rahoittaa. Tampereen monitoimiareenan liikuntarakentamisen valtiontuelle on saatu EU-komission hyväksyntä. Valtion rahoitusta hankkeelle vuonna 2018 on tarkoitus osoittaa liikuntapaikkarakentamisen määrärahoista 1 milj. euroa ja jakamattomista voittovaroista 6 milj. euroa ja vuonna 2019 liikuntapaikkarakentamisen määrärahoista 3 milj. euroa ja jakamattomista voittovaroista 1 milj. euroa.


2017 III lisätalousarvio 7 000 000
2017 I lisätalousarvio 6 000 000
2017 talousarvio 154 097 000
2016 tilinpäätös 147 120 326
2015 tilinpäätös 147 993 082