Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2017

10. LiikenneverkkoPDF-versio

77. Väyläverkon kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään lisäystä 35 012 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että Liikennevirasto oikeutetaan tekemään sopimuksia

1) hankkeeseen vt 12 Tillola—Keltti liittyen siten, että siitä saa aiheutua valtiolle menoja enintään 14 000 000 euroa. Hankkeeseen voidaan sitoutua ja ryhtyä vasta, kun momentilla 29.90.55 oleva avustus on myönnetty

2) hankkeeseen Uudenkaupungin radan sähköistäminen siten, että siitä saa aiheutua valtiolle menoja enintään 21 000 000 euroa

3) hankkeeseen Pännäinen—Pietarsaari, sähköistys liittyen siten, että siitä saa aiheutua valtiolle menoja aiemmin tehdyt sopimukset mukaan lukien enintään 4 450 000 euroa

4) hankkeeseen Rauman meriväylä liittyen siten, että siitä saa aiheutua valtiolle menoja aiemmin tehdyt sopimukset mukaan lukien enintään 30 000 000 euroa.

Selvitysosa:Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä momentille 12.31.10 tuloutetut TEN-T tukihankkeiden loppumaksatukset. TEN-T-tukea 12 512 000 euroa vastaava määräraha kohdennetaan siten, että 2 000 000 euroa kohdennetaan Rauman meriväylä -hankkeelle, 1 000 000 euroa Keski-Pasilan länsiraide -hankkeelle, 6 200 000 euroa Pohjanmaan rata -hankkeelle ja 3 312 000 euroa Helsingin ratapihan toiminnallisuuden parantaminen -hankkeelle. Rauman meriväylä -hankkeen lisämääräraha on tarkoitettu kattamaan valtuuden tarkistuksesta aiheutuvan määrärahatarpeen. Keski-Pasilan länsiraide ja Helsingin ratapihan toiminnallisuuden parantaminen -hankkeille osoitettu lisärahoitus mahdollistaa hankkeiden tehokkaan toteuttamisen.

Lisäksi määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 7 000 000 euroa vt 12 Tillola—Keltti -hankkeen ja 2 000 000 euroa Uudenkaupungin radan sähköistäminen -hankkeen valtuuden käytöstä aiheutuvaan määrärahatarpeeseen sekä 12 500 000 euroa Oulun meriväylä -hankkeen toteuttamiseen.

Pori—Mäntyluoto rataosan sähköistys -hankkeen ulkopuolisen rahoituksen osuus 1 000 000 euroa on otettu huomioon momentin 12.31.10 tuloarvion tarkistuksessa. Vastaava määräraha kohdennetaan Pori—Mäntyluoto rataosan sähköistys -hankkeelle kattamaan hankkeen ulkopuolisen rahoittajan osuus.

Uusien hankkeiden perusteluina esitetään:

Vt 12 Tillola—Keltti

Hankkeen tavoitteena on parantaa valtatieosuuden liikenneturvallisuutta ja tieliikenteen sujuvuutta osana Lahti—Kouvola yhteysvälin kehittämistä. KymiRingin moottorirata-alueen toiminnalle järjestetään liikenteelliset edellytykset valtatieltä eritasoliittymän kautta. Valtatien rinnakkaistie mahdollistaa turvallisen kevyen liikenteen yhteyden Kausalan ja Kouvolan välillä.

Hankkeessa valtatielle 12 rakennetaan keskikaiteellinen ohituskaistatieosuus ja sen kohdalle tehdään uusi rinnakkaistie. Lisäksi hankkeessa tehdään eritasoliittymäjärjestelyjä ja meluntorjuntaa sekä poistetaan valtatieltä yksityistieliittymiä.

Hankkeen kustannusarvio 17,2 milj. euroa (ind. 114,6; MAKU 2010=100), josta valtion osuus on 14,0 milj. euroa sekä kuntien ja johto- ja laiteomistajien osuus 3,2 milj. euroa. Hankkeen H/K-suhde 1,2.

Oulun meriväylä

Hankkeen tavoitteena on parantaa Oulun sataman kuljetustehokkuutta. Hanke käsittää Oulun nykyisen 10,0 m meriväylän syventämisen 12,5 metrin syvyyteen osin uudelle linjaukselle ja tarvittavien turvalaitteiden rakentamisen. Hankkeen kustannusarvio on 18,4 milj. euroa (MAKU 2010, 130), josta valtion osuus on 12,5 milj. euroa (väylän turvalaitetyöt) ja Oulun Satama Oy:n osuus 5,9 milj. euroa (väylän syvennystyöt). Hankkeen H/K on 1,1.

Uudenkaupungin radan sähköistäminen

Hankkeen tavoitteena on saavuttaa liikennöintikustannussäästöjä kaikissa rataosuuden kuljetuksissa ja pienentää ammoniakkikuljetuksiin liittyvää turvallisuus- ja ympäristöriskiä Turun ratapihalla. Hanke sisältää Turku—Uusikaupunki radan (68 km) sähköistyksen sekä pieniä siihen liittyviä ratatöitä. Hankkeen kustannusarvio on 21 milj. euroa (MAKU 2010, 130). Hankkeen H/K on 0,9.

Aikaisemmin päätettyjen hankkeiden valtuuksien tarkistus:

Pännäinen—Pietarsaari, sähköistys

Hankkeessa uusitaan aiemmin myönnettyä valtuutta 130 000 euroa. Sopimusvaltuuden uusimistarve aiheutuu vuonna 2016 solmittujen toteuttamissopimusten valtion ja ulkopuolisten rahoitusosuuksien ajoitusmuutoksista. Lisäksi rakentamispalvelun bonukset toteutuivat ennakoitua pienempinä. Valtuuden uusimisella varmistetaan hankkeen taloudellisen loppuselvityksen tekeminen. Valtuuden uusiminen ei aiheuta lisämäärärahan tarvetta.

Rauman meriväylä

Rauman meriväylä -hankkeen valtuutta tarkistetaan 2 milj. eurolla 28 milj. eurosta 30 milj. euroon. Sopimusvaltuuden tarkistus aiheutuu siitä, että urakkasopimussummat ovat kasvaneet sidottujen maamassojen määrien ja pohjaolosuhteiden olosuhderiskien toteutumisen vuoksi. Vastaava lisämäärärahatarve katetaan hankkeen Kehärata TEN-T-tukien tuloutuksia vastaavista määrärahoista.


2017 I lisätalousarvio 35 012 000
2017 talousarvio 272 800 000
2016 tilinpäätös 347 729 000
2015 tilinpäätös 358 857 000