Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2016

80. Lainat Suomen Vientiluotto Oy:n jälleenrahoitustoimintaan (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 106 404 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Suomen Vientiluotto Oy:lle viennin jälleenrahoitustoimintaa varten myönnettyjen lainojen maksamiseen

2) Valtiokonttorille jälleenrahoitustoimintaan myönnetyistä lainoista aiheutuvien korko- ja valuuttariskien suojaukseen tarvittavien toimenpiteiden aiheuttamien koron yhteydessä tai muuten lainan saajalta perittyjen kustannusten maksamiseen.

Selvitysosa:Viennin jälleenrahoitusmalli otettiin tilapäisesti käyttöön vuosiksi 2009—2011. Lisäksi vuoden 2012 ensimmäisessä lisätalousarviossa myönnettiin uusi yhden miljardin euron lainavaltuus käyttöön, kunnes uusi luottomuotoinen vienninrahoitusjärjestelmä (1543/2011) on saatu toimimaan. Tilapäisen jälleenrahoitusmallin voimassaolo­aikana myönnettyjen jälleenrahoitusluottojen maksatus jatkuu vuoteen 2015 asti, jonka jälkeen valtiolle koituu luottojen kuolettamiseen saakka suojaustuloja/-menoja arviolta noin vuoteen 2023 saakka.

Viennin jälleenrahoitusmallin tavoitteena on varmistaa, että suomalaisilla yhtiöillä on käytössään vastaavanlainen viennin ja alustoimitusten rahoitus­järjestelmä kuin tärkeimpien kilpailijamaidemme viejillä. Tämän rahoitusjärjestelmän avulla parannetaan suomalaisten viejien mahdollisuuksia menestyä pääomatavaraviennin ja alustoimitusten tarjouskilpailuissa ja samalla autetaan viejiä, kotimaisia telakoita sekä niiden alihankkijoita työllistämään.

Vientihankkeiden jälleenrahoitusmallissa Suomen Vientiluotto Oy jälleenrahoittaa koti- tai ulkomaisen luotto- tai rahoituslaitoksen suomalaiseen pääomatavaravientiin järjestämiä ostajaluottoja OECD-ehdoin. Jälleenrahoitus toteutetaan Suomen Vientiluotto Oy:lle myönnetyillä lainoilla.

Lainan takaisinmaksu luottolaitokselle tapahtuu samassa aikataulussa Suomen Vientiluotto Oy:n jälleenrahoituksen takaisinmaksun kanssa. Suomen Vientiluotto Oy:n rahoitusosuuden enimmäismäärä on OECD-ehtoisen vientiluoton määrä edellyttäen, että Finnvera Oyj antaa Suomen Vientiluotto Oy:n myöntämälle luotolle täyden takuun. Lisäksi edellytetään, että jälleenrahoituksen saava pankki täyttää riittävät vakavaraisuutta ja taloudellista toimintakykyä koskevat vaatimukset.

Toimintaa kuvaavia tunnuslukuja

  2014
toteutuma
2015
arvio
2016
arvio
       
Lainojen nostot, milj. euroa 401,8 402,1 -

Jälleenrahoitustoiminnasta valtiolle aiheutuvat menot (1 000 euroa)

  2016 2017 2018 2019 Yhteensä
           
Suojausmenot 106 404 97 018 90 284 83 246 376 952
Yhteensä 106 404 97 018 90 284 83 246 376 952

Jälleenrahoitustoimintaan käytettävät varat ovat takaisinmaksettavia lainoja, joista valtio saa tuloja takaisinmaksettavien pääomien ja korkojen muodossa. Jälleenrahoitustoiminnasta valtiolle voi kertyä suojaustuloja tai aiheutua suojausmenoja. Talousarviovuoden aikana toteutuneiden suojaustulojen ja suojausmenojen yhteenlaskettu nettomäärä kirjataan vuoden päättyessä joko suojaustulona momentille 12.32.99 tai suojausmenona momentille 32.20.80. Jälleenrahoitustoiminnan lainojen lyhennykset ja kurssierot lainoista ja johdannaisista tuloutuvat momentille 15.01.04 ja korkotulot lainoista ja johdannaisista momentille 13.01.05. Vuonna 2014 suojaustuloista aiheutui nettomenoja 8,1 milj. euroa. Vuonna 2014 lainojen lyhennykset olivat 356,3 milj. euroa ja korkotulot 86,8 milj. euroa. Suojaustuloista aiheutui nettomenoja 8,1 milj. euroa.

Jälleenrahoituksen arvioidut lainan lyhennykset, korkotulot ja suojaustulot ovat yhteensä 434,0 milj. euroa vuonna 2015 ja 448,1 milj. euroa vuonna 2016. Jälleenrahoitustoiminnan lainojen lyhennykset ja kurssierot lainoista ja johdannaisista tuloutuvat momentille 15.01.04 ja korkotulot lainoista ja johdannaisista momentille 13.01.05.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Jälleenrahoitustoiminnan budjetointimenettelyn muutos 24 888
Maksatusten tarkistukset -31 095
Nostojen vähentyminen -369 300
Suojausmenojen muutos 29 127
Valuuttakurssimuutokset -6 511
Yhteensä -352 891

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2016 talousarvio 106 404 000
2015 talousarvio 459 295 000
2014 tilinpäätös 478 981 208