Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         20. Ammatillinen koulutus
         30. Aikuiskoulutus
         70. Opintotuki
              50. Eräät avustukset
              (70.) Kaluston hankinta
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2016

59. Eräät avustukset Kansallisgallerialle (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 10 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Kansallisgallerian säätiön pääoman maksamiseen. Määrärahan käytön edellytyksenä on, että yksityiset rahoittajatahot osallistuvat pääomittamiseen. Valtion osuus pääomittamiseen on suhteessa (5:2) yksityisiltä rahoittajatahoilta kerättävään pääomaan.

Selvitysosa:Pääomitukseen kohdennettava määräraha on vuoden 2016 osuus Kansallisgallerian perustamisen rahoituksesta. Julkisoikeudellisen säätiön pääomittaminen on tarkoitus toteuttaa vuosina 2015—2016 siten, että valtion osuus on yhteensä enintään 20 000 000 euroa edellyttäen, että yksityisten rahoittajatahojen osuus on vähintään 8 000 000 euroa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kansallisgallerian toimitilamuutos (siirto momentille 29.80.53) -1 245
Yhteensä -1 245

2016 talousarvio 10 000 000
2015 talousarvio 11 245 000
2014 tilinpäätös 14 670 000