Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Verotus ja tulli
         50. Eläkkeet ja korvaukset
         90. Kuntien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2016

30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 9 028 453 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) mukaisen valtionosuuden maksamiseen

2) verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen maksamiseen

3) enintään 30 200 000 euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettujen lakien (635/1998 ja 1705/2009) mukaisten ennen vuotta 2016 oppilaitosten perustamishankkeisiin myönnettyjen valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen

4) enintään 3 500 000 euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettujen lakien (635/1998 ja 1705/2009) mukaisten ennen vuotta 2016 yleisten kirjastojen perustamishankkeisiin myönnettyjen valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen.

Selvitysosa:

Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa)

   
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus
Laskennalliset kustannukset 26 695 921
— ikärakenne 18 790 016
— sairastavuus 6 343 113
— työttömyys 496 766
— kaksikielisyys 99 502
— vieraskielisyys 587 460
— asukastiheys 195 683
— saaristoisuus 14 821
— koulutustausta 168 560
   
Kuntien rahoitusosuus -19 883 119
Valtionosuus 6 812 802
   
Lisäosat 312 448
   
Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus 683 745
   
V. 2015 järjestelmämuutoksen tasaus 29 034
   
Valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen liittyvä kotikuntakorvausten siirtymäjärjestely 1 628
   
Kotikuntaa vailla olevien 6—15 v. kotikuntakorvaukset (valtio korvaa) 5 666
   
Yksityisten opetuksen järjestäjien ja yliopistojen arvonlisävero 5 382
   
Valtionosuuteen tehtävät lisäykset ja vähennykset 1 177 748
Yhteensä 9 028 453

Kuntien peruspalvelujen valtionosuusprosentti on 25,52. Valtionosuuksien määräytymisen perusteena oleva vuodenvaihteen 2014/2015 asukasluku on 5 442 837.

Määrärahan mitoitukseen liittyvät hallituksen esitykset

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) muuttamisesta siten, että kuntien peruspalvelujen valtionosuusprosentti muuttuu 25,44 prosentista 25,52 prosenttiin vuonna 2016. Valtionosuusprosentin muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä 0,15 prosenttiyksikköä liittyen valtionosuuden 40 000 000 euron leikkaukseen. Muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 0,03 prosenttiyksikköä liittyen hallitusohjelman mukaiseen lisäykseen lastensuojeluun ja lapsiperheiden kotiapuun siten, että valtionosuusprosentti on 100, sekä 0,20 prosenttiyksikköä liittyen valtion ja kuntien väliseen kustannustenjaon tarkistukseen. Määrärahan mitoituksessa on lain muutoksen johdosta otettu huomioon lisäyksenä 21 300 000 euroa.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi varhaiskasvatuslain (36/1973) muuttamisesta. Hallitusohjelman mukaisen subjektiivisen päivähoito-oikeuden kaksivaiheisen rajaamisen sijaan jokaiselle lapselle säädetään oikeus saada varhaiskasvatusta 20 tuntia viikossa. Kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen olisi oikeus, mikäli lapsen vanhempien tai muiden huoltajien työ, opiskelu, yrittäjyys tai omassa työssä oleminen sitä edellyttäisi. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä 6 636 000 euroa lain muutoksen johdosta.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain (1128/1996) muuttamisesta siten, että yksityisen hoidon tuen maksaminen rajataan puolipäiväiseksi silloin, kun toinen vanhemmista hoitaa perheen toista lasta äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella. Esitys ei vaikuta määrärahan mitoitukseen.

Hallitus antaa talousarvioesitykseen liittyvän esityksen kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (519/1977) muuttamisesta. Lain muutoksella toimeenpannaan kansallisesti vammaisia koskevan YK:n yleissopimuksen edellyttämät muutokset. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon lisäyksenä 820 000 euroa lain muutoksen johdosta.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) muuttamisesta siten, että kuluttajapalveluiden valvontatehtävät siirtyvät kunnilta ja aluehallintovirastoilta Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä 867 000 euroa lain muutoksen johdosta.

Valtioneuvoston asetusta erityistason sairaanhoidon järjestämisestä ja keskittämisestä (336/2011) ja sosiaali- ja terveysministeriön asetusta kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen järjestämisen erikoisalakohtaisista edellytyksistä (782/2014) muutetaan siten, että eräitä vaativia toimenpiteitä ja vaativaa pävystystä keskitetään harvempiin terveydenhuollon toimintayksiköihin. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä 12 860 000 euroa asetusten muutoksen johdosta.

Lisäksi asetusta lasten päivähoidosta (239/1973) muutetaan siten, että yli 3-vuotiaiden lasten ja kasvattajien määrän suhdetta nostetaan 1/7:stä 1/8:aan. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä 6 470 000 euroa asetuksen muutoksen johdosta.

Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen, laskentaperusteet (1 000 euroa)

   
Perushinta Laskennallinen kustannus
Ikärakenteen mukaan  
— 0—5-vuotiaat (8 675,06 euroa/as) 3 124 705
— 6-vuotiaat (9 196,48 euroa/as) 560 498
— 7—12-vuotiaat (7 543,09 euroa/as) 2 676 613
— 13—15-vuotiaat (12 946,42 euroa/as) 2 264 407
— 16—18-vuotiaat (4 129,97 euroa/as) 748 404
— 19—64-vuotiaat (1 063,97 euroa/as) 3 431 564
— 65—74-vuotiaat (2 183,79 euroa/as) 1 336 632
— 75—84-vuotiaat (5 905,02 euroa/as) 2 008 628
— 85-vuotiaat ja vanhemmat (19 799,69 euroa/as) 2 638 566
Sairastavuuden mukaan (1 167,69 euroa/as) 6 343 113
Työttömyyden mukaan (90,73 euroa/as) 496 766
Kaksikielisyyden mukaan (279,77 euroa/as) 99 502
Vieraskielisyyden mukaan (1 965,15 euroa/as) 587 460
Asukastiheyden mukaan (39,54 euroa/as) 195 683
Saaristoisuuden mukaan (385,06 euroa/as) 14 821
Koulutustaustan mukaan (425,26 euroa/as) 168 560
Yhteensä 26 695 921

Kuntien rahoitusosuus

   
Asukasluku 5 442 837
Rahoitusosuus, euroa/as 3 653,08
Rahoitusosuus, 1 000 euroa 19 883 119

Syrjäisyyden, työpaikkaomavaraisuuden sekä saamelaisten kotiseutualueen kunnan lisäosat (1 000 euroa)

   
Perushinta  
Syrjäisyyden mukaan (208,16 euroa/as) 112 395
Työpaikkaomavaraisuuden mukaan (63,17 euroa/as) 196 479
Saamelaisten kotiseutualueen kunnan mukaan (2 643,84 euroa/as) 3 574
Yhteensä 312 448

Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus (1 000 euroa)

Lisäykset Vähennykset Netto
     
1 269 242 -585 497 683 745

V. 2015 järjestelmämuutoksen tasaus (1 000 euroa)

Lisäykset Vähennykset Netto
     
67 514 -38 480 29 034
     
Valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen liittyvä kotikuntakorvauksen siirtymäjärjestely   1 628

Muut valtionosuuteen tehtävät vähennykset ja lisäykset (1 000 euroa)

   
Valtionosuuden vähennykset  
— vakiomuotoisten tietoluovutusten hinnoittelumuutos -1 301
— verotulotasauksen muutoksen neutralisointi -11 103
— lääkintä- ja lääkärihelikopteritoiminnan rahoitus -22 233
— valtion ja kuntien yhteisten tietojärjestelmähankkeiden rahoitus -2 917
— siirto momentille 29.01.02 -1 875
— järjestelmämuutoksen kustannusneutraalisuuteen liittyvä vähennys -29 010
— indeksikorotuksen jäädytys -34 394
— valtionosuusuudistukseen liittyvä yksityisten opetuksenjärjestäjien kotikuntakorvausten tasausjärjestelmän rahoitus -653
Vähennykset yhteensä -103 486
   
Valtionosuuden lisäykset  
— työmarkkinatukeen liittyvä korjauserä 29 549
— v. 2010 järjestelmämuutoksen tasaus 497
— v. 2010 verotulomenetysten kompensaatio 375 000
— v. 2011 verotulomenetysten kompensaatio 129 000
— v. 2012 verotulomenetysten kompensaatio 299 000
— v. 2013 verotulomenetysten kompensaatio 11 500
— v. 2014 verotulomenetysten kompensaatio 9 500
— v. 2015 verotulomenetysten kompensaatio 131 000
— v. 2016 verotulomenetysten kompensaatio 262 000
— maakuntien liittojen tehtäviin liittyvä lisäys 488
— oppilaitosten perustamiskustannusten valtionavustusten siirto 30 200
— kirjastojen perustamiskustannusten valtionavustusten siirto 3 500
Lisäykset yhteensä 1 281 234

Muu rahoitus (1 000 euroa)

   
Kotikuntaa vailla olevien 6—15 v. kotikuntakorvaukset 5 666
Yksityisen opetuksen järjestäjien ja yliopistojen arvonlisävero 5 382

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Aikuisten hammashuollon säästötoimet -1 431
Alueellisen erikoissairaanhoidon järjestämisen tehostaminen (HO) -12 860
Asukasluvun ja laskentatekijöiden muutos 55 285
Edellisen hallituksen päättämä valtionosuuden vähennys -40 000
Itsemääräämisoikeuslainsäädännön toimeenpano -1 500
Kehitysvammalain muutos 820
Kirjastojen perustamiskustannusten siirto 3 500
Kuluttajaturvallisuusvalvonnan siirtäminen kunnilta ja aluehallintovirastoilta Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle 1.5.2016 alkaen (siirto momentille 32.40.05) -867
Lastensuojelu ja lapsiperheiden kotiapu (HO) 10 000
Muut muutokset -3 946
Opiskelijavalintapalvelut (siirron palautus momentilta 29.01.02) 131
Oppilaitosten perustamiskustannusten valtionavustukset 200
Päivystysjärjestelmän uudistaminen -1 000
Siirto momentilta 28.90.20 1 855
Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden muutos -6 636
Valtion ja kuntien välinen kustannustenjaon tarkistus 269 055
Veroperustemuutosten kompensaatio 262 000
Yli 3-vuotiaiden lasten ja kasvattajien määrän suhteen muutos -6 470
Yhteensä 528 136

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.


2016 talousarvio 9 028 453 000
2015 talousarvio 8 500 317 000
2014 tilinpäätös 8 629 502 931