Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
       01. Hallinto
            89. Osakehankinnat
       60. Energiapolitiikka
       70. Kotouttaminen

Talousarvioesitys 2016

42. Cleantech- ja biotalousratkaisujen sekä innovaatioiden kaupallistamisen tukeminen (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää myös julkista tutkimusta tai tiedon levittämistä harjoittavien valtion tutkimuslaitosten, korkeakoulujen ja vastaavien tutkimus- ja tiedonlevittämisorganisaatioiden tutkimus- ja kehittämishankkeisiin.

Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Vuoden 2016 talousarviossa määrärahan käyttöä on julkisen tutkimuksen osalta rajattu vain osaan momentin käyttötarkoituksista. Pk-yritysten cleantech-ratkaisujen kehittämisessä yhteistyö julkista tutkimusta harjoittavien organisaatioiden kanssa on usein välttämätöntä. Julkisen tutkimuksen rajaaminen kehitystyön ulkopuolelle heikentää hallituksen Työllisyys- ja kilpailukyky -kärkihankkeen tavoitteiden saavuttamista pk-yritysten cleantech-ratkaisujen kehittämisessä.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2016 II lisätalousarvio
2016 talousarvio 30 000 000