Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
              (62.) Maaseudun kehittäminen
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2016

40. Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistäminen (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille myönnetään 10 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta annetun lain mukaisesti alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämiseen sekä alueiden elinkeino- ja innovaatiopolitiikan aktivointiin liittyvien kehittämis- ja investointihankkeiden menojen maksamiseen:

1) alueiden rakennemuutosta ennakoiviin ja korjaaviin kehittämishankkeisiin

2) valtion ja kaupunkien välisten kasvusopimusten toteuttamiseen

3) useampaa kuin yhtä aluetta koskeviin tai valtakunnallisesti tärkeisiin alueiden kehittämistä koskeviin kehittämishankkeisiin

4) edellä mainittujen hankkeiden toteuttamiseksi tarvittavan, enintään 10 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen sekä henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien tila- ja muiden kustannusten maksamiseen

5) ennakoiden maksamiseen, jos se on hankkeiden toteuttamisen kannalta perusteltua.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta annetun lain muuttamiseksi.

Rahoituksen kohteena ovat alueiden rakennemuutoksen ennakoivat ja korjaavat toimenpiteet. Keskeisessä roolissa ovat elinkeinojen ja yritystoiminnan uudistuminen, kasvu ja kansainvälistyminen sekä työllisyyttä ja yritystoimintaa edistävät kokeilut. Määrärahalla tuetaan merkittävien kehittämisavausten nopeaa liikkeelle lähtöä ja käynnistetään mittaluokaltaan huomattavia kehitysprosesseja.

Sopimusmenettelyllä kehitetään metropolialueen, kaupunkien, kasvukäytävien sekä eri alueiden omiin vahvuuksiin perustuvaa kilpailukykyä. Määräraha toimii katalyyttirahana, jolla kaupunkeja/alueita kannustetaan aktiiviseen kasvu- ja kilpailukykypolitiikkaan. Määrärahasta tuettavia keskeisiä toimenpiteitä ovat kaupunkien elinkeinoperustan aktiivinen uudistaminen, elinkeinoelämän kytkeytyminen kansainvälisiin arvoverkkoihin, innovaatiopolitiikan ja alueellisten osaamiskeskittymien kehittämishankkeet sekä innovaatioita edistävät julkiset hankinnat.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Työllisyys ja kilpailukyky: Metropolipolitiikka, alueelliset innovaatiot ja kokeilut 10 000
Yhteensä 10 000

2016 talousarvio 10 000 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 118/2015 vp (19.11.2015)

Momentille myönnetään 9 000 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Vähennys 1 000 000 euroa talousarvioesityksen 10 000 000 euroon nähden aiheutuu kärkihankevarauksen lykkäämisestä.


2016 talousarvio 9 000 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 16/2015 vp (10.12.2015)

Valiokunta viittaa edellä momentin 31.10.20 kohdalla todettuun ja talousarvioaloitteiden TAA 246/2015 vp ja TAA 292/2015 vp perusteella lisää momentille 6 000 000 euroa Kimolan kanavan kunnostamiseen.

Saadun selvityksen mukaan Kimolan kanavan kunnostus on Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen yhteinen kärkihanke, joka tukee vaikutusalueen kuntien elinkeinopoliittisia tavoitteita. Kanava yhdistää Kymijoen vesitieyhteyden Kouvolasta Päijänteelle, ja sen arvioidaan lisäävän matkailua ja luovan edellytyksiä matkailu- ja palvelutoimintojen kehittymiselle. Hankkeen arvioidaan tuovan uutta elinvoimaisuutta alueelle, joka on viime vuosina käynyt läpi mittavan rakennemuutoksen.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille myönnetään 15 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta annetun lain mukaisesti alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämiseen sekä alueiden elinkeino- ja innovaatiopolitiikan aktivointiin liittyvien kehittämis- ja investointihankkeiden menojen maksamiseen:

1) alueiden rakennemuutosta ennakoiviin ja korjaaviin kehittämishankkeisiin

2) valtion ja kaupunkien välisten kasvusopimusten toteuttamiseen

3) useampaa kuin yhtä aluetta koskeviin tai valtakunnallisesti tärkeisiin alueiden kehittämistä koskeviin kehittämishankkeisiin

4) edellä mainittujen hankkeiden toteuttamiseksi tarvittavan, enintään 10 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen sekä henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien tila- ja muiden kustannusten maksamiseen

5) ennakoiden maksamiseen, jos se on hankkeiden toteuttamisen kannalta perusteltua

6) enintään 6 000 000 euroa Kimolan kanavan kunnostamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.