Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         20. Ammatillinen koulutus
         30. Aikuiskoulutus
         70. Opintotuki
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2016

51. Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat (arviomääräraha)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille myönnetään 232 133 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) akatemiaprofessorien ja akatemiatutkijoiden tehtävistä, tutkimusohjelmista, tutkimuksen huippuyksiköistä, tutkijankoulutuksesta, tutkimuksen infrastruktuureista, muista tutkimushankkeista ml. korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä vahvistavista ja innovaatioiden kaupallistamista edistävistä hankkeista, tutkimuksen erityisrahoituksesta, valtionavustuksista ja apurahoista sekä kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien menojen maksamiseen

2) kansainvälisten järjestöjen rahoitusosuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen

3) EU:n hyväksymien tutkimus- ja koulutushankkeiden menojen maksamiseen

4) Suomen Akatemian rahoittamiin tutkimushankkeisiin ja ohjelmiin liittyviin palkkaus-, eläkemaksu- ja muihin kulutusmenoihin, laite- ja ohjelmistohankintojen menoihin ja yleiskustannuksiin yhdessä momentin 29.40.53 kanssa enintään 11 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkausmenoihin.

Kohdassa 1 tarkoitettu tutkimusrahoitus budjetoidaan maksupäätösperusteisena. Tutkimusrahoituksesta saadaan maksaa ennakoita talousarvion ulkopuolisille rahoituksen saajille.

Selvitysosa:Arviomäärärahan kasvu verrattuna vuoden 2015 määrärahaan johtuu siitä, että aikaisemmilta vuosilta siirtyneitä määrärahoja ei ole enää käytettävissä.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kasvutoimi (siirto momentilta 29.40.50) 5 000
Osaaminen ja koulutus: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamisen edistämiseksi 2 000
Valtuuden maksatuksen ajoituksen muutoksen vaikutus määrärahatarpeeseen (sis. 1-vuotisten hankkeiden määrärahalaskennan) 86 038
Palkkaliukumasäästö -6
Palkkausten tarkistukset 4
Yhteensä 93 036

2016 talousarvio 232 133 000
2015 I lisätalousarvio -12 000 000
2015 talousarvio 139 097 000
2014 tilinpäätös 143 809 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille myönnetään 232 133 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) akatemiaprofessorien ja akatemiatutkijoiden tehtävistä, tutkimusohjelmista, tutkimuksen huippuyksiköistä, tutkijankoulutuksesta, tutkimuksen infrastruktuureista, muista tutkimushankkeista ml. korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä vahvistavista ja innovaatioiden kaupallistamista edistävistä hankkeista, tutkimuksen erityisrahoituksesta, valtionavustuksista ja apurahoista sekä kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien menojen maksamiseen

2) kansainvälisten järjestöjen rahoitusosuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen

3) EU:n hyväksymien tutkimus- ja koulutushankkeiden menojen maksamiseen

4) Suomen Akatemian rahoittamiin tutkimushankkeisiin ja ohjelmiin liittyviin palkkaus-, eläkemaksu- ja muihin kulutusmenoihin, laite- ja ohjelmistohankintojen menoihin ja yleiskustannuksiin yhdessä momentin 29.40.53 kanssa enintään 11 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkausmenoihin.

Kohdassa 1 tarkoitettu tutkimusrahoitus budjetoidaan maksupäätösperusteisena. Tutkimusrahoituksesta saadaan maksaa ennakoita talousarvion ulkopuolisille rahoituksen saajille.

 

II lisätalousarvioesitys HE 88/2016 vp (26.5.2016)

Momentilta vähennetään 6 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu VaEL-maksun väliaikaisesta alentamisesta.


2016 II lisätalousarvio -6 000
2016 talousarvio 232 133 000
2015 tilinpäätös 94 856 617
2014 tilinpäätös 143 809 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 13/2016 vp (22.6.2016)

Momentilta vähennetään 6 000 euroa.