Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Verotus ja tulli
         50. Eläkkeet ja korvaukset
              20. Tuottavuuden edistäminen
         90. Kuntien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2016

02. Valtion talous-, henkilöstö- ja toimitilahallinnon tietojärjestelmät (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille myönnetään 12 260 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionhallintoa palvelevien talous-, henkilöstö- ja toimitilahallinnon prosessien ja tietojärjestelmien kehittämiseen, hankintaan ja toimeenpanoon.

Valtuus

Mikäli valtion keskitetysti hankittavan talous- ja henkilöstöjärjestelmän toisen vaiheen järjestelmälisenssien hankintaan ja palvelujen ostoon myönnettyä valtuutta on jäänyt käyttämättä vuonna 2015, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä sopimuksia vuonna 2016.

Selvitysosa:Määrärahaa on tarkoitus käyttää valtionhallinnon yhteisen talous- ja henkilöstöhallinnon Kieku-tietojärjestelmähankinnan toimeenpanoon ja järjestelmän käyttöönottojen ja alkuvaiheen käytön tukemiseen virastoissa ja laitoksissa sekä välttämättömien integraatioiden ja tietojen siirron aikaansaamiseen virastojen ja laitosten muihin tietojärjestelmiin. Virastojen ja laitosten aikataulun mukaisen käyttöönoton varmistamiseksi ja säästöjen aikaansaamiseksi on tarkoituksena rahoittaa keskitetysti virastojen ja laitosten keskeisten tietojärjestelmien integraatioita ja tietojen siirtoja talous- ja henkilöstöhallinnon Kieku-järjestelmään. Valtuudesta, kokonaismäärältään 30 821 000 euroa, arvioidaan aiheutuvan menoja vuoden 2015 loppuun mennessä noin 20,5 milj. euroa.

Määrärahaa on tarkoitus käyttää vähäisessä määrin myös talousarvion ja valtiontalouden kehyspäätösten valmistelua tukevan tietojärjestelmän kehittämisestä aiheutuviin menoihin. Järjestelmän vuosittaisia ylläpitomenoja maksetaan momentilta 28.01.01. Lisäksi määrärahaa on tarkoitus käyttää muihin valtion yhteisten talous- ja henkilöstöhallinnon järjestelmien kehittämiseen ja uudistamiseen, ml. sähköiset matkahallinta- ja laskujenkäsittelyjärjestelmät.

Hankkeiden erittely ja määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Talous- ja henkilöstöhallinnon Kieku-tietojärjestelmä sekä valtioneuvoston budjetointi- ja kehysjärjestelmä 7 000 000
Kieku-tietojärjestelmän tuottavuuden kehittäminen 1 200 000
Muiden yhteisten talous- ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmien toimeenpano 4 060 000
Yhteensä 12 260 000

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2016 2017 2018 2019 Yhteensä
vuodesta
2016 lähtien
           
Ennen vuotta 2016 tehdyt sitoumukset 2 719 - - - 2 719
Vuoden 2016 sitoumukset 7 585 - - - 7 585
Menot yhteensä 10 304 - - - 10 304

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tasomuutos 1 700
Yhteensä 1 700

2016 talousarvio 12 260 000
2015 talousarvio 10 560 000
2014 tilinpäätös 8 652 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille myönnetään 12 260 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionhallintoa palvelevien talous-, henkilöstö- ja toimitilahallinnon prosessien ja tietojärjestelmien kehittämiseen, hankintaan ja toimeenpanoon.

Valtuus

Mikäli valtion keskitetysti hankittavan talous- ja henkilöstöjärjestelmän toisen vaiheen järjestelmälisenssien hankintaan ja palvelujen ostoon myönnettyä valtuutta on jäänyt käyttämättä vuonna 2015, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä sopimuksia vuonna 2016.