Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2016

01. Ulkopoliittisen instituutin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 3 413 000 euroa.

Selvitysosa:Arvioituina toiminnan tuloina on otettu huomioon mm. julkaisutoiminnan tilaustuotot sekä tutkimusten ulkopuolinen hankerahoitus ja kustannusten korvaukset yhteensä 587 000 euroa. Vuosien 2014—2016 tutkimusagenda koostuu kolmesta ohjelmasta, joiden aiheina ovat Euroopan unioni, erityisesti sen ulkosuhteiden, talouden ja poliittisen järjestelmän tutkimus, Euroopan unionin itäinen naapurusto ja Venäjä sekä globaali turvallisuus. Merkittävin tiedossa oleva hanke vuonna 2016 on v. 2013 alkanut Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoittama Yhdysvaltojen tutkimukseen keskittyvä monivuotinen projekti. Lisäksi on meneillään pieni määrä tutkimusohjelmat poikkileikkaavia tutkimusprojekteja, joista yksi liittyy erityisesti Suomen ulkopolitiikan tutkimukseen. Instituutilla on myös Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella ylläpidettävä Yhdysvaltojen vallan tutkimukseen keskittyvä pienimuotoinen keskus.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2014
toteutuma
2015
varsinainen
talousarvio
2016
esitys
       
Bruttomenot 3 881 4 021 4 000
Bruttotulot 568 638 587
Nettomenot 3 313 3 383 3 413
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 435    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 460    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Toimitilavuokran sekä muiden vuokramenojen nousun huomiointi 19
Palkkausten tarkistukset 11
Yhteensä 30

2016 talousarvio 3 413 000
2015 talousarvio 3 383 000
2014 tilinpäätös 3 338 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 3 413 000 euroa.