Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2016

07. EnergiaverotPDF-versio

Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 4 518 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu lakiin nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta (1472/1994) sekä lakiin sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta (1260/1996).

Energiaverojen tuottoennusteessa hyödynnetään laajasti työ- ja elinkeinoministeriön energiaosastolla laadittavaa energiatasetta. Sen laadinnassa käytetään valtiovarainministeriön ja eri tutkimuslaitosten suhdanne-ennusteita sekä koko kansantalouden tasolla että toimialatasolla.

Energiaverojen veropohjan keskeisten erien arvioitu kehitys (%)

  2014
tilinpäätös
2015
ennuste
2016
ennuste
       
Moottoribensiinin kulutus -2½ -1½ -1½
Dieselöljyn kulutus -1,2
Sähkön kulutus 2,6 1

Energiaveroja on korotettu viime vuosina merkittävästi. Vuoden 2015 alusta korotettiin sähköveroluokan I, liikennepolttoaineiden sekä lämmitys-, voimalaitos- ja työkonepolttoaineiden veroja. Kaivostoiminnan sähköverotasoksi määritettiin sähköveroluokan I mukainen taso aiemman alennetun sähköveroluokka II sijaan. Lisäksi piensähköntuotannon rajoihin tehtiin muutoksia ja turpeen veroa alennettiin. Turpeen vero alenee vuonna 2016, mikäli EU-komissio hyväksyy metsähakkeen tukijärjestelmän muutoksen. Nestekaasulle asetetaan muiden lämmityspolttoaineiden tapaan vero.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain sekä sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain muuttamisesta. Esityksessä lämmitys-, voimalaitos- ja työkonepolttoaineiden veroa korotetaan vuonna 2016 sekä kaivostoiminnan sähköveroa alennetaan vuonna 2017. Lämmitys-, voimalaitos- ja työkonepolttoaineiden veron korotuksen arvioidaan kasvattavan valtion verotuloja vuositasolla nettomääräisesti noin 75 milj. eurolla.

  Verotaso vuonna 2015
(sis. huoltovarmuusmaksun)
Verotaso 1.1.2016 alkaen
     
Moottoribensiini, snt/l 68,13 68,13
Dieselöljy, snt/l 50,61 50,61
Kevyt polttoöljy, snt/l 18,74 21,40
Raskas polttoöljy, snt/kg 22,12 25,36
Sähkö I (kotitaloudet, palveluala jne.), snt/kWh 2,253 2,253
Sähkö II (teollisuus), snt/kWh 0,703 0,703
Kivihiili, €/t 154,42 178,54
Maakaasu, €/MWh 15,444 17,424
Nestekaasu, snt/kg 0 24,93
Polttoturve, €/MWh 3,40 1,901)

1) Turpeen vero alenee, jos EU-komissio hyväksyy metsähakkeen tukijärjestelmän muutoksen.

Verokertymän arvioitu kehitys energiatuotteittain (milj. euroa)

  2014
tilinpäätös
2015
talousarvio
2016
esitys
       
Moottoribensiini1) 1 298 1 295 1 280
Diesel1) 1 246 1 293 1 350
Sähkö 977 1 147 1 100
Muut 592 645 708
Yhteensä 4 113 4 380 4 518

1) Sisältää korvaavat biopolttoaineet.

Energiaveromomentille kohdistuu 11 verotukea, joiden kokonaismääräksi arvioidaan n. 2,1 mrd. euroa vuonna 2016. Alla olevassa taulukossa esitettyjen merkittävimpien energiaverotukien lisäksi muita momentille kohdistuvia verotukia ovat liikenteessä käytetyn sähkön ja maakaasun normia alemmat verokannat, konesalien sähkön alempi verokanta, kiinteiden ja kaasumaisten biopolttoaineiden verottomuudet ja raideliikenteen sähkön verottomuus.

Merkittävimmät verotuet (milj. euroa)

  2014 2015 2016
       
Dieselpolttoaineen alempi verokanta1) 724 734 743
Työkoneissa käytetyn kevyen polttoöljyn dieseliä alempi verokanta 516 504 480
Turpeen alempi verokanta2) 74 105 114
Teollisuuden ja kasvihuoneiden sähkön alempi verokanta 448 563 591
CHP-laitosten puolitettu CO2-vero 71 86 103
Muut 37 44 34

1) Tämän verotuen osalta on otettava huomioon verosanktioksi luettava henkilö- ja pakettiautojen ajoneuvoveron käyttövoimavero.

2) Turpeen vero ei noudata nykyistä energiaveromallia.

Lisäksi energiaverotuiksi luetaan maa- ja puutarhatalouden energiaverotuki, jonka määrä on noin 34 milj. euroa, sekä energiaintensiivisten yritysten veronpalautus, jonka suuruus on noin 221 milj. euroa vuonna 2016. Edellä mainitut verotuet kuuluvat menomomentille 28.91.41 eivätkä siten vähennä energiaverojen tulomomentin verokertymää.


2016 talousarvio 4 518 000 000
2015 III lisätalousarvio -39 000 000
2015 II lisätalousarvio -160 000 000
2015 I lisätalousarvio -2 000 000
2015 talousarvio 4 581 000 000
2014 tilinpäätös 4 112 704 123

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2015 vp (18.12.2015)

Momentille arvioidaan kertyvän 4 518 000 000 euroa.