Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2015

40. Valtion alue- ja paikallishallintoPDF-versio

02. Maistraattien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 1 300 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäyksestä 500 000 euroa aiheutuu vuoden 2014 kolmannessa lisätalousarviossa tehdyn siirron palauttamisesta momentilta 28.30.03.

Vuoden 2014 kolmannessa lisätalousarviossa siirto tehtiin Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluiden uuden toimintamallin käyttöönottohankkeen viivästymisen aiheuttamien lisäkustannusten kattamiseksi. Tuolloin tehdyssä esityksessä todettiin myös, että siirto on kertaluonteinen ja tullaan myöhemmin palauttamaan momentilta 28.30.03.

Lisäyksestä 800 000 euroa on siirtoa momentilta 28.70.20 maistraattien sähköisen asiointikokonaisuuden (MERP-hanke) tietojärjestelmäkustannuksiin.


2015 IV lisätalousarvio 1 300 000
2015 I lisätalousarvio 100 000
2015 talousarvio 31 092 000
2014 tilinpäätös 31 917 000
2013 tilinpäätös 32 749 000