Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2015

04. Osuus valtion rahalaitosten voitostaPDF-versio

01. Osuus Suomen Pankin voitosta

Momentilta vähennetään 12 500 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu eduskunnan pankkivaltuuston päätöksestä tulouttaa Suomen Pankin voitosta valtiolle 137,5 milj. euroa vuoden 2014 tuloksen perusteella. Tilikauden 2014 tulos oli 150 milj. euroa, jolloin valtiolle tuloutettava osuus on noin 92 % koko voitosta. Suomen Pankista annetun lain (214/1998) mukaan voitosta käytetään puolet Suomen Pankin vararahaston kartuttamiseen ja muu osa siirretään käytettäväksi valtion tarpeisiin. Pankkivaltuusto voi kuitenkin päättää voiton käyttämisestä toisin, jos se pankin taloudellisen aseman tai vararahaston suuruuden vuoksi on perusteltua.


2015 II lisätalousarvio -12 500 000
2015 talousarvio 150 000 000
2014 tilinpäätös 180 000 000
2013 tilinpäätös 227 000 000