Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         10. Verotus ja tulli
         20. Palvelut valtioyhteisölle
         50. Eläkkeet ja korvaukset
         90. Kuntien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2015

20. Valtion ja kuntien yhteiset tietojärjestelmähankkeet (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille myönnetään 9 465 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtion ja kuntien yhteisten sähköisten asiointipalvelujen ja tietojärjestelmäratkaisujen suunnitteluun ja hankintaan sekä niiden keskitetystä asiakaskäyttöönoton tuesta aiheutuviin kustannuksiin

2) kuntien informaatioteknologiaan kohdennettuihin, kuntien tietovarantojen hyväksikäytön edellytyksiä parantaviin kehittämishankkeisiin sekä tietoteknisten palveluiden järjestämiseen ja jo toteutettujen ratkaisuiden käyttöönoton tukemiseen

3) harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin sekä EU:n hyväksymien ja rahoittamien hankkeiden maksamiseen

4) muuhun yhteiseen julkisen tietohallinnon kehittämiseen

5) enintään 30 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen vuodessa SADe-ohjelman palvelukokonaisuuksien ja erillishankkeiden suunnittelua ja toteutusta sekä ohjelman hankeohjausta varten enintään ohjelmakauden päättymiseen saakka

6) enintään kolmea henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen kuntauudistuksen ICT-muutostuen ohjaustehtäviin sekä kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittämisohjelman tehtäviin liittyviin tehtäviin.

Selvitysosa:Määrärahalla toteutetaan Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelman (SADe-ohjelma) linjausten mukaisesti valtion ja kuntien yhteisiä hankkeita tavoitteena tuottavuuden parantaminen julkisessa hallinnossa.

SADe-ohjelman tavoitteena on tarjota kansalaisille ja yrityksille hyödyllistä, sujuvaa ja helppoa sähköistä asiointia julkisiin palveluihin. Ohjelma tuottaa asiakaslähtöisiä ja yhteentoimivia, julkisen sektorin kustannustehokkuutta ja laatua vahvistavia sähköisiä palvelukokonaisuuksia. Ohjelman toimeenpano kytkeytyy käynnissä oleviin merkittäviin julkisen hallinnon kehittämistoimenpiteisiin kuten vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmaan, asiakaspalvelun kehittämishankkeeseen ja kunta-ja palvelurakenneuudistukseen. Ohjelman toimikausi päättyy vuoden 2015 lopussa. Määrärahasta palkattavat henkilöt toimivat projektipäälliköinä ja muuna projektihenkilöstönä SADe-ohjelman palvelukokonaisuuksissa ja erillishankkeissa sekä ohjelman ohjaukseen liittyvänä projektihenkilöstönä valtiovarainministeriössä ohjelman keston ajan.

Määrärahalla tuetaan ja nopeutetaan kuntien tietohallintokehitystä tavoitteena parantaa tuottavuutta sekä edistää kuntien ja julkishallinnon yhteisiä informaatioteknologian kehittämishankkeita ja sähköisten toimintatapojen käyttöönottoa. Määrärahalla tuetaan kunta- ja palvelurakenneuudistukseen liittyvää kuntasektorin ICT-muutostyötä.

Määrärahaa käytetään Julkisen hallinnon suositusten ja lakiin julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta (634/2011) perustuvien standardien laadintaan sekä muuhun yhteiseen julkisen hallinnon tietohallinnon kehittämistoimintaan, kuten valtion ja kuntien yhteisten ICT-ratkaisujen keskitettyyn käyttöönoton tukeen ja julkisen hallinnon ICT-strategian toimeenpanoon.

Määrärahalla voidaan tukea ja edistää julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta annetun lain mukaisen julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurityön käynnistystä, arkkitehtuurikuvausten toteutusta, työvälineiden käyttöönottoa sekä toteutettujen tulosten julkaisua arkkitehtuurityölle asetettujen tavoitteiden ja hyötyjen aikaansaamiseksi.

Hankkeiden erittely ja määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
SADe-ohjelman hankkeet 5 455 000
Kuntien informaatioteknologian kehittämishankkeet 3 960 000
Muu julkisen hallinnon tietohallintoyhteistyö 50 000
Yhteensä 9 465 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Siirto momentille 28.90.30 -2 765
Uudelleenkohdentaminen -2 000
Tasomuutos -2 765
Yhteensä -7 530

2015 talousarvio 9 465 000
2014 I lisätalousarvio
2014 talousarvio 16 995 000
2013 tilinpäätös 16 995 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 37/2014 vp (12.12.2014)

Hallitus on rakennepoliittisessa ohjelmassa korostanut tietotekniikan hyödyntämistä ja edellyttänyt sähköisten palvelujen lisäämistä. Hallituksen linjaukset näkyvät myös talousarvioesityksessä, jossa on voimavaroja mm. kansallisen palveluarkkitehtuurin kehittämiseen. Valtionhallinnossa on myös käynnissä useita tietojärjestelmähankkeita, joiden tarkoituksena on monin eri tavoin kehittää tietohallintoa ja parantaa viranomaisten toimintaedellytyksiä sekä kansalaisten palvelujen laatua ja saatavuutta.

Valiokunta pitää hyvänä, että ensi vuonna saadaan päätökseen sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma (ns. SADe-ohjelma), joka on yksi hallituksen kärkihankkeista ja ensimmäinen kokonaisvaltainen ja valtakunnallinen sähköisten palvelujen kehittämisohjelma. Sen tavoitteena on tuottaa asiakaslähtöisiä ja yhteentoimivia sähköisiä palvelukokonaisuuksia kansalaisten, yritysten ja viranomaisten käyttöön. SADe-ohjelmassa tuotetaan 38 sähköistä palvelua, joista yli puolet on jo käytössä. Tärkeitä ovat myös hankkeet, joilla pyritään vahvistamaan kuntien tietohallinto-osaamista ja antamaan ICT-muutostukea kunta- ja palvelurakenneuudistuksen eri vaiheissa.

Valiokunta korostaa tietojärjestelmien toimivuuden sekä yhteentoimivuuden parantamista, millä voidaan aikaansaada merkittäviä tuottavuushyötyjä julkiseen talouteen. Järjestelmien toimivuus ja helppokäyttöisyys ovat myös palveluiden saatavuuden ja laadukkuuden kannalta olennaisia asioita. Valiokunta pitää myös tärkeänä kokonaisuuksien hyvää koordinaatiota sekä sitä, että johdon rooli ja muiden toimijoiden vastuut ja toimivaltuudet ovat selkeät. On niin ikään tärkeää, että kunnat saavat avustusta ICT-toiminnan kehittämiseen kuntaliitostilanteissa sekä kuntien välisessä yhteistyössä.

Valiokunta pitää tärkeänä kuntatalouden ohjausta parantavien tietojärjestelmien kehittämistä. Valtiovarainvaliokunta edellytti jo kuluvan vuoden talousarviota koskevassa mietinnössään, että kuntapalvelujen kustannusseurantaa on kehitettävä siten, että palveluiden kustannuksista on saatavilla kuntakohtaiset, ajantasaiset ja vertailukelpoiset tiedot. Tämä on välttämätöntä, jotta kunnat voivat valita parhaat tavat tuottaa palveluja. Ajantasaiset ja läpinäkyvät kustannustiedot ovat myös keskeinen edellytys koko sote-uudistuksen onnistumiselle. Asiaa valmistellaan Kuntatieto-ohjelmassa, jonka keskeisten tulosten arvioidaan valmistuvan vuonna 2016.

Valiokunta on edellyttänyt myös toimenpiteitä terveyspalveluiden laatua kuvaavien julkisten rekistereiden laatimiseksi (VaVM 6/2014 vp). Saadun selvityksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö on asettamassa työryhmän, jonka tehtävänä on tehdä ehdotukset laaturekisterien kehittämisestä kansalliselta pohjalta yhtenäisten periaatteiden mukaisesti. Valiokunta kiirehtii työn käynnistämistä, sillä kyseessä on laaja ja vaativa hanke, jonka toteuttaminen edellyttää myös muutoksia lainsäädäntöön.

Valiokunta pitää tärkeänä, että tiedonkeruuta kehitetään ja siihen liittyviä päällekkäisyyksiä poistetaan. Saadun selvityksen mukaan kunnat tuottavat tällä hetkellä raportointitietoa useille eri tahoille, mikä aiheuttaa päällekkäistä ja samoista lähtötiedoista kerättävää tietoa. Lisäksi kunnat tarvitsevat omia tarpeitaan palvelevia tietoja, jotka eivät ole välttämättä yhteydessä valtion tarvitsemiin tietoihin.

Sähköisillä palveluilla on sote-uudistuksen onnistumisen kannalta aivan keskeinen rooli, sillä asetettuja tavoitteita ei saavuteta, mikäli tietojärjestelmiä ja tiedonkulkua ei saada palvelemaan asiakkaiden ja ammattilaisten tarpeita nykyistä merkittävästi paremmin. Valiokunta painottaa myös valtakunnallisten ja alueellisten tietojärjestelmähankkeiden sisällöllistä ja aikataulullista yhteensovittamista.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille myönnetään 9 465 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtion ja kuntien yhteisten sähköisten asiointipalvelujen ja tietojärjestelmäratkaisujen suunnitteluun ja hankintaan sekä niiden keskitetystä asiakaskäyttöönoton tuesta aiheutuviin kustannuksiin

2) kuntien informaatioteknologiaan kohdennettuihin, kuntien tietovarantojen hyväksikäytön edellytyksiä parantaviin kehittämishankkeisiin sekä tietoteknisten palveluiden järjestämiseen ja jo toteutettujen ratkaisuiden käyttöönoton tukemiseen

3) harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin sekä EU:n hyväksymien ja rahoittamien hankkeiden maksamiseen

4) muuhun yhteiseen julkisen tietohallinnon kehittämiseen

5) enintään 30 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen vuodessa SADe-ohjelman palvelukokonaisuuksien ja erillishankkeiden suunnittelua ja toteutusta sekä ohjelman hankeohjausta varten enintään ohjelmakauden päättymiseen saakka

6) enintään kolmea henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen kuntauudistuksen ICT-muutostuen ohjaustehtäviin sekä kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittämisohjelman tehtäviin liittyviin tehtäviin.

 

IV lisätalousarvioesitys HE 101/2015 vp (29.10.2015)

Vuoden 2013 talousarviossa myönnetystä kolmevuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 1 100 000 euroa.

Selvitysosa:Määrärahan peruuttaminen aiheutuu suunniteltujen hankkeiden määrärahatarpeiden vähenemisestä. Momentille 28.90.30 ehdotetaan lisättäväksi 550 000 euroa, mikä vastaa ao. momentilta aikanaan siirrettyä osuutta nyt peruutettavasta määrärahasta.

Määrärahan peruuttaminen on otettu huomioon momentin 12.39.04 tuloarviossa.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2015 IV lisätalousarvio
2015 talousarvio 9 465 000
2014 tilinpäätös 16 995 000
2013 tilinpäätös 16 995 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 16/2015 vp (25.11.2015)

Vuoden 2013 talousarviossa myönnetystä kolmevuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 1 100 000 euroa.