Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2014

63. Takaisin maksetut verot (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään lisäystä 3 700 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös EU:lle korvattavien perimättä jääneiden tullien ja niistä aiheutuvien korko- ja muiden kulujen maksamiseen.

Selvitysosa:Lisämäärärahan tarpeesta 3 200 000 euroa aiheutuu Suomen ja Ruotsin välisen sopimusmenettelyn mukaisesta verojen ja liitännäismaksujen palautuksesta verovelvollisille ja 500 000 euroa komission kansallisesti maksettavaksi määräämien EU-tullien maksamisesta.


2014 I lisätalousarvio 3 700 000
2014 talousarvio 3 200 000
2013 tilinpäätös 4 169 592
2012 tilinpäätös 1 691 502