Talousarvioesitys 2014
34. Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v)
Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013)
Momentille myönnetään 46 400 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisten perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja taiteen perusopetuksen perustamishankkeiden valtionavustusten sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) nojalla myönnettyjen perusopetuksen, lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen perustamishankkeiden valtionosuuksien maksamiseen.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. Määrärahasta maksetaan myös jälkirahoitteisina myönnettyjen valtionosuuksien ja -avustusten vuosieriin lain mukaan lisättävät korot.
Vuonna 2014 saa myöntää valtionavustusta yleissivistävän koulutuksen perustamishankkeille siten, että hankkeista aiheutuvat valtionavustukset ovat yhteensä enintään 15 000 000 euroa. Valtionavustuksista enintään 10 000 000 euroa saa myöntää toteutusaikaisena.
Selvitysosa:Myönnettävillä valtionavustuksilla arvioidaan voitavan rakentaa tai peruskorjata tilat 3 000 oppilaalle.
Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)
Vuonna 2014 myönnettävät valtionavustukset | |
---|---|
— yleissivistävä koulutus | 10 000 000 |
Ennen vuotta 2013 myönnetyt valtionosuudet ja -avustukset | |
— avustukset yleissivistävän koulutuksen hankkeisiin | 33 300 000 |
jälkirahoituserien korot | 2 979 000 |
— avustukset ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen hankkeisiin | 118 000 |
jälkirahoituserien korot | 3 000 |
Yhteensä | 46 400 000 |
Myönnetyistä valtionosuuksista ja -avustuksista arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja seuraavasti (milj. euroa)
2015 | 2016 | 2017 | 2018 | 2019— | |
Vuonna 2014 myönnettävät valtionavustukset | |||||
---|---|---|---|---|---|
— yleissivistävät oppilaitokset | - | 0,7 | 0,7 | 0,7 | 3,0 |
Ennen vuotta 2014 myönnetyt valtionosuudet ja -avustukset | |||||
— yleissivistävät oppilaitokset | 34,8 | 28,9 | 24,2 | 18,0 | 9,5 |
jälkirahoituserien korot | 3,8 | 4,0 | 2,6 | 1,4 | 0,6 |
Yhteensä | 38,6 | 33,6 | 27,5 | 20,1 | 13,1 |
Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
Menosäästö (HO) | -11 600 |
Yhteensä | -11 600 |
2014 talousarvio | 46 400 000 |
2013 talousarvio | 58 000 000 |
2012 tilinpäätös | 78 000 000 |
Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 34/2013 vp (13.12.2013)
Hallituksen esityksen mukaan oppilaitosten perustamishankkeisiin osoitetaan 46 milj. euron määräraha ja valtuus myöntää 15 milj. euroa avustuksina yleissivistävien oppilaitosten rakentamiseen ja peruskorjaukseen; valtionavustuksista enintään 10 milj. euroa saa myöntää toteutusaikaisena. Myönnettävillä valtionavustuksilla arvioidaan voitavan rakentaa tai peruskorjata tilat noin 3 000 oppilaalle. Myös vuoden 2013 kolmannessa lisätalousarviossa osoitettiin lisämäärärahaa kertaluonteisesti 35 milj. euroa.
Home- ja sisäilmaongelmien korjaamiseen liittyviä kysymyksiä ja rahoitustarpeita on käsitelty useissa eduskunnan valiokuntien mietinnöissä ja kannanotoissa (mm. TrVM 1/2013 vp). Selvää on, että uusien oppilaitosrakennusten perustamistarve sekä home- ja kosteusongelmista johtuva peruskorjaustarve on mittava ja määrärahatarve huomattavasti korkeampi kuin mihin valtiontalouden menokehyksissä on voitu varautua.
Tarkastusvaliokunnan arvion mukaan panostuksen lisääminen vaurioiden ennaltaehkäisemiseen ja korjauksiin tuo kuitenkin säästöjä tulevaisuudessa, sillä rakennusten kosteus- ja homevaurioilla on merkittäviä kielteisiä vaikutuksia yhteiskuntaan ja kansantalouteen. Rakennusten kunnossapidon laiminlyönnit ja korjausten lykkäämiset lisäävät terveyshaittoja ja korjauskustannusten kasvua.
Valiokunta viittaa kehysselontekoa 2014—2017 koskevaan mietintöönsä (VaVM 9/2013 vp) ja korostaa myös tässä yhteydessä, että valtion ja kuntien välistä taloudellista vastuuta on selkeytettävä kosteus- ja homevaurioista kärsivien koulujen ja päiväkotien peruskorjausten osalta. On myös löydettävä sellaisia kustannustehokkaita ratkaisuja, jotka pitkällä aikavälillä vähentävät kuntien ja valtion menoja.
Kuten tarkastusvaliokunta on em. mietinnössään todennut, on kiireellisesti parannettava kosteus- ja homevaurioituneiden rakennusten korjaamisen osaamista. Korjausprosessin onnistuminen edellyttää erikoisosaamista ja moniammatillista yhteistyötä. Koulutustarvetta lisää se, että monet alalla tällä hetkellä työskentelevistä ovat ikääntymisen myötä siirtymässä eläkkeelle. On myös tärkeää, että rakennuskannan kuntoa seurataan ja sen ylläpidosta huolehditaan.
Eduskunnan kirjelmä EK 33/2013 vp (20.12.2013)
Momentille myönnetään 46 400 000 euroa.
Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisten perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja taiteen perusopetuksen perustamishankkeiden valtionavustusten sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) nojalla myönnettyjen perusopetuksen, lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen perustamishankkeiden valtionosuuksien maksamiseen.
Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. Määrärahasta maksetaan myös jälkirahoitteisina myönnettyjen valtionosuuksien ja -avustusten vuosieriin lain mukaan lisättävät korot.
Vuonna 2014 saa myöntää valtionavustusta yleissivistävän koulutuksen perustamishankkeille siten, että hankkeista aiheutuvat valtionavustukset ovat yhteensä enintään 15 000 000 euroa. Valtionavustuksista enintään 10 000 000 euroa saa myöntää toteutusaikaisena.
I lisätalousarvioesitys HE 66/2014 vp (22.5.2014)
Momentille myönnetään lisäystä 9 600 000 euroa.
Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2014 saa myöntää valtionavustusta yleissivistävän koulutuksen perustamishankkeille siten, että hankkeista aiheutuvat valtionavustukset ovat yhteensä enintään 24 600 000 euroa. Valtionavustuksista enintään 19 600 000 euroa saa myöntää toteutusaikaisena.
Selvitysosa:Lisämääräraha on tarkoitettu valtionavustuksen myöntämiseen yleissivistävän koulutuksen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmaan (OKM/26/511/2013) vuosille 2015—2017 vahvistetuille 14 hankkeelle sikäli kun ne ovat tukikelpoisia ja täyttävät muut viranomaiskäsittelyn ehdot. Mikäli kaikille 14 hankkeelle voidaan myöntää avustusta, muodostuu avustusprosentiksi noin 15 %.
2014 I lisätalousarvio | 9 600 000 |
2014 talousarvio | 46 400 000 |
2013 tilinpäätös | 58 000 000 |
2012 tilinpäätös | 78 000 000 |
Eduskunnan kirjelmä EK 19/2014 vp (18.6.2014)