Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2013

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verotPDF-versio

01. Ansio- ja pääomatuloverot

Momentilta vähennetään 434 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu alkuvuoden 2013 kertymätiedoista, vuoden 2012 verotuksen valmistumisesta saaduista ennakkotiedoista sekä heikentyneestä talousennusteesta. Alkuvuoden ennakoitua pienemmät kertymätiedot, muut seurantatiedot sekä makrotalousennusteen muutos alentavat arviota valtion ansio- ja pääomatuloverotuotosta noin 230 milj. euroa. Lisäksi vuoden 2012 verotustiedoista osoittautui, että pääomatuloverot olivat aiemmin ennakoitua merkittävästi pienemmät. Verovuodelle 2012 sovellettavia jako-osuuksia muutetaan siten, että ne vastaavat pääomatuloveroennusteen alenemista. Tästä aiheutuu noin 200 milj. euron heikennys verotuloarvioon. Vuoden 2012 uusia jako-osuuksia sovelletaan ensimmäisen kerran vuoden 2013 elokuussa tehtävässä tilityksessä.


2013 III lisätalousarvio -434 000 000
2013 talousarvio 8 597 000 000
2012 tilinpäätös 7 868 649 745
2011 tilinpäätös 7 646 046 576

04. Perintö- ja lahjavero

Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 115 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu alkuvuoden 2013 ennakoitua suuremman verotulokertymän pohjalta päivitetystä tuloennusteesta. Perintö- ja lahjaveron veropohja laajeni vuoden 2012 lopulla ennakoitua selvästi enemmän. Verotuksen ajoitustekijöistä johtuen veropohjan kasvun tuottovaikutus kohdistuu pääosin vuoden 2013 kertymään.


2013 III lisätalousarvio 115 000 000
2013 talousarvio 495 000 000
2012 tilinpäätös 509 241 806
2011 tilinpäätös 394 846 607