Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2013

30. Kansainvälinen kehitysyhteistyöPDF-versio

66. Varsinainen kehitysyhteistyö (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään lisäystä 32 655 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös ministeriön ja Itävallan kehitysviraston (ADA) kanssa toteutettavan yhteistoimintahankkeen menojen maksamiseen.

Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että Myanmarille vuonna 1982 myönnetyistä yhteensä 4 204 698,16 euron suuruisista kehitysluotoista vuoden 2012 loppuun mennessä erääntyneiden korkojen ja erääntyneen pääoman yhteismäärästä, 4 992 826,36 euroa, voidaan antaa anteeksi 624 103,30 euroa eli 12,5 prosenttia.

Lisäksi momentin käyttösuunnitelmaa muutetaan seuraavasti:

Lisäykset käyttösuunnitelmaan (euroa)

    Alkuperäinen käyttösuunnitelma Lisätalousarvio Muutettu käyttösuunnitelma
         
1. Monenkeskinen kehitysyhteistyö 261 591 000 +31 655 000 293 246 000
2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö1) 289 280 000 +1 000 000 290 280 000
3. Euroopan kehitysrahasto 57 894 000 - 57 894 000
4. Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö 61 203 000 - 61 203 000
5. Humanitaarinen apu 84 000 000 - 84 000 000
6. Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehityspoliittinen tiedotus 9 826 000 - 9 826 000
7. Kehitysyhteistyön evaluointi ja sisäinen tarkastus 2 600 000 - 2 600 000
8. Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle, Kehitysyhteistyön Palvelukeskukselle (KePa) ja kehitysyhteistyötiedotukselle 107 800 000 - 107 800 000
9. Korkotuki-instrumentti 18 400 000 - 18 400 000
Yhteensä 892 594 000 +32 655 000 925 249 000

1) Sisältää 810 000 euroa ministeriön ja Norjan ulkoministeriön yhteistoimintahankkeiden menoja, 250 000 euroa ministeriön ja Luxemburgin ulkoministeriön yhteistoimintahankkeiden menoja, 50 000 euroa ministeriön ja Saksan kehitysyhteistyöviraston (GIZ) yhteistoimintahankkeiden menoja, 200 000 euroa ministeriön ja Alankomaiden ulkoministeriön yhteistoimintahankkeiden menoja, 11 900 000 euroa ministeriön ja Britannian kehityspoliittisen osaston (DFID) yhteistoimintahankkeen menoja sekä 1 000 000 euroa ministeriön ja Itävallan kehitysviraston (ADA) yhteistoimintahankkeen menoja.

Lisäksi momentin myöntö- ja sopimusvaltuuksien jakaumaa muutetaan seuraavasti:

Muutokset myöntö- ja sopimusvaltuuksien jakautumiseen (euroa)

    Alkuperäinen jakauma Lisätalousarvio Muutettu jakauma
         
1. Monenkeskinen kehitysyhteistyö 341 850 000 - 341 850 000
2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö 199 946 000 +20 000 000 219 946 000
3. Euroopan kehitysrahasto 516 470 000 -20 000 000 496 470 000
4. Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö 55 495 000 - 55 495 000
5. Humanitaarinen apu 6 000 000 - 6 000 000
6. Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehityspoliittinen tiedotus 1 350 000 - 1 350 000
7. Kehitysyhteistyön evaluointi ja sisäinen tarkastus - - -
8. Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle, Kehitysyhteistyön Palvelukeskukselle (KePa) ja kehitysyhteistyötiedotukselle 107 800 000 - 107 800 000
9. Korkotuki-instrumentti 20 000 000 - 20 000 000
Yhteensä 1 248 911 000 - 1 248 911 000

Selvitysosa:Lisämäärärahan tarpeesta 31 655 000 euroa aiheutuu päästöoikeuksien huutokaupasta vuosina 2012 ja 2013 kertyneistä tuloista. Hallitus tavoittelee kehitysyhteistyömäärärahojen BKTL-osuuden kasvua ohjaamalla päästöoikeuksien huutokaupasta kertyvät tulot kehitysyhteistyöhön ja samalla osana Suomen virallista kehitysapua myös ilmastorahoitukseen sitä mukaa kuin niitä kertyy. Kertyneet päästöhuutokauppatulot lisätään tässä lisätalousarvioesityksessä monenkeskiseen kehitysyhteistyöhön käyttösuunnitelmakohtaan 1.

Lisämäärärahan tarpeesta 1 000 000 euroa aiheutuu ministeriön ja Itävallan kehitysviraston (ADA) yhteistoimintahankkeen menojen maksamisesta ja kohdistetaan käyttösuunnitelmakohtaan 2. Itävallan kehitysvirastolta saatavat tulot on merkitty momentille 12.24.99.

Suomi myönsi vuonna 1982 Myanmarin kehitysluoton 4 204 698,16 euroa (25 milj. markkaa) 25 vuoden laina-ajalla ja se nostettiin vuonna 1987. Myanmar on matalan tulotason kehitysmaa. Pariisin klubin kokouksessa 24.1.2013 Myanmarin kanssa sovittiin, että maa saa anteeksi 50 % viiveenä olevasta pääomasta ja koroista. Suomi antaa alennuksen kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan anteeksiannosta 25 % (12,5 % vakautettavasta pääomasta). Tältä osin korkoja ei peritä. Toinen alennuserä toteutetaan vuoden päästä, edellyttäen että Myanmar on noudattanut Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ohjelmaa. Anteeksiannettava osuus kasvattaa Suomen virallista kehitysapua (ODA).

Vuoden 2013 myöntö- ja sopimusvaltuuksia vähennetään käyttösuunnitelmakohdasta 3. yhteensä 20 000 000 euroa, joka siirretään käyttösuunnitelmakohtaan 2. Laajemman Euroopan aloitteen hankkeisiin. Muutoksen jälkeen valtuuksista arvioidaan aiheutuvan menoja 683 821 000 euroa vuonna 2014, 522 219 000 euroa vuonna 2015, 474 234 000 euroa vuonna 2016 ja yhteensä 1 036 881 000 euroa vuonna 2017 ja sen jälkeisinä vuosina. Muutos ei lisää myöntö- ja sopimusvaltuuksien kokonaismäärää.


2013 I lisätalousarvio 32 655 000
2013 talousarvio 892 594 000
2012 tilinpäätös 893 520 000
2011 tilinpäätös 845 923 000