Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2013

31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalaPDF-versio

10. Liikenneviraston tulot

Momentilta vähennetään 4 414 000 euroa.

Selvitysosa:EU:n suoran rakentamistuen tuloutuksia investointimomentilta maksetuista kustannuksista merkitään tuloksi hankkeen Lahti—Vainikkala vuoden 2012 tukipäätöksen ennakkosuoritus 25 000 euroa ja vuoden 2013 tukipäätöksen ennakkosuoritus 168 000 euroa, hankkeen Pisara, Helsingin ratapihan suunnittelu ajalta 05/2012—2015 ennakkosuoritus 1 971 000 euroa, hankkeen E18 Haminan ohikulkutie ajalta 05/2012—2014 ennakkosuoritus 2 200 000 euroa, hankkeen Kehärata vuoden 2013 tukipäätöksen ennakkosuoritus 1 222 000 euroa. Tuloutettua 5 586 000 euroa vastaava määrärahan lisäys on merkitty momentille 31.10.77.

Lisäksi momentille budjetoitua tuloa vähennetään 10 000 000 euron Vantaan kaupungin rahoitusosuudella E18 Kehä III, 2. vaihe -hankkeesta, mikä on ulkopuolisen rahoittajan lopulliseksi menoksi jäävä osuus hankkeen menoista.


2013 I lisätalousarvio -4 414 000
2013 talousarvio 61 983 000
2012 tilinpäätös 64 145 863
2011 tilinpäätös 12 819 363