Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
              62. Maaseudun kehittäminen
              (63.) Kainuun kehittämisraha
         60. Energiapolitiikka
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2013

43. Maakunnan kehittämisraha (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Momentille myönnetään 10 566 000 euroa.

Määräraha on lain eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta (1652/2009) 2 §:n 4 kohdassa tarkoitettu maakunnan kehittämisraha.

Määrärahaa saa käyttää:

1) alueiden kehittämistä ja alueen kuntien välisen elinkeinopoliittisen yhteistyön edistämistä koskeviin kehittämishankkeisiin

2) käyttöomaisuuden hankkimiseen tai sen muutos- tai parannustöihin perusrakenteen kehittämistä varten

3) alueiden kehittämisestä annetun lain (1651/2009) 24 §:n mukaisiin määräaikaisiin erityisohjelmiin

4) useampaa kuin yhtä aluetta koskeviin tai valtakunnallisesti tärkeisiin alueiden kehittämistä koskeviin ohjelmiin ja hankkeisiin

5) enintään 14 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen maakunnan kehittämisrahasta rahoitettavien ohjelmien ja hankkeiden toteuttamiseen

6) henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien tila- ja muiden kustannusten maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Määräraha suunnataan erityisesti alueellisiin osaamispanostuksiin.

Osaamiskeskusohjelma keskittyy ohjelmaan nimettyjen 13 osaamisklusterin ja 22 osaamiskeskuksen kehittämiseen. Ohjelman tavoitteena on tukea alueiden välistä erikoistumista, työnjakoa ja yhteistyötä kilpailukykyisten osaamiskeskusten synnyttämiseksi. Ohjelma edistää alueiden valmiuksia hyödyntää kansallisesti ja kansainvälisesti kilpailtua tutkimus- ja kehittämisrahoitusta. Toimenpiteissä painotetaan huippuosaamiseen perustuvien yritysten kasvua ja kansainvälistymistä. Lisäksi toiminnalla vahvistetaan yritysten liiketoimintaosaamista ja käyttäjälähtöisyyttä sekä osaamisalojen välistä yhteistyötä.

Ohjelman toimenpiteisiin ja siinä käynnistettyihin hankkeisiin on osallistunut keskimäärin 7 300 yritystä vuodessa. Ohjelmassa toteutettujen hankkeiden kokonaisvolyymi on ollut vuoteen 2011 mennessä 194 milj. euroa. Hankkeet ovat myötävaikuttaneet 2 289 uuden työpaikan ja 383 uuden yrityksen syntymiseen vuosina 2007—2011.

Maakunnan kehittämisraha jaetaan maakunnan liitoille osaamiskeskusten esittämien toimintasuunnitelmien perusteella käytettäväksi osaamiskeskuksen perusrahoitukseen.

Osaamiskeskusohjelman määrälliset tavoitteet

  2007—2011
toteutuma
2013
tavoite
     
Yhteisten hankkeiden rahoituksen osuus, % 37 50
Kilpaillun rahoituksen osuus, % 29 40
Kansainvälisesti kilpaillun rahoituksen osuus, % 8 10
Toteuttamiseen osallistuvat yritykset vuosittain (bruttokeskiarvo) 7 300 8 000

Kaupunkipolitiikan tavoitteena ovat globaaliin kilpailuun kykenevät vahvat ja sosiaalisesti eheät kaupungit. Sopimusperusteista kaupunkipolitiikkaa toteutetaan hallitusohjelman ja kaupunkipolitiikan toimenpideohjelman mukaisesti. Valtio, yliopistot, ammattikorkeakoulut, kaupunkiseudut ja elinkeinokehitysyhtiöt sopivat alueen pitkäjänteisistä kehittämistoimista. Aie- ja kasvusopimuspolitiikkaa tehdään suurissa kaupunkikeskuksissa koko maassa. Sopimuksilla edistetään kaupunkiseutujen pitkäjänteistä kehittämistä, vahvistetaan niiden kansainvälistä vetovoimaa, edistetään elinkeinoelämän uudistumista ja kasvua sekä kaupunkiseudun toiminnallisuutta ja sujuvaa arkea. Metropolipolitiikkaa jatketaan metropolipolitiikan neuvottelukunnan linjaamalla tavalla. Saaristopolitiikalla toteutetaan saaristolaissa ja valtakunnallisessa saaristopoliittisessa toimenpideohjelmassa määriteltyjä saariston kehittämistoimia. Toimenpiteillä pyritään maan laajojen saaristo-, vesistö-, meri- ja rantaresurssien hyödyntämiseen ja saaristoisuuden, vesistöjen ja meren rikkoman rakenteen aiheuttamien haittojen tasaamiseen. Toimenpideohjelman alueellisesti suppeampi osa koskee saaristolain mukaan nimettyjä saaristokuntia ja saaristo-osuuskuntia, laajempi osa periaatteessa maan kaikkia kuntia maan kaikissa maakunnissa.

Määrärahasta jätetään osa erityisohjelmiin sitomatta maakunnan liittojen ja asianomaisten ministeriöiden käytettäväksi.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Osaamiskeskusohjelma 7 000 000
Ohjelmiin sitomaton 3 566 000
Yhteensä 10 566 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kertaluonteisen erän poistuminen -2 000
Menosäästö, elinkeinotukien kokonaisuus -3 000
Yhteensä -5 000

2013 talousarvio 10 566 000
2012 talousarvio 15 566 000
2011 tilinpäätös 32 156 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 39/2012 vp (13.12.2012)

Maakunnan kehittämisraha on vähentynyt tuntuvasti hallitusohjelman mukaisten menosäästöjen vuoksi. Momentin määräraha oli vielä vuonna 2011 noin 32 miljoonaa euroa, mutta tänä vuonna enää noin 15 milj. euroa; ensi vuonna määräraha on alenemassa edelleen noin 10,6 miljoonaan euroon.

Maakunnan kehittämisraha on tarjonnut nopean ja ketterän tavan käynnistää aluekehityksen kannalta merkittäviä, maakunnallisia kehittämishankkeita. Kehittämisraha on ollut myös nopea apu esim. rakennemuutostilanteissa, kun tarvitaan välitöntä ja paikallista reagointia.

Valiokunta lisää momentille 1 300 000 euroa yrittäjyyttä ja elinkeinoelämää tukeviin hankkeisiin.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Momentille myönnetään 11 866 000 euroa.

Määräraha on lain eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta (1652/2009) 2 §:n 4 kohdassa tarkoitettu maakunnan kehittämisraha.

Määrärahaa saa käyttää:

1) alueiden kehittämistä ja alueen kuntien välisen elinkeinopoliittisen yhteistyön edistämistä koskeviin kehittämishankkeisiin

2) käyttöomaisuuden hankkimiseen tai sen muutos- tai parannustöihin perusrakenteen kehittämistä varten

3) alueiden kehittämisestä annetun lain (1651/2009) 24 §:n mukaisiin määräaikaisiin erityisohjelmiin

4) useampaa kuin yhtä aluetta koskeviin tai valtakunnallisesti tärkeisiin alueiden kehittämistä koskeviin ohjelmiin ja hankkeisiin

5) enintään 14 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen maakunnan kehittämisrahasta rahoitettavien ohjelmien ja hankkeiden toteuttamiseen

6) henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien tila- ja muiden kustannusten maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.