Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Yleissivistävä koulutus
         20. Ammatillinen koulutus
         30. Aikuiskoulutus
         70. Opintotuki
         80. Taide ja kulttuuri
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2013

51. Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Momentille myönnetään 238 592 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) akatemiaprofessorien ja akatemiatutkijoiden tehtävistä, tutkimusohjelmista, tutkimuksen huippuyksiköistä, tutkijankoulutuksesta, tutkimuksen infrastruktuureista, muista tutkimushankkeista, tutkimuksen erityisrahoituksesta, valtionavustuksista ja apurahoista sekä kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien menojen maksamiseen

2) kansainvälisten järjestöjen rahoitusosuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen

3) EU:n hyväksymien tutkimus- ja koulutushankkeiden menojen maksamiseen

4) Suomen Akatemian rahoittamiin tutkimushankkeisiin ja ohjelmiin liittyviin palkkaus-, eläkemaksu- ja muihin kulutusmenoihin, laite- ja ohjelmistohankintojen menoihin ja yleiskustannuksiin

5) 10 000 000 euroa myöntämisvaltuuteen sisältymättömänä tutkimusympäristöjen, erityisesti kansallisen ja kansainvälisen tason tutkimusinfrastruktuurien, vahvistamiseen.

Kohdassa 1 tarkoitettu tutkimusrahoitus on budjetoitu maksupäätösperusteisena. Tutkimusrahoituksesta saadaan maksaa ennakoita talousarvion ulkopuolisille rahoituksen saajille.

Selvitysosa:

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Aikaisempien vuosien myöntämisvaltuuden kasvu 9 230
Menosäästö (HO) -3 000
Tutkimusinfrastruktuurihankkeiden (ICOS-hanke ja biotieteiden hankekokonaisuus) rahoitus -6 450
Valtionhallinnon henkilöstön osalta palkkausten tarkistukset 346
Vuoden 2012 myöntämisvaltuuden pienentäminen (HO) -13 060
Yhteensä -12 934

2013 talousarvio 238 592 000
2012 II lisätalousarvio 169 000
2012 talousarvio 251 526 000
2011 tilinpäätös 236 211 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Momentille myönnetään 238 592 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) akatemiaprofessorien ja akatemiatutkijoiden tehtävistä, tutkimusohjelmista, tutkimuksen huippuyksiköistä, tutkijankoulutuksesta, tutkimuksen infrastruktuureista, muista tutkimushankkeista, tutkimuksen erityisrahoituksesta, valtionavustuksista ja apurahoista sekä kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien menojen maksamiseen

2) kansainvälisten järjestöjen rahoitusosuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen

3) EU:n hyväksymien tutkimus- ja koulutushankkeiden menojen maksamiseen

4) Suomen Akatemian rahoittamiin tutkimushankkeisiin ja ohjelmiin liittyviin palkkaus-, eläkemaksu- ja muihin kulutusmenoihin, laite- ja ohjelmistohankintojen menoihin ja yleiskustannuksiin

5) 10 000 000 euroa myöntämisvaltuuteen sisältymättömänä tutkimusympäristöjen, erityisesti kansallisen ja kansainvälisen tason tutkimusinfrastruktuurien, vahvistamiseen.

Kohdassa 1 tarkoitettu tutkimusrahoitus on budjetoitu maksupäätösperusteisena. Tutkimusrahoituksesta saadaan maksaa ennakoita talousarvion ulkopuolisille rahoituksen saajille.

 

IV lisätalousarvioesitys HE 165/2013 vp (24.10.2013)

Momentilta vähennetään 27 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta.


2013 IV lisätalousarvio -27 000
2013 talousarvio 238 592 000
2012 tilinpäätös 251 695 000
2011 tilinpäätös 236 211 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 26/2013 vp (27.11.2013)

Momentilta vähennetään 27 000 euroa.