Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2012

02. YhteisöveroPDF-versio

Momentilta vähennetään 220 000 000 euroa.

Selvitysosa:Yritysten tuloskehitystä heijastava toimintaylijäämää koskeva arvio vuodelle 2012 on alentunut keväällä 2012 ennakoidusta. Lisäksi tammi—elokuun kertymätietojen perusteella lopullisen, vuonna 2012 kertyvän yhteisöveron määrän verovuodelta 2011 arvioidaan jäävän keväällä 2012 ennustettua pienemmäksi. Muutosten arvioidaan alentavan vuoden 2012 yhteisöveron kokonaistuottoa runsaat 300 milj. euroa, josta valtion osuus on 220 milj. euroa. Tuloarvion alentumisesta runsaat kaksi kolmannesta aiheutuu toimintaylijäämäarvion muutoksesta ja vajaa yksi kolmannes kertymätiedoista.

Ennuste yhteisöveron kertymästä vuonna 2012

talousarvio + II lisätalousarvio ennuste III lisätalousarvioesitys
       
Yhteisöveron kertymät eri verovuosilta, milj. euroa      
— verovuodelta 2013 397 397 -
— verovuodelta 2012 4 083 3 855 -228
— verovuodelta 2011 389 300 -89
— aikaisemmilta verovuosilta 35 35 -
Yhteensä 4 904 4 587 -317
— josta valtion osuus 3 385 3 165 -220

2012 III lisätalousarvio -220 000 000
2012 II lisätalousarvio -170 000 000
2012 talousarvio 3 555 000 000
2011 tilinpäätös 3 374 982 271
2010 tilinpäätös 2 972 396 819