Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2012

50. Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikkaPDF-versio

63. Kainuun kehittämisraha (siirtomääräraha 3 v)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös Kainuun hallintokokeilusta annetun lain (343/2003) 10 §:ssä lueteltujen käyttötarkoitusten mukaisiin rahoituspäätöksiin sekä niistä aiheutuvien menojen maksamiseen myös Kainuun hallintokokeilun päättymisen jälkeen.

Selvitysosa:Perustelujen muutos mahdollistaa vuodelta 2012 siirtyvän määrärahan normaalin käytön alkuperäisiin käyttötarkoituksiin hallintokokeilun päätyttyä.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2012 III lisätalousarvio
2012 II lisätalousarvio 2 470 000
2012 talousarvio 46 189 000
2011 tilinpäätös 56 216 000
2010 tilinpäätös 63 174 000

64. EU:n rakennerahastojen ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-ohjelmiin ja ENPI CBC -ohjelmiin ohjelmakaudella 2007—2013 (arviomääräraha)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös EU:n ohjelmakauden 1995—1999 hankkeisiin tehdyistä sitoumuksista aiheutuvien velvoitteiden maksamiseen ja neuvoston asetuksen ETY 2082/1993 24 artiklan (tuen vähentäminen, pidättäminen ja peruuttaminen) mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen.

Selvitysosa:Perustelujen muutos mahdollistaa EU:n ohjelmakauden 1995—1999 ohjelmiin liittyvien Suomen velvoitteiden maksamisen.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2012 III lisätalousarvio
2012 II lisätalousarvio
2012 talousarvio 526 395 000
2011 tilinpäätös 474 660 446
2010 tilinpäätös 371 667 919