Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2012

10. Maaseudun kehittäminenPDF-versio

61. EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha)

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2012 saa tehdä ohjelmakauteen 2007—2013 kohdistuvia myöntämispäätöksiä 78 908 000 eurolla, mistä 1 737 000 euroa Kainuun hallintokokeilusta annetun lain perusteella kohdistuu Kainuun maakuntaan.

Selvitysosa:Valtuus on mitoitettu kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa ja toisessa lisätalousarviossa 75 202 000 euroksi, mistä 1 710 000 euroa kohdistuu Kainuun maakuntaan. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman loppuneista, keskeytyneistä ja toteutumatta jääneistä hankkeista on peruuntunut valtuutta 3 706 000 euroa, josta 27 000 euroa kohdistuu Kainuun maakuntaan. Peruuntunut valtuus ei sisällä laajakaistahankkeita eikä teknistä apua. Peruuntunut valtuus budjetoidaan uudelleen ohjelman täysimääräisen käytön edistämiseksi.

Valtuuden lisäys (milj. euroa)

Ohjelma Talousarvio III lisätalousarvioesitys Yhteensä
       
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma (ohjelmakausi 2007—2013)1) 75,202 3,706 78,908
— josta laajakaistahankkeet 5,500 - 5,500
— josta Kainuu 1,710 0,027 1,737
— josta tekninen apu 4,792 - 4,792
Kaikki yhteensä 75,202 3,706 78,908

1) Sisältää osan toimintalinjasta 1, toimintalinjan 3, osan toimintalinjasta 4 ja teknisen avun.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2012 III lisätalousarvio
2012 II lisätalousarvio
2012 talousarvio 77 000 000
2011 tilinpäätös 51 123 282
2010 tilinpäätös 38 443 959

62. Valtion rahoitusosuus EU:n osaksi rahoittamasta maaseudun kehittämisestä (arviomääräraha)

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2012 saa tehdä ohjelmakauteen 2007—2013 kohdistuvia myöntämispäätöksiä 69 267 000 eurolla, mistä 1 991 000 euroa Kainuun hallintokokeilusta annetun lain perusteella kohdistuu Kainuun maakuntaan.

Selvitysosa:Valtuus on mitoitettu kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa ja toisessa lisätalousarviossa 65 777 000 euroksi, mistä 1 954 000 euroa kohdistuu Kainuun maakuntaan. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman loppuneista, keskeytyneistä ja toteutumatta jääneistä hankkeista on peruuntunut valtuutta 3 490 000 euroa, josta 37 000 euroa kohdistuu Kainuun maakuntaan. Peruuntunut valtuus ei sisällä teknistä apua. Peruuntunut valtuus budjetoidaan uudelleen ohjelman varojen täysimääräisen käytön edistämiseksi.

Valtuuden lisäys (milj. euroa)

Ohjelma Talousarvio III lisätalousarvioesitys Yhteensä
       
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma (ohjelmakausi 2007—2013)1) 65,777 3,490 69,267
— josta Kainuu 1,954 0,037 1,991
— josta tekninen apu 5,857 - 5,857
Kaikki yhteensä 65,777 3,490 69,267

1) Sisältää osan toimintalinjasta 1, toimintalinjan 3, osan toimintalinjasta 4 ja teknisen avun.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2012 III lisätalousarvio
2012 II lisätalousarvio
2012 talousarvio 73 000 000
2011 tilinpäätös 52 554 334
2010 tilinpäätös 38 982 798