Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Ulkoasiainhallinto
         10. Kriisinhallinta
         20. Lähialueyhteistyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2010

30. Kansainvälinen kehitysyhteistyöPDF-versio

Selvitysosa:Vanhasen toisen hallituksen hallitusohjelmassa vahvistettiin Suomen vahva sitoutuminen globaalien kehityshaasteiden ratkaisuun. Kehityspolitiikka on olennainen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Valtioneuvoston hyväksymä vuoden 2007 kehityspoliittinen ohjelma perustuu kokonaisvaltaiseen kehityspolitiikkaan. Suomen kehityspolitiikan tärkein tavoite on köyhyyden poistaminen ja kestävän kehityksen edistäminen vuonna 2000 asetettujen YK:n vuosituhattavoitteiden mukaisesti. Toiminta perustuu kestävän kehityksen kaikille kolmelle pilarille, eli taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja luonnontaloudellisesti kestävän kehityksen edistämiseen. Kehityspolitiikassa painotetaan aiempaa vahvemmin ympäristö- ja ilmastokysymyksiä, kriisien ennaltaehkäisyä ja rauhanprosessien tukemista sekä suomalaisen lisäarvon hyödyntämistä kehitysyhteistyössä. Suomi edistää kehityspolitiikassaan läpileikkaavasti naisten ja tyttöjen oikeuksia sekä sukupuolten välistä ja yhteiskunnallista tasa-arvoa, helposti syrjäytyvien ryhmien oikeuksia ja osallistumismahdollisuuksia sekä HIV/AIDSin vastaista työtä.

Suomen kehityspolitiikkaa toteutetaan kahdenvälisesti, alueellisesti ja temaattisesti, EU-tasolla, monenkeskisesti, yhteistyössä kansalaisjärjestöjen kanssa sekä humanitaarisena apuna. Kaikki nämä kanavat muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden, jonka tuloksena Suomen kehityspolitiikan vaikuttavuus maatasolla syntyy. Suomi tukee yhteistyökumppanien omia kehityssuunnitelmia suunnaten yhteistyönsä aloille, joilla suomalaista asiantuntemusta ja kokemusta voidaan parhaiten hyödyntää.

Hallitus varmistaa määrärahakehityksen, joka vie Suomen kohti YK:ssa asetettua 0,7 prosentin tavoitetta. Suomi on sitoutunut Eurooppa-neuvoston vuonna 2005 tekemään päätökseen saavuttaa 0,51 prosentin minimitavoite vanhoille jäsenmaille vuoteen 2010 mennessä ja 0,7 prosentin tavoite vuoteen 2015 mennessä. Vuonna 2010 kehitysyhteistyömäärärahojen tason arvioidaan nousevan 0,55 prosenttiin. Tavoitteena on annettujen sitoumusten mukaisesti kohdentaa kehitysyhteistyömäärärahojen kasvusta vähintään 50 % Afrikkaan. Lisäksi Suomi on sitoutunut kaikkein köyhimpien maiden (LDC-maat) saaman tuen osuuden kasvattamiseen 0,15 prosenttiin BKTL:sta rahoituksen noustessa kohti 0,7 prosenttia. Nämä tavoitteet otetaan huomioon kahdenvälisen ja alueellisen kehitysyhteistyön suunnittelussa ja niiden saavuttamista mitataan säännöllisesti.

Vaikuttavuus

Suomen kehityspolitiikan tavoitteiden saavuttaminen näkyy muutoksina ja kehityksenä yhteistyömaissa ja maailmanlaajuisesti. Suomen tuki on osa kansainvälisen yhteisön ja kumppanimaan yhteistä panosta, ja sillä myötävaikutetaan kehitykseen. Suomen avun vaikuttavuuden mittaaminen erikseen ei ole tarkoituksenmukaista. Köyhyyden vähentäminen ja kestävän kehityksen edistäminen ovat moniulotteisia haasteita eikä kehityksen eri ulottuvuuksiin vaikuttamiselle ole olemassa luotettavia ja yksiselitteisiä mittareita. Päämäärinä on myös vaikeasti tai ei-mitattavia asioita. Kattava tavoitteiden asettaminen ja edistymisen seuranta edellyttävät sekä määrällisen että laadullisen tiedon monipuolista hyödyntämistä ja analyyttistä arviointia. Kehityspolitiikan yhteiskunnallista vaikuttavuutta seurataan käyttämällä sekä yhteistyömaan kehityksestä kertovaa että kansainvälistä tietoa.

Kehityspoliittisessa ohjelmassa korostetaan entistä voimakkaammin tukea luonnontaloudellisesti kestävälle kehitykselle ja ilmastonmuutoksen vastaiselle työlle. Näiden uusien painotusten edellyttämää seurantaa tullaan kehittämään edelleen hyödyntäen sekä kansainvälistä seurantaa että yhteistyömaiden tuottamaa tietoa mm. ympäristö-, energia-, metsä- ja vesisektorilla sekä ilmastokysymyksissä selkeän tavoiteasetannan perustaksi. Lisäksi hyödynnetään edustustojen arviointeja. Ruokakriisiin vastaaminen välittömästi ja pidemmän aikavälin toimilla on välttämätöntä kehityspoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Ruokakriisiin vastaamiseen ohjattavia määrärahoja lisätään sekä monenkeskisessä että maa- ja aluekohtaisessa kehitysyhteistyössä ja kriisin vaikutuksia painotetaan myös humanitaarisessa avussa. Myös kansainvälisen talouskriisin vaikutuksia kehittyvissä maissa pyritään lieventämään kaikkien olemassa olevien instrumenttien johdonmukaisella käytöllä.

Vuosituhattavoitteiden saavuttamista seurataan edelleen YK:ssa ja maakohtaisesti kerätyn seurantatiedon pohjalta. Arviot tavoitteiden toteutumisesta vuoteen 2015 mennessä Suomen pitkäaikaisissa yhteistyömaissa osoittavat, että lisäponnisteluja tarvitaan. Erityisesti nälän ja köyhyyden poistaminen, tautien vastainen taistelu ja ympäristön kestävän kehityksen varmistaminen edellyttävät lisäpanostusta. Seurantatiedon mukaan Suomen pitkäaikaisista yhteistyömaista Vietnamissa, Etiopiassa ja Nepalissa arvioidaan valtaosan tavoitteista olevan saavutettavissa.

Kehityspoliittinen johdonmukaisuus toteutuu, kun kaikkien köyhyyden poistamisen ja kestävän kehityksen kannalta merkittävien politiikka-alojen linjaukset ja toiminta tukevat näiden tavoitteiden saavuttamista. Periaate merkitsee velvollisuuksia myös teollistuneille maille (mm. kestävät tuotanto- ja kulutustavat). Kehityspoliittisen johdonmukaisuuden toteutumista seurataan muun muassa Commitment to Development Indexin avulla, joka arvioi kehitysyhteistyön määrää ja laatua, kauppaa ja investointeja, maahanmuutto-, ympäristö-, turvallisuus- ja teknologiapolitiikkaa.

Tuloksellisuus

Toiminnan tuloksellisuuden kehittämisessä ja seurannassa hyödynnetään sekä kansainvälisiä sitoumuksia ja raportointia että seurantaa maatasolla. Pariisin julistus/Accran toimintaohjelma kehitysyhteistyön tuloksellisuuden edistämiseksi on yksi keskeinen seurannan perusta.

Suomen tavoitteena on parantaa toiminnan tuloksellisuutta edelleen kansainvälisten sitoumusten mukaisesti. Suomi keskittyy erityisesti rahoituksen ennakoitavuuden parantamiseen sekä avunantajien välisen täydentävyyden ja työnjaon edistämiseen. Näiden merkitys on entisestään korostunut talouskriisitilanteessa. Lisäksi edistetään yhteistyömaiden omien järjestelmien käyttöä.

Suomi suuntaa tukensa erityisesti niille monenkeskisille toimijoille, joiden painoarvo ja toiminnan lisäarvo kestävän kehityksen edistämisessä on laajalti tunnustettu sekä avunantajayhteisössä että kehitysmaissa. Arvioinnissa Suomi on hyödyntänyt mm. OECD DAC:in, MOPAN-verkoston (Multilateral Organizations Performance Assessment Network) ja Pariisin julistuksen toimeenpanon seurantamekanismin tuottamaa aineistoa monenkeskisten organisaatioiden tuloksellisuudesta samoin kuin organisaatioiden sisäisten arviointien tuloksia. Suomi on aktiivisesti osallistunut monenkeskisten organisaatioiden arviointiprosesseihin.

Julkisen kehitysavun määrärahat ja maksatukset (milj. euroa) sekä maksatusten %-osuus BKTL:sta
  2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009
                 
Määrärahat yhteensä 479,2 506,8 545,6 600,1 670,8 746,1 830,4 915,6
Maksatukset 490,4 494,3 547,3 721,8 658,6 711,1 789,7  
%-osuus BKTL:sta 0,34 0,34 0,36 0,46 0,39 0,40 0,43  

Valtion kehitysyhteistyöhön kohdistettavat määrärahat v. 2010 hallinnonaloittain (1 000 euroa)
   
Ulkoasiainministeriön hallinnonalalla momentilla 24.30.66 734 874
Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muilla momenteilla 86 584
Sisäasiainministeriön hallinnonalalla 39 000
Puolustusministeriön hallinnonalalla 2 600
Valtiovarainministeriön hallinnonalalla 98 290
Opetusministeriön hallinnonalalla 356
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla 1 089
Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla 1 273
Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla 1 300
Ympäristöministeriön hallinnonalalla 255
Yhteensä 965 621

50. Valtionapu Teollisen yhteistyön rahasto Oy:lle

Momentille ei myönnetä määrärahaa.

Valtuus

Valtioneuvosto voi Teollisen yhteistyön rahasto Oy:stä annetun lain (291/1979) 3 §:n 4 momentin ja 3 a ja b §:n nojalla antaa määräämillään ehdoilla yhtiölle sitoumuksia siitä, että valtio korvaa yhtiölle sen luotonanto- ja takaustoiminnassa mahdollisesti syntyneitä tappioita sekä osake- ja osuussijoitusten menetyksiä ja arvonalennuksia ja valtio maksaa yhtiön ottamasta muusta kuin euromääräisestä lainasta mahdollisesti aiheutuvan kurssitappion. Sitoumuksia saa antaa siten, että niiden piiriin kuuluvien maksettujen luottojen, osake- ja osuussijoitusten ja takausten yhteinen pääomamäärä saa olla vasta-arvoltaan enintään 168 187 926 euroa ja nostettujen muiden kuin euromääräisten lainojen yhteinen pääoma enintään 100 000 000 euroa.


2010 talousarvio
2009 talousarvio
2008 tilinpäätös

66. Varsinainen kehitysyhteistyö (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 737 504 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) käyttösuunnitelmassa yksilöidyistä käyttötarkoituksista aiheutuvien menojen maksamiseen

2) aikaisemmin myönnettyjen valtuuksien nojalla tapahtuviin maksatuksiin

3) kehitysyhteistyöhallinnon menojen maksamiseen, kun ne aiheutuvat henkilökunnan koulutuksesta, kohdemaihin, kohdemaissa ja niitä käsitteleviin kansainvälisiin hallitustenvälisiin järjestöihin ja rahoituslaitoksiin sekä Euroopan yhteisöön tehtävistä kehitysyhteistyöhallinnon virkamatkoista, toimistoautomatiikan hankinnasta sekä kehitysyhteistyöhankkeisiin liittyvien asiantuntijapalkkioiden maksamisesta

4) humanitaariseen apuun, johon tarkoitettuja määrärahoja voidaan käyttää muiden kuin kehitysmaiden avustamiseen vain poikkeuksellisen laajan humanitaarisen kriisin niin edellyttäessä kyseisen maan apupyyntöön pohjautuen ja vain mikäli valtioneuvosto niin päättää sekä

5) ministeriön ja Iso-Britannian kehitysyhteistyöosaston (DFID) ja Pohjoismaisen kehitysrahaston (NDF) kanssa toteuttamien yhteistoimintahankkeiden menojen maksamiseen.

Momentin määrärahoista veloitetaan valtion virastojen ja laitosten osallistumisesta kehitysyhteistyöhön annetussa laissa (382/1989) tarkoitetuista kehitysyhteistyötehtävistä virastolle tai laitokselle aiheutuvat kustannukset.

Momentilta voidaan myöntää valtionavustusta.

Käyttösuunnitelma
     
1. Monenkeskinen kehitysyhteistyö 205 383 000
2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö1) 264 383 000
3. Euroopan kehitysrahasto 49 605 000
4. Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö 43 000 000
5. Humanitaarinen apu 69 688 000
6. Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehityspoliittinen tiedotus 4 745 000
7. Kehitysyhteistyön evaluointi ja sisäinen tarkastus 2 000 000
8. Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle, Kehitysyhteistyön Palvelukeskukselle (KePa) ja kehitysyhteistyötiedotukselle 83 700 000
9. Korkotuki 15 000 000
Yhteensä 737 504 000

1) Sisältää 1 630 000 euroa ministeriön ja Iso-Britannian kehitysyhteistyöosaston (DFID) yhteistoimintahankkeen menoja ja 1 000 000 euroa ministeriön ja Pohjoismaisen kehitysrahaston (NDF) yhteistoimintahankkeen menoja.

Valtuus

Vuoden 2010 aikana saa tehdä uusia kehitysyhteistyösopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2010 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 1 105 237 000 euron ja hyväksyä enintään 100 000 000 euron arvosta Finnveran takaamia korkotukiluottoja, joille voidaan myöntää enintään 32 000 000 euroa korkotukea.

Myöntö- ja sopimusvaltuuksien jakautuminen
     
1. Monenkeskinen kehitysyhteistyö 679 600 000
2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö 262 877 000
3. Euroopan kehitysrahasto -
4. Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö 23 260 000
5. Humanitaarinen apu -
6. Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehityspoliittinen tiedotus 7 050 000
7. Kehitysyhteistyön evaluointi ja sisäinen tarkastus -
8. Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle, Kehitysyhteistyön Palvelukeskukselle (KePa) ja kehitysyhteistyötiedotukselle 100 450 000
9. Korkotuki 32 000 000
Yhteensä 1 105 237 000

Selvitysosa:

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)
  2010 2011 2012 2013 2014— Yhteensä
vuodesta 2010
lähtien
             
Kehitysyhteistyövaltuus            
Ennen vuotta 2010 tehdyt sitoumukset 444 965 383 383 224 047 139 716 448 210 1 640 321
Vuoden 2010 sitoumukset - 182 786 288 868 282 139 351 444 1 105 237
Yhteensä 444 965 566 169 512 915 421 855 799 654 2 745 558

1. Monenkeskinen kehitysyhteistyö

Käyttökohteeseen ehdotetaan määrärahoja 205 383 000 euroa sekä uusia myöntö- ja sopimusvaltuuksia vuoden 2010 jälkeisille vuosille yhteensä 679 600 000 euroa.

Tuki kohdennetaan YK:n alaisille järjestöille, ohjelmille ja rahastoille, kansainvälisille ja alueellisille kehitysrahoituslaitoksille yleisavustuksina ja maksuosuuksina, kumppanuushankkeisiin ja temaattisena tukena.

Monenkeskisen kehitysyhteistyön jakosuunnitelma (1 000 euroa, arvio)
   
YK-järjestöt 94 540
YK:n kehitysohjelma (UNDP) 19 100
YK:n lastenrahasto (UNICEF) 16 000
YK:n väestörahasto (UNFPA) 25 000
Muut 34 440
Maailmanpankkiryhmä 65 050
Kansainvälinen kehitysjärjestö (IDA) 51 100
Velkahelpotusohjelmat (HIPC, MDRI) 9 500
Muut 4 450
Alueelliset kehitysrahoituslaitokset 30 288
Afrikan kehityspankki (AfDB) ja Afrikan kehitysrahasto (AfDF) 23 038
Muut 7 250
Muut monenkeskiset järjestöt 15 505
Maailman terveysrahasto (GFATM) 3 500
Muut 12 005
Yhteensä 205 383

Monenkeskisen kehitysyhteistyön myöntö- ja sopimusvaltuuksien jakosuunnitelma (1 000 euroa, arvio)
   
YK-järjestöt 251 700
YK:n kehitysohjelma (UNDP) 48 700
YK:n lastenrahasto (UNICEF) 40 000
YK:n väestörahasto (UNFPA) 75 000
Muut 88 000
Maailmanpankkiryhmä 263 000
Kansainvälinen kehitysjärjestö (IDA) 263 000
Muut -
Alueelliset kehitysrahoituslaitokset 160 900
Afrikan kehityspankki (AfDB) ja Afrikan kehitysrahasto (AfDF) 130 000
Muut 30 900
Muut monenkeskiset järjestöt 4 000
Maailman terveysrahasto (GFATM) 4 000
Muut -
Yhteensä 679 600

2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö

Käyttökohteeseen ehdotetaan määrärahoja 264 383 000 euroa sekä uusia myöntö- ja sopimusvaltuuksia vuoden 2010 jälkeisille vuosille yhteensä 262 877 000 euroa.

Maa- ja aluekohtaisen kehitysyhteistyön jakosuunnitelma (1 000 euroa, arvio)
   
Afrikka ja Lähi-itä 157 308
Pitkäaikaiset yhteistyömaat 107 051
Etiopia 13 458
Kenia 11 520
Mosambik 27 949
Sambia 20 274
Tansania 33 850
Väkivaltaisista kriiseistä toipuvat maat 10 700
Sudan 4 700
Palestiinalaisalueet 6 000
Afrikan alueellinen ja temaattinen yhteistyö 31 367
Afrikan alueellinen yhteistyö (Afrikan Unioni) 2 477
Lähi-Itä ja Pohjois-Afrikka 1 980
Itä- ja Länsi-Afrikka 12 310
Eteläinen Afrikka 14 600
Paikallinen yhteistyö 8 190
Lähi-Itä ja Pohjois-Afrikka 990
Itä- ja Länsi-Afrikka 3 400
Eteläinen Afrikka 3 800
   
Aasia 60 554
Pitkäaikaiset yhteistyömaat 30 450
Nepal 12 300
Vietnam 18 150
Väkivaltaisista kriiseistä toipuvat maat 10 300
Afganistan 10 300
Alueellinen ja temaattinen yhteistyö 16 654
Mekongin alue 13 754
Muu alueellinen ja temaattinen yhteistyö 2 900
Paikallinen yhteistyö 3 150
Yhteistoimintahanke, NDF-osuus 1 000
   
Latinalainen Amerikka 26 121
Pitkäaikaiset yhteistyömaat 11 050
Nicaragua 11 050
Alueellinen ja temaattinen yhteistyö 11 961
Andien alue 5 300
Keski-Amerikka 5 000
Muu alueellinen ja temaattinen yhteistyö 1 661
Paikallinen yhteistyö 1 480
Yhteistoimintahanke, DFID-osuus 1 630
   
Länsi-Balkan 7 250
Itä-Eurooppa ja Keski-Aasia 9 650
Jakamaton 2 500
Yhteensä 264 383

Maa- ja aluekohtaisen kehitysyhteistyön myöntö- ja sopimusvaltuuksien jakosuunnitelma (1 000 euroa, arvio)
   
Afrikka ja Lähi-itä 145 970
Pitkäaikaiset yhteistyömaat 88 370
Etiopia 15 000
Kenia 28 825
Mosambik 10 000
Sambia 22 545
Tansania 12 000
Väkivaltaisista kriiseistä toipuvat maat -
Sudan -
Palestiinalaisalueet -
Afrikan alueellinen ja temaattinen yhteistyö 57 600
Afrikan alueellinen yhteistyö (Afrikan Unioni) -
Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka 1 200
Itä- ja Länsi-Afrikka 29 000
Eteläinen Afrikka 27 400
Paikallinen yhteistyö -
   
Aasia 66 700
Pitkäaikaiset yhteistyömaat 28 500
Nepal 15 500
Vietnam 13 000
Väkivaltaisista kriiseistä toipuvat maat 13 700
Afganistan 13 700
Alueellinen ja temaattinen yhteistyö 24 500
Mekongin alue 21 500
Muu alueellinen ja temaattinen yhteistyö 3 000
Paikallinen yhteistyö -
   
Latinalainen Amerikka 25 500
Pitkäaikaiset yhteistyömaat 11 000
Nicaragua 11 000
Alueellinen ja temaattinen yhteistyö 14 500
Andien alue 4 000
Keski-Amerikka 10 500
Muu alueellinen ja temaattinen yhteistyö -
Paikallinen yhteistyö -
   
Länsi-Balkan 6 907
Itä-Eurooppa ja Keski-Aasia 17 800
Yhteensä 262 877

Maa- ja aluekohtaisen kehitysyhteistyön lähtökohtana ovat yhteistyökumppanien kehityssuunnitelmat ja köyhyydenvähentämisstrategiat. Suomen tuki kohdistetaan kehityspoliittisen ohjelman painopisteiden mukaisesti tavoitteena köyhyyden poistaminen ja taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja luonnontaloudellisesti kestävän kehityksen edistäminen käyttämällä eri yhteistyömuotoja monipuolisesti ja toisiaan täydentäen. Tukea kohdennetaan väkivaltaisista kriiseistä toipuville yhteistyömaille, joiden tuen tarve on äkillisesti kasvanut. Tukea ohjataan myös määräaikaisille yhteistyömaille sekä alueelliseen yhteistyöhön. Käyttösuunnitelmakohdalle osoitettuja määrärahoja voidaan käyttää myös edustustoissa paikallisen yhteistyön hankkeisiin.

3. Euroopan kehitysrahasto

Käyttökohteeseen ehdotetaan määrärahoja 49 605 000 euroa.

Tuki kohdennetaan EU:n ja AKT-maiden (Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren -maiden) väliseen kehitys- ja muuhun yhteistyöhön Eurooppalaisen kehityspoliittisen konsensuksen ja Cotonou-kumppanuussopimuksen linjausten mukaisesti. Cotonoun sopimukseen perustuva kehitys- ja muu yhteistyö rahoitetaan Euroopan Kehitysrahastosta (European Development Fund, EKR).

4. Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö

Käyttökohteeseen ehdotetaan määrärahoja 43 000 000 euroa sekä uusia myöntö- ja sopimusvaltuuksia vuoden 2010 jälkeisille vuosille yhteensä 23 260 000 euroa.

Tukea ohjataan kehityspoliittisen ohjelman painopisteiden mukaisesti ennen muuta kestävän kehityksen edistämiseksi, myös uusiin toimintatapoihin ja instituutioihin. Tukea kohdennetaan YK:n alaisten järjestöjen, ohjelmien ja rahastojen sekä kehitysrahoituslaitosten alaisiin temaattisiin ohjelmiin. Tukea kohdennetaan myös humanitaariseen miinatoimintaan ja aloitteisiin, joilla parannetaan yleismaailmallista valmiutta reagoida luonnonkatastrofeihin kehitysmaissa. Käyttösuunnitelmakohdalta voidaan myöntää harkinnanvaraista tukea DEMO ry:n harjoittamaan kehitysmaiden demokratiakehitystä edistävään toimintaan enintään 500 000 euroa sekä myöntö- ja sopimusvaltuuksia enintään 1 000 000 euroa vuoden 2010 jälkeisille vuosille. Käyttösuunnitelmakohtaan sisällytettyjä liikekumppanuusohjelman määrärahoja saa käyttää myös taloudellista, teollista ja teknologista yhteistyötä kehitysmaiden kanssa koskevista päätöksistä aiheutuviin menoihin.

5. Humanitaarinen apu

Käyttökohteeseen ehdotetaan määrärahoja 69 688 000 euroa.

Tuki kohdennetaan tarvelähtöisesti katastrofien, kriisien ja aseellisten konfliktien uhreille puolueettomuuden, tasapuolisuuden ja humaanisuuden periaatteita noudattaen. Humanitaarisen avun tavoitteena on ihmishenkien pelastaminen, ihmisten hädän lievittäminen ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttaminen. Humanitaarinen apu ohjataan kansainvälisten ja kotimaisten humanitaaristen avustusjärjestöjen kautta. Humanitaarisesta avusta rahoitetaan myös keskeisten kansainvälisten humanitaaristen järjestöjen yleisavustukset, kuten YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR), palestiinalaisia pakolaisia avustavan UNRWA:n ja Punaisen Ristin Kansainvälisen Komitean (ICRC) yleisavustukset. Humanitaarisesta avusta rahoitetaan myös YK:n keskitettyä hätäapurahastoa CERF:iä, joka mahdollistaa YK:n nopean toiminnan vasteen.

Humanitaarisen avun tuloksellisuutta seurataan humanitaarista apua antavien avustusjärjestöjen omien tuloksellisuutta arvioivien tunnuslukujen avulla.

6. Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehityspoliittinen tiedotus

Käyttökohteeseen ehdotetaan määrärahoja 4 745 000 euroa sekä uusia myöntö- ja sopimusvaltuuksia vuoden 2010 jälkeisille vuosille yhteensä 7 050 000 euroa.

Määrärahat kohdennetaan seuraaviin käyttötarkoituksiin: Kehityspoliittinen suunnittelu- ja tutkimustoiminta, kehitysyhteistyön henkilöstön koulutus- ja valmennustoiminta, kehitysviestintä ja kehityskasvatus, vapaaehtoisrahoitus OECD:n kehitysapukomitean alaiseen työhön sekä kehitysyhteistyön tietojärjestelmien ja muun kehitysyhteistyöhallinnon kehittämiseen.

7. Kehitysyhteistyön evaluointi ja sisäinen tarkastus

Käyttökohteeseen ehdotetaan määrärahoja 2 000 000 euroa.

Määrärahat kohdennetaan kehitysyhteistyön sisällön, laadun ja hallinnollisten toimintatapojen sekä varainkäytön tehokkuuden ja tarkoituksenmukaisuuden vahvistamiseksi.

8. Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle, Kehitysyhteistyön Palvelukeskukselle (KePa) ja kehitysyhteistyötiedotukselle

Käyttökohteeseen ehdotetaan määrärahoja 83 700 000 euroa sekä uusia myöntö- ja sopimusvaltuuksia vuoden 2010 jälkeisille vuosille yhteensä 100 450 000 euroa.

Tuesta enintään 70 % kohdennetaan kumppanuusjärjestöjen kautta ja loput muiden kansalaisjärjestöjen kautta. Tuki kehitysyhteistyötiedotukselle on tarkoitettu kansalaisjärjestöjen Suomessa tapahtuvaan viestintään ja kehityskasvatukseen. Lisäksi voidaan myöntää harkinnanvaraista tukea Suomen Unicefille, Suomen Unifemille ja Suomen Pakolaisavulle niiden kotimaassa harjoittamaan toimintaan enintään yhteensä 1 000 000 euroa vuonna 2010.

Kumppanijärjestöjen toiminnan tuloksellisuutta seurataan järjestöjen kehittämien vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta arvioivien tunnuslukujen pohjalta. Järjestöt raportoivat avun tuloksista ja tuotoksista. Kehitysyhteistyötuen käytön oikeellisuuden ja tuloksellisuuden seuranta perustuu vakiintuneisiin kansalaisjärjestöjen ja ministeriön välillä sovittuihin laadunvarmistuskäytäntöihin.

9. Korkotuki

Käyttökohteeseen ehdotetaan määrärahoja 15 000 000 euroa. Lisäksi ehdotetaan, että uusia korkotukiluottoja saa vuonna 2010 hyväksyä enintään 100 000 000 euroa.

Korkotuen osuuden arvioidaan olevan yhteensä enintään 32 000 000 euroa.

Määrärahat kohdennetaan tukemaan kehitysmaiden taloudellista ja sosiaalista kehitystä OECD:n vientiluottoja ja korkotukiluottoja koskevan ns. konsensussopimuksen mukaisesti. Kehitysmaihin myönnettävistä korkotukiluotoista on säädetty Suomen laissa (1114/2000).

Määrärahaa käytetään myös myönnettyjen luottojen käytön seurantaan ja valvontaan sekä uusien hanke-esitysten valmisteluun ja arviointiin, hankkeisiin liittyvään tekniseen apuun ja erityisissä tapauksissa luottoon liittyvän takuumaksun tukemiseen.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Yhteistoimintahankkeiden menot 2 630
Päätetty tasokorotus 3 887
Yhteensä 6 517

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon käyttösuunnitelman kohdassa 2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö lisäyksenä 1 630 000 euroa ministeriön ja Iso-Britannian kehitysyhteistyöosaston (DFID) yhteistoimintahankkeen ja 1 000 000 euroa ministeriön ja Pohjoismaisen kehitysrahaston (NDF) yhteistoimintahankkeen menojen maksamiseen. Vastaavat Iso-Britannian kehitysyhteistyöosastolta saatavat tulot on merkitty momentille 12.24.99.

Täydentävän esityksen (HE 241/2009 vp) selvitysosa:Lisäys 1 000 000 euroa talousarvioesityksen 736 504 000 euroon nähden aiheutuu käyttösuunnitelmakohtaan 2. Maa- ja aluekohtainen yhteistyö lisätyistä Pohjoismaisen kehitysrahaston (NDF) yhteistoimintahankkeen menoista. Vastaavat Pohjoismaisen kehitysrahastolta saatavat tulot on merkitty momentille 12.24.99.

Valtiovarainvaliokunta:

Valtion kehitysyhteistyömenojen arvioidaan olevan yhteensä 966,6 miljoonaa euroa vuonna 2010, mikä on noin 50 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2009 ja vastaa noin 0,55 prosenttia bruttokansantulosta. Varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahaksi esitetään yhteensä 737,504 miljoonaa euroa.

Momentille esitetään lisäksi 1,1 miljardin euron myöntö- ja sopimusvaltuuksia. Valtuusesityksen suuruus liittyy IDAn (International Development Association) ja Afrikan kehitysrahaston yhtäaikaisiin lisärahoitusneuvotteluihin. Valtuudet ovat maa- ja aluekohtaisessa yhteistyössä välttämätön edellytys keskipitkän aikavälin (4—5 vuotta) ennakoitavuudelle ja sitoumusten tekemiselle. Niiden kasvava käyttö on linjassa Suomen kansainvälisten kehityspoliittisten sitoumusten kanssa.

Varsinaisen kehitysyhteistyön lisäksi voidaan kehitysyhteistyöksi kirjata eräitä muita menoja (ns. muu ODA). Ulkoasiainhallinnon puolella tällaisia ovat mm. hallintokustannukset, siviilikriisinhallinta ja Finnfundin netto-ODA, sekä eräitä kansainvälisten organisaatioiden kautta kulkevia eriä. Muissa ministeriöissä suurin erä on valtiovarainministeriön Euroopan komission budjetin kautta kanavoima ODA-kelpoinen osuus (92,5 miljoonaa euroa).

Valiokunta pitää myönteisenä, että Suomen kehitysyhteistyömenot ylittävät Eurooppa-neuvostossa asetetun tavoitteen 0,51 prosenttia bruttokansantulosta vuonna 2010 ja pitää välttämättömänä, että Suomi saavuttaa myös YK:ssa asetetun 0,7 prosentin tavoitetason viimeistään vuonna 2015. Pitkäjänteisen suunnittelun kannalta on perusteltua, että kehitys kohti tavoitetta tapahtuu tasaisesti ja riittävillä valtuuksilla.

Valiokunta kiinnittää huomiota pakolaismenojen kirjaamiseen kehitysyhteistyömenoiksi ja pitää tarkoituksenmukaisena selvittää, kuinka ne tulee jatkossa raportoida OECD:n kehitysapukomitealle. Valiokunta katsoo, että mahdolliset tarkistukset ODA-kelpoisuudessa eivät saa johtaa tosiasiallisiin heikennyksiin varsinaisen kehitysyhteistyön määrässä tai laadussa.

Valiokunta toteaa, että momentin selvitysosassa on mainittu harkinnanvaraisen tuen osoittaminen DEMO ry:lle ja pitää tärkeänä, että ulkoasianministeriö myös huomioi kyseisen tuen sekä valtuuksien myöntämisen.

Valtiovarainvaliokunta korostaa lisäksi ilmasto- ja energiapoliittisten linjausten huomioimista kehitysyhteistyössä ja sen rahoituksessa.


2010 talousarvio 737 504 000
2009 II lisätalousarvio
2009 I lisätalousarvio 1 922 000
2009 talousarvio 730 987 000
2008 tilinpäätös 667 850 000

88. Finnfundin (Teollisen yhteistyön rahasto Oy) pääoman korottaminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 15 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Finnfundin (Teollisen yhteistyön rahasto Oy) uusien osakkeiden merkisemisestä valtiolle aiheutuvien menojen maksamiseen.


2010 talousarvio 15 000 000
2009 talousarvio 15 000 000
2008 tilinpäätös 14 999 950