Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2007

YLEISPERUSTELUTPDF-versio

Eduskunnalle annetaan vuoden 2007 neljättä lisätalousarvioesitystä (HE 131/2007 vp) täydentävä hallituksen esitys. Hallituksen esitys vuoden 2007 neljänneksi lisätalousarvioksi annettiin eduskunnalle 26.10.2007, eikä valtiovarainvaliokunta ole vielä antanut siitä mietintöään.

Tuloarviot

Verotuloarvioita ehdotetaan korotettavaksi 199 milj. eurolla. Tuloveron tuottoarviota korotetaan 331 milj. eurolla. Tuloarvion kasvusta suurin osa johtuu yhteisöveroennusteen korotuksesta. Lisäksi tuloarviota on tarkennettu hieman vuoden 2006 valmistuneen verotuksen tietojen perusteella. Yhteisöveron tuottoarvion nousu johtuu eräiden yritysten odotettua paremman tuloskehityksen vuoksi lokakuun lopulla tapahtuneista vuoden 2007 yhteisöjen ennakkoverojen korotuksista, minkä seurauksena vuoden 2007 yhteisöveron maksuunpanoarviota on korotettu lähes 300 milj. eurolla.

Autoveron tuottoarviota ehdotetaan vähennettäväksi 132 milj. eurolla. Vähennys aiheutuu vuoden 2008 alussa voimaan tulevaksi ehdotetusta autoverotuksen muutoksesta, jonka odotetaan vähentävän uusien autojen rekisteröintiä vuonna 2007.

Määrärahat

Hallinnonalojen määrärahoihin ehdotetaan nettomääräisesti 149,4 milj. euron vähennystä. Puolustusmateriaalihankintojen määrärahaa vähennetään 65,6 milj. eurolla VYV 1 ja HTH -tilausvaltuuksista aiheutuvien menojen maksuaikataulun muutoksesta johtuen. Maa- ja puutarhatalouden energiaverotukeen myönnettyä määrärahaa ehdotetaan vähennettäväksi 35,7 milj. eurolla, koska määrärahaa ei ehditä käyttää EU-komission valtiontukiluvan myöhäisestä saannista johtuen. Opintolainojen valtiontakauksiin lisätään 6 milj. euroa. Lisämäärärahan tarve aiheutuu arvioitua suuremmasta takausvastuusuoritusten määrästä. Opintorahaan ja asumislisään ehdotetaan 6 milj. euron vähennystä arvioitua pienemmästä määrärahantarpeesta johtuen. Tuusulan kunnan Jokelan koulukeskuksessa tapahtuneen ampumisvälikohtauksen johdosta kuntien harkinnanvaraista rahoitusavustusta korotetaan Tuusulan kunnalle osoitettavalla 1 milj. eurolla ja välikohtauksen tutkintaan kohdistetaan 0,1 milj. euroa.

Valtion asuntorahaston lyhytaikaisen varainhankintavaltuuden määrää nostetaan 3,5 mrd. euroon.

Euromääräisen velan korkomenojen arvioidaan alittavan 50 milj. eurolla vuodelle 2007 budjetoidun määrärahan muun muassa valtionvelan lyhentämisen seurauksena.

Tuloarvioiden korotuksen ja määrärahatarpeen pienentymisen johdosta valtionvelan nettokuoletuksia lisätään 348 milj. eurolla. Ottaen huomioon neljäs lisätalousarvioesitys ja sen täydentäminen valtionvelkaa lyhennetään vuonna 2007 noin 3,0 mrd. eurolla.

Eduskunnan vuodelle 2007 hyväksymät valtion tuloarviot ja määrärahat ja ehdotettavat muutokset, euroa
  Tuloarviot
(ilman
nettolainanottoa
ja velanhallintaa)
Määrärahat
(ilman
nettokuoletuksia
ja velanhallintaa)
Nettokuoletukset
ja velanhallinta
       
Varsinainen talousarvio+ lisätalousarviot 42 172 681 000 40 967 465 000 1 205 216 000
IV lisätalousarvioesitys 1 405 038 000 -21 049 000 1 426 087 000
Täydentävä lisätalousarvioesitys 199 000 000 -149 440 000 348 440 000
Yhteensä 43 776 719 000 40 796 976 000 2 979 743 000