Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2015

Pääluokka 31

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALAPDF-versio

Selvitysosa:Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala palvelee yhteiskuntaa vastaamalla toimivista ja turvallisista liikenne- ja viestintäyhteyksistä kestävin ratkaisuin.

Toimintaympäristö

Sähköisten viestintäverkkojen ja digitaalisten palveluiden merkitys yhteiskunnan toimivuudelle on keskeinen. Yleisten muutostrendien lisäksi toimintaympäristöä muokkaavat vahvasti teknologisen kehityksen ja internetin hyödyntämisen ohella yhä laajentuvan toimialan globaali luonne, muuttuvat käyttötottumukset sekä toiminnan luotettavuuteen ja turvallisuuteen liittyvät haasteet. Julkisen talouden haasteet, kansallisen kilpailukyvyn parantaminen, ilmastopolitiikka, alue- ja yhdyskuntarakenteen samoin kuin elinkeino- ja väestörakenteen muutokset sekä palveluiden turvaaminen edellyttävät poikkihallinnollista yhteistyötä sekä uusia, nykyistä tehokkaampia ja vaikuttavampia keinoja kestävään liikenne- ja viestintäpoliittiseen päätöksentekoon.

Viestintäpolitiikka

Digitaalisen yhteiskunnan kehittäminen edellyttää aktiivista viestintäpolitiikkaa sekä kaikkien ministeriöiden omilla hallinnonaloillaan toteuttamia älystrategioita. Viestintäpolitiikassa toteutetaan omaa älystrategiaa (KIDE-hanke). Yhteiskunnan toiminta perustuu merkittävässä määrin erilaisten tieto- ja viestintäverkkojen ja -järjestelmien hyödyntämiseen ja niiden mahdollistamien digitaalisten palveluiden ja sisältöjen käyttöön. Internetin yli tapahtuvat toiminnot ja välitettävät palvelut yleistyvät hyvin nopeasti ja näistä hyvänä esimerkkinä ovat nopeasti kehittyvät ja laajentuvat pilvipalvelut. Suomen talouskehityksen, kasvun ja kilpailukyvyn kannalta on keskeistä pystyä muuttamaan vahva viestintäinfrastruktuuri- ja palveluosaaminen vahvuuksiksi digitaalisen kehityksen laajassa hyväksikäytössä. Kyse ei ole vain erilaisten teknologisten sovellusten tai uusien palveluiden kehittymisestä, vaan myös niiden laajamittaisesta käytöstä ja sen ympärille syntyvästä liike- ja muusta toiminnasta. Huomiota tulee kiinnittää myös siihen, että tietoliikenneyhteydet Suomesta ulkomaille ovat riittävät.

Viestintäpolitiikalla haetaan välineitä toimivaan ja turvalliseen yhteiskuntaan sekä tehoa yritysten ja julkisen sektorin toimintaan. Kasvavassa määrin huomio kohdistuu tieto- ja viestintäteknologian ja digitaalisten palveluiden kasvupotentiaalin hyödyntämiseen työllisyyden ja taloudellisen kasvun edistämisessä. Keskeisessä roolissa on myös sähköisen viestinnän lainsäädännön uudistamishanke (tietoyhteiskuntakaari), jolla pyritään selkeyttämään, ajanmukaistamaan ja parantamaan lainsäädäntöä. EU-tasolla tuetaan digitaalisten sisämarkkinoiden syntymistä Eurooppa 2020 -strategian mukaisesti. Viestintäpolitiikan tavoitteena on myös huolehtia siitä, että viestinnän peruspalvelut ovat kaikkien saatavilla laadukkaina ja kohtuuhintaisina. Tällaisia peruspalveluita ovat lainsäädännössä määritellyt puhelin-, laajakaista- ja postitoiminnan yleispalvelut sekä Yleisradio Oy:n julkinen palvelu. Laajakaista 2015 -hankkeella edistetään haja-asutusalueiden laajakaistarakentamista. Myös viestintäverkkojen luotettavuus, häiriöttömyys ja turvallisuus on varmistettava kaikissa oloissa ja kyberuhkien torjuntaan on varauduttu riittävästi.

Viestintäpolitiikalla vaikutetaan myös siihen, että monipuolisia, käyttäjien tarpeisiin vastaavia viestintä- ja sisältöpalveluita on mahdollista tarjota toimivilla viestintämarkkinoilla. Lainsäädännön, toimilupa- ja taajuuspolitiikan sekä vastaavin keinoin edistetään viestintäverkkojen kehittämistä, monipuolista palvelutarjontaa ja tervettä kilpailua. Median sopeutumista digitaaliseen murroksen edistetään uudella innovaatiotuella.

Digitaalisen teknologian murrosvaiheessa on tärkeätä pystyä ennakoimaan tulevaa ja mahdollistamaan kehityksen mukanaan tuomaa potentiaalia kasvun ja hyvinvoinnin lisäämisessä sekä parantamaan tätä kautta yhteiskunnan toimivuutta. Tavoitteena on, että erilaisilla sähköisten palveluiden käyttöä edistävillä hankkeilla, julkisten tietovarantojen avaamisella ja laajalla yhteisyöllä saadaan aikaan toimintatapojen muutos, jolla vastataan yhteiskunnan rakenteellisiin muutoksiin ja vahvistetaan Suomen hyvinvointia ja taloudellista kasvua.

Viestintäpolitiikkaa tukevia määrärahoja ovat Viestintäviraston määrärahat, valtakunnallisen laajakaistahankkeen toteuttamiseen varatut määrärahat, sanomalehdistön tuki, median innovaatiotuki sekä Yleisradio Oy:n rahoitukseen tarkoitettu määräraha.

Liikenne- ja viestintäministeriö asettaa viestinnän toimialalle seuraavat yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet:

  • — Monipuolisia, korkealaatuisia ja kohtuuhintaisia viestintä- ja tietoyhteiskuntapalveluita on saatavilla koko maassa.
  • — Viestinnän ja tietoyhteiskunnan peruspalvelut ja niiden turvallisuus on varmistettu.
  • — Tieto- ja viestintäteknologiaa ja digitaalisia palveluita käytetään täysimääräisesti yhteiskunnan toimivuuden, kansalaisten hyvinvoinnin ja yritysten kilpailukyvyn edistämiseksi.
Liikennepolitiikka

Liikennepolitiikan tavoitteena on taata sujuvat ja turvalliset matkat ja kuljetukset elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeiden mukaisesti ympäristökysymykset huomioon ottaen. Tarjottava palvelutaso perustuu asiakastarpeisiin, yhteiskunnallisiin tavoitteisiin sekä käytettävissä oleviin resursseihin. Liikennepolitiikan keinoin tavoitteena on luoda edellytykset elinkeinoelämälle globaalisti kilpailukykyiseen toimintaan ja jokaiselle toimivaan arkeen. Liikennepolitiikan uusien toimintatapojen sekä liiketoimintojen ja markkinoiden kehittymistä vauhditetaan laaja-alaisella yhteistyöllä ja monipuolisilla kokeiluilla. Liikenteen EU- ja kansainvälisen tason asioihin vaikutetaan aktiivisesti ja ennakoivasti.

Tulevaisuuden liikennejärjestelmä nähdään infrastruktuurin, palveluiden ja tiedon yhdessä muodostamana kokonaisuutena. Liikennejärjestelmä palvelee ja on osa elinkeinoelämän, talouden, työllisyyden, hyvinvoinnin ja alueiden kehittämistä. Liikennejärjestelmää kehitetään toimintavarmaksi, ennakoitavaksi ja esteettömäksi.

Liikenneverkolla varmistetaan keskeisen väyläverkon tarkoituksenmukainen kunto sekä koko verkon päivittäinen liikennöitävyys ja hoitotaso. Erityisesti painotetaan raideliikenteen täsmällisyyttä ja toimintavarmuutta parantavia toimenpiteitä.

Kuljetusjärjestelmän ja liikennepalvelujen logistista varmuutta kehitetään alan toimijoiden yhteistyönä. Joukkoliikenteestä luodaan pidemmän aikavälin kuluessa eri osapuolten yhteistyönä kaikille käyttäjäryhmille helppokäyttöinen ja yhtenäinen palvelukokonaisuus, joka sisältää myös käyttäjäystävällisen, yhteentoimivan joukkoliikenteen maksu- ja informaatiojärjestelmän. Julkisin varoin rahoitettuja henkilökuljetuksia tehostetaan hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanopäätöksen mukaisesti.

Kaupunkiseutujen liikenneolosuhteiden parantamiseksi tehostetaan olemassa olevan kapasiteetin käyttöä sekä edistetään kaupunkiseutujen joukkoliikennettä, erityisesti raideliikennettä ja sen liityntäyhteyksiä ja pyritään löytämään ratkaisu liityntäpysäköinnin järjestämistapoihin sekä parannetaan kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita. Yhteensovittamalla maankäytön, asumisen, liikenteen sekä palvelurakenteiden ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä voidaan tehostaa resurssien käyttöä. Maankäytön, asumisen ja liikenteen kattavien MAL-aiesopimusmenettelyn edistämiseksi valtio rahoittaa pieniä kustannustehokkaita hankkeita kuluvalla hallituskaudella.

Liikenteen turvallisuusvision mukaan kenenkään ei tarvitse kuolla eikä loukkaantua vakavasti liikenteessä. Vision toteutumista edistetään vastuullisuutta korostaviin, ennalta ehkäiseviin ja riskianalyysipohjaisiin toimintamalleihin perustuvalla pitkäjänteisellä ja poikkihallinnollisella liikennejärjestelmän kehittämisellä. Tieliikenteessä tavoitteena on jatkuva turvallisuuden parantaminen. Lentoliikenteen, merenkulun ja rautatieliikenteen saavutetun hyvän turvallisuustason säilyttäminen edellyttää jatkuvaa määrätietoista turvallisuustyötä.

Liikenteen aiheuttamia haittoja vähennetään vaikuttamalla liikkumistarpeeseen sekä liikkumis- ja kuljetusvalintoihin informaatiolla ja ohjaamalla liikennettä kestäviin liikennemuotoihin. Pidemmän aikavälin tavoitteet edellyttävät kestäviin, uusiutuviin polttoaineisiin ja vähäpäästöisiin ajoneuvoihin perustuvan liikennejärjestelmän kehittämistä. Lisäksi kiinnitetään erityistä huomiota myös liikenteen energiatehokkuuden parantamiseen.

Liikennepolitiikkaa tukevia määrärahoja ovat perusväylänpidon määrärahat, liikenneverkon kehittäminen, liikenteen viranomaispalvelut, joukkoliikenteen palvelujen ostot sekä tuet, merenkulkuelinkeinon tukeminen, ilmaliikenteen korvaukset ja tuet sekä tienpidon valtionavut.

Liikenne- ja viestintäministeriö asettaa liikenteen toimialalle seuraavat yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet:

— Matka- ja kuljetusketjut toimivat sujuvasti hyvinvointia ja kilpailukykyä edistäen. Painopisteinä ovat liikennejärjestelmän toimintavarmuuden parantaminen, raideliikenteen lisääminen ja palvelutason parantaminen sekä palvelutason parantaminen joukkoliikenteessä tavoitteena matkustajamäärien kasvu ja yksityisautoilun vähentäminen.

— Matka- ja kuljetusketjut toimivat turvallisesti. Tavoitteena on, että Suomi on liikenneturvallisuudeltaan Euroopan parhaiden maiden joukossa. Painopisteenä on tieliikenteen turvallisuuden jatkuva parantaminen.

— Liikenteen terveydelle ja luonnolle aiheuttamat haitat minimoidaan. Painopisteenä on liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen Suomen kansainvälisten sopimusten mukaisesti.

— Liikennejärjestelmän ylläpidon ja kehittämisen sekä liikennetoimialan toiminnan tehokkuus paranee käyttäen hyväksi monipuolisesti erilaisia keinoja mm. tieto- ja viestintäteknologiaa.

Tutkimus

Hallinnonalalla tutkimustoimintaa harjoittaa Ilmatieteen laitos, joka on keskeisessä roolissa yhteiskunnan ilmastonmuutoksen sopeutumiseen tarvittavan perustiedon tuottamisessa. Tuotettavalla tiedolla edistetään turvallisuutta.

Hallinnonalan yhteiset tavoitteet

Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö asettaa koko hallinnonalalle seuraavat tavoitteet:

  • — Huolehditaan yhteiskunnan turvaamiseen liittyvien tehtävien toteuttamisesta.
  • — Hallinnonalan toiminnan tuottavuutta parannetaan.
  • — Kehitetään liikenne- ja viestintäalalla tarvittavaa osaamista ja asiantuntemusta sekä tuotetaan tietoa lainsäädännön ja poliittisen päätöksenteon pohjaksi.
  • — Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan toimintaa kehitetään edelleen tavalla, joka edistää sekä toimialan yhteiskunnallista vaikuttavuutta että hallinnonalan virastojen ja laitosten toiminnallista tuloksellisuutta, taloudellisuutta ja tuottavuutta.
  • — Lainsäädäntötyö täyttää valtioneuvoston asettamat laatuvaatimukset.
  • — Inhimillistä pääomaa kehitetään.
Valtion yhtiöt

Liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa ovat valtion yhtiöt Finavia Oyj ja Finnpilot Pilotage Oy, joiden tavoitteena on tukea liikenteen toimialalle asetettuja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteiden toteutumista.

Määrärahat ja tuloarviot

Hallinnonalalle ehdotetaan määrärahoja 2 881 milj. euroa. Politiikkalohkoille ehdotetaan määrärahoja seuraavasti: hallinto ja toimialan yhteiset menot 377 milj. euroa, liikenneverkko 1 654 milj. euroa, liikenteen viranomaispalvelut 49 milj. euroa, liikenteen tukeminen ja ostopalvelut 207 milj. euroa, viestintäpalvelut ja -verkot sekä viestinnän tukeminen 549 milj. euroa sekä tutkimus 46 milj. euroa.

Liikenteen toimialan veronluonteisista maksuista tuottoarvioiltaan suurimpia ovat meriväylien pidon kustannuksia kattava väylämaksu 42,6 milj. euroa, lentoliikenteen valvontamaksu 11,1 milj. euroa, katsastustoiminnan valvontamaksu 7,3 milj. euroa, Kerava—Lahti -oikoradan investointivero 4,2 milj. euroa ja ratavero 1,25 milj. euroa. Liikenteen toimialalta kerättävistä muista maksuista tuottoarvioltaan suurin on radanpitoon käytettävä ratamaksu 43,8 milj. euroa. Liikenteen turvallisuusviraston maksutulojen arvioidaan olevan yhteensä 85,0 milj. euroa.

Viestinnän toimialalta arvioidaan kerättävän veronluonteisina maksuina 28,8 milj. euroa, josta huutokauppatulojen ja huutokaupattujen taajuusalueiden toimilupamaksutulojen arvioidaan olevan 21,8 milj. euroa. Lisäksi Viestintäviraston arvioidaan saavan muina maksutuloina 21,1 milj. euroa.

Hallinnonalan sekalaisten tulojen arvioidaan olevan 16,2 milj. euroa.

Yhteenvetotarkastelu sukupuolivaikutuksiltaan merkittävästä toiminnasta

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla otetaan huomioon sukupuolivaikutukset lainsäädännön valmistelussa ja tulosohjauksessa. Tavoitteena on tuottaa suoritteita ja julkisia palveluita, joiden käyttämisessä eri väestöryhmien kuten naisten, miesten, lasten, vanhusten ja vammaisten tarpeet otetaan huomioon. Hallinnonalan henkilöstösuunnittelun tavoitteena on oikein mitoitettu ja osaava henkilöstö, joka työskentelee hyvässä työyhteisössä, jonka työilmapiiriä seurataan ja kehitetään hyväksyttyjen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmien mukaisesti. Määrärahat kohdennetaan tasa-arvoneutraalisti.

Pääluokan valtuudet momenteittain (milj. euroa)

    2014
varsinainen
talousarvio
2015
esitys
       
31.10.20 Perusväylänpito (siirtomääräraha 2 v)    
  — maa- ja vesirakennusvaltuus - 135,0
31.10.77 Väyläverkon kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)    
  — maa- ja vesirakennusvaltuus 124,0 239,0
31.10.79 Elinkaarirahoitushankkeet (siirtomääräraha 3 v)    
  — maa- ja vesirakennusvaltuus 660,0 -
31.40.50 Valtionavustus valtakunnallisen laajakaistahankkeen toteuttamiseen (siirtomääräraha 3 v) - 8,0
       

Hallinnonalan määrärahat vuosina 2013—2015

    v. 2013
tilinpäätös
1000 €
v. 2014
varsinainen
talousarvio
1000 €
v. 2015
esitys
1000 €
 
Muutos 2014—2015
    1000 € %
 
01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 440 413 406 341 376 551 -29 790 -7
01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 20 731 20 721 20 332 -389 -2
21. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v) 720 1 154 1 660 506 44
29. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 418 340 383 438 353 581 -29 857 -8
40. Eräät valtionavut (kiinteä määräraha) 622 1 028 978 -50 -5
10. Liikenneverkko 1 880 394 1 710 020 1 654 371 -55 649 -3
01. Liikenneviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 86 355 86 154 80 951 -5 203 -6
20. Perusväylänpito (siirtomääräraha 2 v) 969 235 990 484 927 159 -63 325 -6
35. Valtionavustus länsimetron rakentamiseen (siirtomääräraha 3 v) 24 000 55 744 88 713 32 969 59
(40.) Avustus Finavia Oyj:lle (siirtomääräraha 3 v) 1 100 0
41. Valtionavustus eräiden lentopaikkojen rakentamiseen ja ylläpitoon (siirtomääräraha 3 v) 1 000 1 000 1 000 0
50. Valtionavustus yksityisten teiden kunnossapitoon ja parantamiseen (siirtomääräraha 3 v) 9 000 8 000 3 000 -5 000 -62
70. Jäänmurtajan hankinta (siirtomääräraha 3 v) 27 000 46 000 55 000 9 000 20
76. Maa- ja vesialueiden hankinnat ja korvaukset (arviomääräraha) 25 574 34 997 34 997 0
77. Väyläverkon kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 369 303 393 641 343 801 -49 840 -13
78. Eräät väylähankkeet (siirtomääräraha 3 v) 120 827 25 000 22 000 -3 000 -12
79. Elinkaarirahoitushankkeet (siirtomääräraha 3 v) 47 000 69 000 97 750 28 750 42
(88.) Finavia Oyj:n pääomittaminen (siirtomääräraha 3 v) 200 000 0
20. Liikenteen viranomaispalvelut 42 562 47 613 48 567 954 2
01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 42 562 47 613 48 567 954 2
30. Liikenteen tukeminen ja ostopalvelut 241 941 229 132 207 388 -21 744 -9
42. Valtionavustus koulutuksesta (siirtomääräraha 3 v) 841 841 841 0
43. Meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantaminen (arviomääräraha) 84 963 84 700 86 420 1 720 2
(46.) Alusinvestointien ympäristötuki (siirtomääräraha 3 v) 38 000 20 000 -20 000 -100
(50.) Lästimaksuista suoritettavat avustukset (arviomääräraha) 970 800 -800 -100
51. Luotsauksen hintatuki (siirtomääräraha 2 v) 4 200 4 200 4 200 0
63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 100 243 102 543 98 899 -3 644 -4
64. Saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostot ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 12 724 10 745 11 725 980 9
66. Yhteysalusliikennepalvelujen ostosopimukset (siirtomääräraha 3 v) 0 5 303 5 303 0
40. Viestintäpalvelut ja -verkot sekä viestinnän tukeminen 529 265 529 993 548 842 18 849 4
01. Viestintäviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 9 895 11 045 11 894 849 8
42. Sanomalehdistön tuki (kiinteä määräraha) 500 500 500 0
(43.) Digitaalisten palveluiden toimintaympäristön kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 0
44. Median innovaatiotuki (siirtomääräraha 3 v) 10 000 10 000 0
50. Valtionavustus valtakunnallisen laajakaistahankkeen toteuttamiseen (siirtomääräraha 3 v) 18 870 10 500 18 500 8 000 76
60. Siirto valtion televisio- ja radiorahastoon (siirtomääräraha 3 v) 500 000 507 948 507 948 0
50. Tutkimus 47 197 47 366 45 343 -2 023 -4
01. Ilmatieteen laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 47 197 47 366 45 343 -2 023 -4
Yhteensä 3 181 772 2 970 465 2 881 062 -89 403 -3
  Henkilöstön kokonaismäärä 2 286 2 222 2 259