Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         10. Verotus ja tulli
         20. Palvelut valtioyhteisölle
         50. Eläkkeet ja korvaukset
         90. Kuntien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2018

90. Kuntien tukeminenPDF-versio

Selvitysosa:Kunnan peruspalvelujen valtionosuudella ja verotuloihin perustuvalla valtionosuuden tasauksella pyritään turvaamaan kuntien mahdollisuudet pitää yllä riittävät peruspalvelut eri osissa maata ja tasapainottamaan kuntien lakisääteisiä tehtäviä ja niiden kokonaisrahoitusta alueittain ja kuntaryhmittäin. Valtionosuuden perusteena olevat laskennalliset kustannukset perustuvat keskeisesti ikäryhmittäisiin kustannuksiin ja sairastavuuteen. Sairastavuuskertoimen osatekijöitä ovat terveyden-, vanhusten- ja sosiaalihuolto. Muita laskennallisten kustannusten määräytymistekijöitä ovat työttömyyskerroin, vieraskielisyyskerroin, kaksikielisyys, saaristoisuus, asukastiheyskerroin ja koulutustaustakerroin.

Kriteerien toinen osa muodostuu lisäosista, jotka ovat saamelaisten kotiseutualueen kunnan, syrjäisyyden ja työpaikkaomavaraisuuden lisäosat.

Kuntien yhdistymisavustuksilla edistetään vapaaehtoiselta pohjalta kuntien yhdistymisiä sekä muita sellaisia kunta- ja seuturakenteen muutoksia, jotka edesauttavat laadukkaiden ja tasavertaisten kunnallisten peruspalvelujen tuottamista taloudellisemmin.

Keskeiset uudistukset

Hallitusohjelman mukaisesti perhehoidon kehittämiseen osoitetaan lisärahoitusta. Vanhuspalvelujen henkilöstömitoitusta tarkistetaan tavoitteena kuntien kustannusten vähentäminen. Erikoissairaanhoidon järjestämistä tehostetaan muun muassa uudistamalla terveydenhuollon päivystystoimintaa, keskittämällä perustason kiireellistä ilta- ja viikonloppuvastaanottoa, vähentämällä erikoissairaanhoidon vuodeosastohoitoa ja uudistamalla ensihoitoa. Osana ammatillisen koulutuksen uudistusta oppilas- ja opiskelijahuollon palvelut laajenevat koskemaan aiempaa laajempaa opiskelijajoukkoa.

Maakuntien perustamisen valmistelu on käynnistetty.

Vaikuttavuustavoitteet

Ehkäisevän toiminnan tavoitteena on terveyttä, sosiaalista turvallisuutta, elämänhallintaa ja itsenäistä selviytymistä tukevien olosuhteiden ja ympäristön luominen, ihmisten työ- ja toimintakyvyn edistäminen, elämänlaadun parantaminen, sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien ennaltaehkäisy, väestöryhmien välisten terveyserojen vähentäminen sekä ympäristöterveydenhuollon toimintaedellytysten parantaminen. Tavoitteisiin pyritään johtamista ja rakenteita kehittämällä sekä tuottamalla ja levittämällä työvälineitä ja hyvän toiminnan malleja kuntien käyttöön. Vaikuttavuustavoitteita kuvataan tarkemmin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan pääluokkaan kuuluvassa luvussa 33.60.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tavoitteena on julkisen vallan järjestämisvastuulla olevien, pääosin verovaroin kustannettavien sosiaali- ja terveyspalvelujen toimivuuden, saatavuuden ja kattavuuden sekä perustoimeentulon turvaaminen koko maassa. Peruspalveluja vahvistetaan ja uudistetaan, ikäihmisille turvataan ihmisarvoinen vanhuus sekä panostetaan mielenterveys- ja päihdepalveluihin.

Kuntien järjestämän esi- ja perusopetuksen sekä yleisten kirjastojen ja kulttuuritoimen lähtökohtana on koulutuksen perusturvan sekä kirjasto- ja kulttuuripalvelujen takaaminen ja vahvistaminen kaikille asuinpaikasta, kielestä ja taloudellisesta asemasta riippumatta koko maan kattavasti. Kunnille myönnettävän rahoituksen keskeisiä tavoitteita ovat sivistyksellisten perusoikeuksien turvaaminen jokaiselle oppilaalle ja opiskelijalle hänen kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaan sekä osana kansalaisten sivistyksellisiä oikeuksia turvata jokaiselle mahdollisuus kehittää itseään koko maan kattavilla kirjasto-, tieto- ja kulttuuripalveluilla sekä varmistaa väestön tasavertainen tiedon ja kulttuurin saatavuus.

Taiteen perusopetuksen tavoitteena on tarjota kunnan asukkaille mahdollisuus osallistua taiteen perusopetukseen sekä harrastusta tukevaan opetukseen taiteen eri aloilla.

Laskennallisten kustannusten laskennassa käytettäviä tietoja

  2017
arvio
2018
arvio
     
Laskennalliset kustannukset    
0—5-vuotiaat euroa/asukas 8 346,36 8 198,50
6-vuotiaat euroa/asukas 8 867,40 8 699,48
7—12-vuotiaat euroa/asukas 7 430,66 7 291,01
13—15-vuotiaat euroa/asukas 12 756,32 12 522,23
16—18-vuotiaat euroa/asukas 4 066,31 4 010,92
19—64-vuotiaat euroa/asukas 1 046,62 1 009,22
65—74-vuotiaat euroa/asukas 2 117,97 2 029,43
75—84-vuotiaat euroa/asukas 5 735,98 5 563,64
85-vuotiaat ja vanhemmat euroa/asukas 19 301,29 18 910,55
Sairastavuuden mukaan 1 159,26 1 135,88
Työttömyysasteen mukaan euroa/asukas 90,09 88,27
Kaksikielisyyden mukaan euroa/asukas 277,75 272,15
Vieraskielisyyden mukaan euroa/asukas 1 950,95 1 911,59
Asukastiheyden mukaan euroa/asukas 39,24 38,45
Saaristoisuuden mukaan euroa/asukas 382,29 374,58
Koulutustaustan mukaan euroa/asukas 422,20 390,78
     
Lisäosat    
Syrjäisyys euroa/asukas 206,15 207,94
Saamelaisten kotiseutualueen kunnat euroa/asukas 2 625,33 2 641,08
Työpaikkaomavaraisuus euroa/asukas 62,73 63,11

20. Julkisen sektorin yhteisen tietohallinnon ja tiedon hallinnan kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 3 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) kuntien informaatioteknologiaan kohdennettuihin, kuntien tietovarantojen hyväksikäytön edellytyksiä parantaviin kehittämishankkeisiin sekä tietoteknisten palvelujen järjestämiseen ja jo toteutettujen ratkaisuiden käyttöönoton tukemiseen

2) harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin sekä EU:n hyväksymien ja rahoittamien hankkeiden maksamiseen

3) muuhun yhteiseen julkiseen tietohallinnon kehittämiseen

4) enintään viittä henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittämisohjelmaan, kuntien tehtävien digitalisoinnin edistämiseen sekä hallinto- ja palvelurakenteiden tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvään kehittämiseen ja kehittämishankkeisiin

5) käyttöönottoihin ja palvelujen kehittämisen aikaiseen ylläpitoon.

Selvitysosa:Määrärahalla tuetaan ja nopeutetaan kuntien tietohallintokehitystä tavoitteena parantaa tuottavuutta sekä edistää kuntien ja julkishallinnon yhteisiä informaatioteknologian kehittämishankkeita sekä sähköisten toimintatapojen käyttöönottoa. Määrärahaa käytetään Julkisen hallinnon suositusten ja lakiin julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta (634/2011) perustuvien standardien laadintaan sekä muuhun yhteiseen julkisen hallinnon tietohallinnon kehittämistoimintaan. Määrärahalla voidaan tukea ja edistää julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta annetun lain mukaisen julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurityön käynnistystä, arkkitehtuurikuvausten toteutusta, työvälineiden käyttöönottoa sekä toteutettujen tulosten julkaisua arkkitehtuurityölle asetettujen tavoitteiden ja hyötyjen aikaansaamiseksi.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tasomuutos 1 600
Yhteensä 1 600

2018 talousarvio 3 000 000
2017 talousarvio 1 400 000
2016 tilinpäätös 7 000 000

22. Hallinto- ja palvelurakenteiden kehittäminen ja tukeminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) julkisen hallinnon toimintatapojen ja johtamisen sekä hallinto- ja palvelurakenteiden kehittämiseen ja niihin liittyviin hankkeisiin

2) enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen hallinto- ja palvelurakennemuutosten ohjaus-, asiantuntija- ja hanketehtäviin.

Selvitysosa:Määrärahalla toteutetaan hallitusohjelman perusteella valmisteltavien uusien maakuntien sekä hallinto- ja palvelurakenteiden kehittämistyötä. Määrärahaa voidaan käyttää myös kunnille jäävien tehtävien osalta hallinnon ja talouden uudistamiseen liittyviin hankkeisiin.


2018 talousarvio 200 000
2017 talousarvio 200 000
2016 tilinpäätös 800 000

30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 8 457 931 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) mukaisen valtionosuuden maksamiseen

2) verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen maksamiseen

3) enintään 19 600 000 euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisten ennen vuotta 2016 oppilaitosten perustamishankkeisiin myönnettyjen valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen

4) enintään 3 500 000 euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisten ennen vuotta 2016 yleisten kirjastojen perustamishankkeisiin myönnettyjen valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen.

Selvitysosa:

Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa)

   
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus
Laskennalliset kustannukset 25 946 076
— ikärakenne 18 144 443
— sairastavuus 6 205 986
— työttömyys 485 002
— kaksikielisyys 97 100
— vieraskielisyys 630 853
— asukastiheys 190 898
— saaristoisuus 14 243
— saaristo-osakunta 9 798
— koulutustausta 167 753
   
Kuntien rahoitusosuus 19 371 356
Valtionosuus 6 574 720
   
Lisäosat 318 886
   
Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus 731 895
   
V. 2015 järjestelmämuutoksen tasaus 7 806
   
Valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen liittyvä kotikuntakorvausten siirtymäjärjestely 361
   
Kotikuntaa vailla olevien 6—15 v. kotikuntakorvaukset (valtio korvaa) 3 109
   
Yksityisten opetuksen järjestäjien ja yliopistojen arvonlisävero 5 765
   
Valtionosuuteen tehtävät lisäykset ja vähennykset 815 389
Yhteensä 8 457 931

Kuntien peruspalvelujen valtionosuusprosentti on 25,34. Valtionosuuksien määräytymisen perusteena oleva vuodenvaihteen 2016/2017 asukasluku on 5 474 083.

Määrärahan mitoitukseen liittyvät hallituksen esitykset ja muut muutokset

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) muuttamisesta siten, että kuntien peruspalvelujen valtionosuusprosentti muuttuu 25,23 prosentista 25,34 prosenttiin vuonna 2018. Valtionosuusprosentin muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 0,09 prosenttiyksikköä liittyen varhaiskasvatusmaksujen alentamisen kompensointiin 25 000 000 eurolla sekä 0,03 prosenttiyksikköä liittyen uusien ja laajenevien tehtävien toteuttamiseen siten, että valtionosuusprosentti on 100. Muutoksessa on otettu vähennyksenä huomioon 0,01 prosenttiyksikköä liittyen kuntien hallintomenojen vähenemiseen, kun perustoimeentulotuen maksatus ja laskenta on siirretty Kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi. Hallitusohjelman mukaisesti peruspalvelujen valtionosuuteen ei tehdä indeksikorotusta. Valtion ja kuntien välinen kustannustenjaon tarkistus alentaa peruspalvelujen valtionosuutta 176 875 000 eurolla.

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamisesta. Muutos liittyy ammatillisen koulutuksen uudistamiseen. Toisen asteen oppilaitoksissa opiskelijahuollon piiriin tulee uusia opiskelijoita, joille järjestetään lainmukaiset psykologi- ja kuraattoripalvelut. Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon 5 633 000 euroa lain muutoksen johdosta. Valtionosuusprosentti on 100, koska kyse on laajenevasta tehtävästä.

Sosiaali- ja terveysministeriön asetusta lääkkeen määräämisestä (1088/2010) on muutettu 1.1.2017 alkaen siten, että lääkemääräys on voimassa kaksi vuotta määräämis- tai uudistamispäivästä lukien, aiemman yhden vuoden sijasta. Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon 757 000 euroa asetuksen muutoksen johdosta.

Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen, laskentaperusteet (1 000 euroa)

   
Perushinta Laskennallinen kustannus
Ikärakenteen mukaan  
— 0—5-vuotiaat (8 198,50 euroa/as) 2 845 314
— 6-vuotiaat (8 699,48 euroa/as) 542 134
— 7—12-vuotiaat (7 291,01 euroa/as) 2 653 666
— 13—15-vuotiaat (12 522,23 euroa/as) 2 179 757
— 16—18-vuotiaat (4 010,92 euroa/as) 713 286
— 19—64-vuotiaat (1 009,22 euroa/as) 3 234 585
— 65—74-vuotiaat (2 029,43 euroa/as) 1 312 130
— 75—84-vuotiaat (5 563,64 euroa/as) 1 975 777
— 85-vuotiaat ja vanhemmat (18 910,55 euroa/as) 2 687 794
Sairastavuuden mukaan (1 135,88 euroa/as) 6 205 986
Työttömyyden mukaan (88,27 euroa/as) 485 002
Kaksikielisyyden mukaan (272,15 euroa/as) 97 100
Vieraskielisyyden mukaan (1 911,59 euroa/as) 630 853
Asukastiheyden mukaan (38,45 euroa/as) 190 898
Saaristoisuuden mukaan (374,58 euroa/as) 14 243
Saaristo-osakunta aseman mukaan (274,01 euroa/as) 9 798
Koulutustaustan mukaan (390,78 euroa/as) 167 753
Yhteensä 25 946 076

Kuntien rahoitusosuus

   
Asukasluku 5 474 083
Rahoitusosuus, euroa/as 3 538,74
Rahoitusosuus, 1 000 euroa 19 371 356

Syrjäisyyden, työpaikkaomavaraisuuden sekä saamelaisten kotiseutualueen kunnan lisäosat (1 000 euroa)

   
Perushinta  
Syrjäisyyden mukaan (207,94 euroa/as) 119 596
Työpaikkaomavaraisuuden mukaan (63,11 euroa/as) 195 740
Saamelaisten kotiseutualueen kunnan mukaan (2 641,08 euroa/as) 3 550
Yhteensä 318 886

Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus (1 000 euroa)

Lisäykset Vähennykset Netto
     
1 364 092 -632 197 731 895

V. 2015 järjestelmämuutoksen tasaus (1 000 euroa)

Lisäykset Vähennykset Netto
     
8 097 -291 7 806
     
Valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen liittyvä kotikuntakorvauksen siirtymäjärjestely   361

Muut valtionosuuteen tehtävät vähennykset ja lisäykset (1 000 euroa)

   
Valtionosuuden vähennykset  
— vakiomuotoisten tietoluovutusten hinnoittelumuutos -1 314
— verotulotasauksen muutoksen neutralisointi -47 898
— aloittavien koulujen rahoitukseen liittyvä vähennys -164
— siirto momentille 29.01.02 todennetun osaamisen rekisterin ylläpitoon -150
— siirto momentille 29.01.02 opiskelijavalintapalveluihin -1 547
— järjestelmämuutoksen kustannusneutraalisuuteen liittyvä vähennys -7 828
— indeksikorotuksen jäädytys, vuosi 2016 -34 596
— indeksikorotuksen jäädytys, vuosi 2018 -42 280
— kuntien rahoitusosuus perustoimeentulotuesta -330 847
— valtionosuusuudistukseen liittyvä yksityisten opetuksenjärjestäjien kotikuntakorvausten tasausjärjestelmän rahoitus -219
— kilpailukykysopimukseen liittyvä vähennys -467 870
— lääkäri- ja lääkintähelikopteritoiminnan rahoitus -22 444
— eläketukeen liittyvä vähennys -24 100
Vähennykset yhteensä -981 257
   
Valtionosuuden lisäykset  
— työmarkkinatukeen liittyvä korjauserä 29 549
— v. 2010 järjestelmämuutoksen tasaus 497
— v. 2010 verotulomenetysten kompensaatio 375 000
— v. 2011 verotulomenetysten kompensaatio 129 000
— v. 2012 verotulomenetysten kompensaatio 299 000
— v. 2013 verotulomenetysten kompensaatio 11 500
— v. 2014 verotulomenetysten kompensaatio 9 500
— v. 2015 verotulomenetysten kompensaatio 131 000
— v. 2016 verotulomenetysten kompensaatio 262 000
— v. 2017 verotulomenetysten kompensaatio 395 000
— v. 2018 verotulomenetysten kompensointi 131 000
— maakuntien liittojen tehtäviin liittyvä lisäys 500
— oppilaitosten perustamiskustannusten valtionavustusten siirto 19 600
— kirjastojen perustamiskustannusten valtionavustusten siirto 3 500
Lisäykset yhteensä 1 796 646

Muu rahoitus (1 000 euroa)

   
Kotikuntaa vailla olevien 6—15 v. kotikuntakorvaukset 3 109
Yksityisen opetuksen järjestäjien ja yliopistojen arvonlisävero 5 765

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Aloittavien koulujen rahoitukseen liittyvä vähennys -164
Alueellisen erikoissairaanhoidon järjestämisen tehostaminen -31 675
Asukasluvun ja laskentatekijöiden muutos 45 389
Kiinteistöveron kehittämishanke (siirto momentilta 28.01.01) 600
Kilpailukykysopimuksen vaikutus valtionosuuteen (Kiky) -118 578
Kotikuntakorvausten muutos -2 645
Muut muutokset 1 336
Opetushallituksen Oppilas-, opiskelija- ja tutkintotietojen sähköinen käsittelyjärjestelmä (ent. Todennetun osaamisen rekisteri) (siirto momentille 29.01.02) -150
Opiskelijavalintapalvelut (siirron palautus momentilta 29.01.02) 171
Oppilaitosten perustamishankkeet -5 700
Oppilas- ja opiskelijahuoltolain muutos 5 633
Perhehoidon kehittäminen 5 000
Perustoimeentulotuen Kela-siirtoon liittyvä kuntien hallintomenojen vähennys -3 800
Pitkäaikaistyöttömien eläketuki -9 000
Reseptien voimassaolon pidentäminen -757
Syrjäisyyden laskentatekijöiden muutos 9 200
Säästö omais- ja perhehoidon kehittämisen johdosta -8 869
Valtion ja kuntien välinen kustannustenjaon tarkistus -176 875
Vanhuspalvelujen laatusuositusten tarkistaminen -4 181
Varhaiskasvatusmaksujen alentamisen kompensaatio 25 000
Verotulomenetysten kompensaatio 131 000
Yli 3-vuotiaiden lasten ja kasvattajien määrän suhteen muutos varhaiskasvatuksessa -506
Ympäristöterveydenhuollon tietojärjestelmän kehittämishankkeeseen (VATI-hanke) liittyvä säästö -252
Yhteensä -139 823

Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen.


2018 talousarvio 8 457 931 000
2017 I lisätalousarvio 9 200 000
2017 talousarvio 8 597 754 000
2016 tilinpäätös 9 024 697 225

31. Kuntien yhdistymisen taloudellinen tuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 7 990 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) kuntarakennelain (1698/2009) 43 §:n mukaisiin laskennallisiin yhdistymisavustuksiin

2) kuntarakennelain 44 §:n mukaisten valtionosuuksien vähenemisen korvaamiseen

3) enintään 400 000 euroa kuntarakennelain 16 §:n mukaisten erityisiin selvityksiin sekä kuntien yhdistymisselvityksiin.

Selvitysosa:Kunnille maksetaan kuntarakennelain (1698/2009) 42 §:ssä säädettyä yhdistymisavustusta sekä lain 44 §:ssä säädettyä yhdistymisen aiheuttamaa valtionosuuden vähenemisen kompensaatiota. Yhdistymisavustus tulee käyttää välttämättömiin kuntien yhdistymisen kustannuksiin, uuden kunnan palvelujärjestelmän kehittämiseen ja palvelujen tuottavuuden parantamiseen tai uuden kunnan talouden vahvistamiseen. Valtionosuuden vähenemisen korvaamisen avulla pyritään puolestaan kompensoimaan yhdistymishankkeessa mukana olevien erilaisten kuntien valtionosuusmenetyksiä, joten kyse ei ole luonteeltaan ylimääräisestä kuntien avustamisesta, vaan vastaava summa tulee valtion hyväksi pienenevinä valtionosuuksina. Yhdistymisavustusta ja valtionosuusmenetysten kompensaatiota maksetaan viimeistään vuonna 2017 voimaan tuleviin yhdistymisiin.

Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa)

   
Yhdistymisavustus  
— vuoden 2017 kuntien yhdistymiset, 2 liitosta 1 800
— vuoden 2016 kuntien yhdistymiset, 4 liitosta 3 900
Yhteensä, 6 liitosta 5 700
Valtionosuusmenetysten kompensaatio  
— vuoden 2017 yhdistymiset 1 051
— vuoden 2016 yhdistymiset -
— vuoden 2015 yhdistymiset 839
— vuoden 2014 yhdistymiset -
Yhteensä 1 890
Kuntarakennelain mukaiset selvityskustannukset ja yhdistymisiin liittyviin esiselvityksiin myönnettävä avustus (enintään) 400
Kaikki yhteensä 7 990
  2016
toteutuma
2017
toteutuma
2018
arvio
       
Kuntien yhdistymisiä 4 2 0
Kuntien määrän vähennys 4 2 0
Määräraha, milj. € 25,2 27,1 8,0
— josta ko. vuoden yhdistymisten osuus, milj. € 5,2 3,0 0

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tarvearvion muutos -19 135
Yhteensä -19 135

2018 talousarvio 7 990 000
2017 talousarvio 27 125 000
2016 tilinpäätös 25 246 664