Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2014

6.1. Hallinnon toimintatapojen, rakenteiden ja prosessien kehittäminenPDF-versio

Valtion keskushallinto

Keskushallinnon uudistuksen keskeisin tavoite on vahvistaa hallitusohjelman ja hallituksen strategisen näkemyksen toimeenpanoa ja toimeenpanon yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tavoitteena on muodostaa valtioneuvostosta toiminnallisesti ja taloudellisesti nykyistä yhtenäisempi rakenteellinen kokonaisuus seuraavasta hallituskaudesta 2015 alkaen.

Valtion tulosohjausjärjestelmän uudistamista jatketaan toteuttamalla tulosohjauksen kehittämishankkeen toimenpidelinjauksia sekä pilotoimalla mm. tulosohjauksen nelivuotiseen suunnittelukauteen siirtymistä. Koko valtionhallinnolle asetettavia yhteisiä tavoitteita ja niiden asettamisprosessia jatkokehitetään.

Julkisen hallinnon asiakaspalvelun kehittäminen

Julkisen hallinnon asiakaspalvelua uudistetaan. Tavoitteena on koota valtion ja kuntien käyntiasiakaspalvelu vuoden 2015 alussa alkavan siirtymäkauden aikana mahdollisimman laajasti koko maan kattaviin julkisen hallinnon yhteisiin asiakaspalvelupisteisiin, joista asiakas saa palvelun yhden luukun periaatteella. Asiakaspalveluun liittyen käynnissä on SADe-ohjelmaan sisältyvä etäpalveluhanke. Vuonna 2014 hankkeen tavoitteena on tarjota kansalaisille lisää etäpalveluyhteyksiä asiakaspalvelupisteistä viranomaisiin.

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon uudistus

Valtiokonttori on selvittänyt vuosina 2011—2012 kattavasti talous- ja henkilöstöhallinnon uuden toimintamallin vaikutuksia resurssien käyttöön ja toiminnan tehokkuuteen. Selvityksen perusteella valtion taloushallintoon sitoutuu n. 16 % vähemmän työpanosta kuin lähtötilanteessa v. 2002. Henkilöstöhallinnossa vastaava kehitys on ollut n. 22 %. Uudistamiselle asetettiin lähtötilanteessa tavoitteeksi 40 prosentin tuottavuusparannus, joka sisälsi myös yhteisen tietojärjestelmän käyttöönoton tuomat vaikutukset. Tavoitteena on, että v. 2014 taloushallinnon tuloksellisuutta ja tuottavuutta edistetään jatkamalla Kieku-tietojärjestelmän käyttöönottoja vahvistetun aikataulusuunnitelman mukaisesti sekä toteuttamalla tunnistettuja kehittämistoimenpiteitä.

Kieku on keskitetysti rahoitettu laaja talous- ja henkilöstöhallinnon toiminnan muutoshanke. Yhteinen toimintamalli kattaa prosessit, tietorakenteet ja palvelukeskuspalveluiden vakioidun käytön sekä em. toimintoja tukevan tietojärjestelmäkokonaisuuden. Käyttöönottohankkeet toteutetaan Valtiokonttorin organisoimina yhteistyössä talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen (Palkeet), ministeriöiden ja virastojen kanssa.

Valtion taloushallintoa kehitetään taloushallintostrategian mukaisesti niin, että se tuottaa päätöksenteon tarpeita tukevaa taloustietoa ja pyrkii kaikilla osa-alueilla taloudellisuuteen ja olennaisuuteen. Palkeet ja Valtiokonttori ovat kiinteä osa taloushallintoa ja toimivat virastojen ja laitosten kumppaneina. Tavoitteena on, että valtion kaikki toimijat toimivat yhteisten prosessien mukaan. Ministeriöiden tulee ohjata hallinnonalaansa talous- ja henkilöstöhallinnon tehtävien siirtämiseksi palvelukeskuksen hoidettavaksi toimintamallilla tavoiteltavien hyötyjen toteuttamiseksi sekä yhteisten tietojärjestelmien käytön ja prosessien tuottavuuden lisäämiseksi. Taloushallinnon osaamisen hallinta sekä tietojärjestelmien toimivuus ja helppokäyttöisyys varmistetaan.

Valtion toimitilojen käytön tehostaminen

Valtion toimitilastrategian mukaisesti valtionhallinnon työympäristöjä parannetaan peruskorjausten ja muutostöiden yhteydessä siten, että tilat tukevat tuloksellista toimintaa kustannustehokkaasti ja tilaratkaisuissa varmistetaan valtion kokonaisetu ja yhteiskuntavastuullisuus. Erityisesti pyritään toimitiloihin, jotka mahdollistavat paremman tiedonkulun ja vuorovaikutuksen, huomioivat etä- ja liikkuvan työn lisääntymisen sekä tuovat tiloille joustavuutta muutoksissa. Valtion tilojen yhteiskäyttöä lisätään ja yhteistä tilatietokantaa pidetään ajan tasalla. Valtion käyttämät tilat tulee valita hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrelta ja tilojen energiankulutusta vähennetään. Hallitusohjelman tavoitteen mukainen 10 milj. euron säästö toimitilatehokkuutta parantamalla vuoteen 2015 mennessä on kohdennettu hankkeille siten, että v. 2014 säästöistä toteutuu n. 6,4 milj. euroa. Tilatehokkuutta parannetaan edelleen vastaamaan muuttuneita työnteon tapoja sekä kansalaisten sähköisen asioinnin lisääntymistä.

Asuntotuotantoon soveltuvien maa-alueiden inventointi

Asuntopoliittisen toimenpideohjelman mukaisesti valtiovarainministeriön johdolla on inventoitu valtion asuntotuotantoon soveltuvia maa-alueita Helsingin seudulla. Toimenpideohjelman tavoitteiden edistämiseksi vielä joillakin virastoilla ja laitoksilla olevaa kiinteistövarallisuutta keskitetään valtion kiinteistöstrategian mukaisesti Senaatti-kiinteistöille ja Metsähallitukselle. Senaatti-kiinteistöt ryhtyy selvittämään nykyisten omistusten ohella keskitettävien maa-alueiden hyödyntämismahdollisuuksia asuntotuotannossa yhteistyössä valtiotoimijoiden kanssa.

Valtion hankintojen kehittäminen

Hallitusohjelman mukainen 55 milj. euron säästö yhteishankintojen lisäämisestä on kohdennettu hallinnonaloille. Valtion hankintatoimen kehittämisessä panostetaan hankintaosaamisen lisäämiseen sekä hankintamenettelyjen ja -ohjeiden kehittämiseen ja yhtenäistämiseen. Erityistä huomiota kiinnitetään hankintatoimen taloudellisuuteen, tehokkuuteen sekä hankintojen ympäristö- ja vastuullisuusnäkökulmiin. Tavoitteena on, että yhteishankintojen käyttöaste kasvaa (80 %) ja puitesopimusten käyttöalaa laajenee. Sopimusten käytön volyymitavoite v. 2014 on n. 700 milj. euroa. Valtion hankintatoimen neuvottelukunnan avulla varmistetaan, että hankintatoimelle asetetut konsernitason tavoitteet saavutetaan.

Aluehallinto

Aluehallintoa kehitetään eduskunnalle aluehallinnon uudistuksen toimeenpanosta ja toteutumisesta annetun selonteon linjausten ja eduskunnan siihen antaman vastauksen mukaisesti. Vuoden 2014 alusta lukien toteutetaan kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimen tehtävien, kulttuurin toimialan peruspalveluiden arviointitehtävien ja oppilaitosrakentamiseen liittyvien tehtävien siirto elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilta aluehallintoviranomaisille sekä poliisin vastuualueiden lakkauttaminen aluehallintovirastoista. Tarkoitus on, että vuoden 2014 aikana toteutetaan aluehallintovirastojen toimivallan muuttaminen osassa tehtäviä valtakunnalliseksi erikseen tehtävän selvityksen mukaisesti sekä käynnistetään mahdollisesti maistraattien liittäminen osaksi aluehallintovirastoja. Aluehallintovirastojen määrää ja aluejakoa arvioidaan.