Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2008

Talouskehitys

Hallituksen talousarvioesitys sekä täydentävä talousarvioesitys perustuvat valtiovarainministeriön syyskuun suhdanne-ennusteeseen. Talouskasvu Suomessa hidastuu v. 2007 kansainvälisen kysynnän tasaantuessa. Hidastuminen jatkuu ensi vuonna, mutta kokonaistuotanto kasvaa kolme prosenttia perustuen edelleen sekä kotimaiseen että ulkomaiseen kysyntään. Viime vuosien vahva talouskasvu on lisännyt resurssien käyttöä, joka näkyy esimerkiksi meneillään olevissa tuloneuvotteluissa. Ansioiden nousuvauhti näyttää kiihtyvän selvästi edellisiä tulosopimuskausia nopeammaksi. Muussa tehdasteollisuudessa kuin sähköteknisessä teollisuudessa tämä uhkaa jo kustannuskilpailukykyä, ja siten ennen pitkää hyvää työllisyyskehitystä. Myös kuluttajahintojen nousuvauhti on nopeutumassa.

Taulukko 1. Kansantalouden kehitys

  2004 2005 2006* 2007** 2008**
           
Bruttokansantuote käyvin hinnoin, mrd. euroa 152,3 157,2 167,1 179 190
Bruttokansantuote, määrän muutos, % 3,7 2,9 5,0 4,4 3,3
Työttömyysaste, % 8,8 8,4 7,7 6,7 6,3
Työllisyysaste, % 67,2 68,0 68,9 70,1 70,5
Kuluttajahintaindeksi, muutos, % 0,2 0,9 1,6 2,4 2,4
Pitkät korot (valtion obligaatiot, 10 v), % 4,1 3,4 3,8 4,5 4,7

Taulukko 2. Julkisen talouden keskeisiä tunnuslukuja kansantalouden tilinpidon mukaan

  2003 2004 2005 2006* 2007** 2008**
  suhteutettuna bruttokansantuotteeseen, prosenttia
             
Verot ja sosiaaliturvamaksut 43,8 43,4 43,9 43,3 42,7 42,2
Julkisyhteisöjen menot 50,0 50,2 50,5 48,8 47,5 47,4
Julkisyhteisöjen nettoluotonanto 2,3 2,1 2,5 3,7 4,4 3,8
  Valtionhallinto 0,5 0,4 0,4 0,8 1,4 0,9
  Paikallishallinto -0,6 -0,8 -0,6 -0,2 -0,1 0,0
  Sosiaaliturvarahastot 2,5 2,5 2,8 3,1 3,1 2,9
     Työeläkelaitokset 2,7 2,7 2,8 2,9 2,8 2,8
     Muut sosiaaliturvarahastot -0,2 -0,2 0,0 0,2 0,3 0,1
Julkisyhteisöjen velka (EMU) 44,3 44,1 41,4 39,2 35,3 32,8
Valtionvelka 43,4 41,9 38,2 35,3 31,4 28,9