Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
              20. Siviilipalvelus
              (89.) Osakehankinnat
         60. Energiapolitiikka
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2018

02. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 168 025 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) euroneuvontakeskuksista aiheutuvien menojen maksamiseen

2) porotilalain, luontaiselinkeinolain, kolttalain ja maatilalakia edeltävän lainsäädännön mukaisesti valtion hallinnassa olevien kiinteistöjen hoitomenojen maksamiseen

3) EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen

4) Yritys-Suomi -portaalin kehittämiseen ja ylläpitoon

5) yritysten kehittämispalvelujen kehittämisestä, edistämisestä ja ylläpidosta aiheutuviin menoihin

6) kahden valtakunnallisena palvelukeskuksena toimivan osakeyhtiön osakepääoman merkitsemiseen.

Selvitysosa:Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen ohjaavat ministeriöt (sisäministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja ympäristöministeriö) asettavat alustavasti elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2018:

Vaikuttavuus

  2016
toteutuma
2017
tavoite
2018
tavoite
       
Ihmiset ja ympäristö      
Virta yli 3 kk työttömyyteen (%) 47,3 < 35 < 35
Virta yli 3 kk työttömyyteen alle 25-vuotiailla (%) 37,2 < 24 < 24
Kansalaisten tyytyväisyys maanteiden palvelutasoon (1—5) 3,0 > 3,1 > 3,1
     
Yritykset ja elinkeinot      
Uudet yritykset (lkm) 7 610 10 000 10 000
Uudet kansainvälistyvät yritykset (lkm) 1 331 1 750 1 750
Raskaan liikenteen tyytyväisyys maanteiden palvelutasoon (1—5) 2,7 2,7 2,7
Elintarvikeviennin arvo (milj. euroa) - > 1 600 > 1 600
       
Ympäristö ja luonnonvarat      
Luonnonsuojelualueiden toteutus (ha) 8 825 5 020 5 500
Palvelujen ja joukkoliikenteen järjestämistä tukeva aluerakenne (%) (väestötiheydeltään vähintään 20 as/ha alueilla asuvan väestön osuus koko kaupunkiseudun väestöstä) - 64 64
Maatalouden fosforitase (kg/ha) - < 5 < 5
Maatalouden typpitase (kg/ha) - < 46 < 46

Toiminnallinen tuloksellisuus

  2016
toteutuma
2017
tavoite
2018
tavoite
       
Asiakaspalvelutyytyväisyys (1—5) 4,0 - > 4,0
ELY-keskusten sidosryhmien kokonaistyytyväisyys (1—5) - > 3,6 -
Ympäristösuojelun valvontatarkastukset (kpl) - 1 850 -
Maatalouden ja elintarviketurvallisuuden valvonnat (%) 100 100 100

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

  2016
toteutuma
2017
tavoite
2018
tavoite
       
Henkilötyövuosien kehitys 3 080 2 918 2 840
— henkilötyövuodet toimintamenomomentilla 2 725 2 568 2 490
— henkilötyövuodet muilla momenteilla 355 350 350
Kokonaistyötyytyväisyys (1—5) 3,5 > 3,5 > 3,5

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2016
toteutuma
2017
varsinainen
talousarvio
2018
esitys
       
Bruttomenot 222 155 202 660 198 025
Bruttotulot 31 687 30 000 30 000
Nettomenot 190 468 172 660 168 025
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 29 976    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 32 520    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2016
toteutuma
2017
varsinainen
talousarvio
2018
esitys
       
Julkisoikeudelliset suoritteet      
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 10 438 10 000 10 000
— muut tuotot -18 - -
Tuotot yhteensä 10 420 10 000 10 000
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 4 112 8 200 8 200
— osuus yhteiskustannuksista 2 273 2 800 2 800
Kustannukset yhteensä 6 385 11 000 11 000
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 4 035 -1 000 -1 000
Kustannusvastaavuus, % 163 91 91

Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2016
toteutuma
2017
varsinainen
talousarvio
2018
esitys
       
Yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot      
— muilta valtion virastoilta saatava rahoitus 5 587 6 000 6 000
— EU:lta saatava rahoitus - - -
— muu valtionhallinnon ulkopuolinen rahoitus 12 - -
— yhteisrahoitteisen toiminnan muut tuotot 1 918 1 500 1 500
Tuotot yhteensä 7 517 7 500 7 500
       
Hankkeiden kokonaiskustannukset 9 403 9 000 9 000
       
Omarahoitusosuus (tuotot - kustannukset) -1 886 -1 500 -1 500
Omarahoitusosuus, % 20 17 17

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kautta ohjautuu rahoitusta seuraavilta talousarvion momenteilta: 30.10.51, 30.20.47, 30.40.20, 21, 22, 31, 40, 51 ja 62, 31.10.50, 31.30.63, 64 ja 66, 32.01.20, 32.20.43, 32.30.51, 32.40.51 ja 52, 32.50.64, 32.70.30, 33.20.31, 35.01.65, 35.10.20, 21, 22, 61 ja 63 sekä 35.20.64.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kertaluonteisen lisäyksen poisto (maatalouden tukivalvonta) -1 000
Maakuntauudistus: palkkaus- ja muut menot (siirto momentille 32.20.06) -525
Maatalouden tukivalvonta (CAP2020) 500
Yritys-Suomi.fi -palvelu (siirto momentille 28.30.03) -500
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -650
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -260
Lomarahojen alentaminen (Kiky) 130
Palkkaliukumasäästö -241
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -1
Toimintamenojen tuottavuussäästö -915
Toimintamenosäästö (HO 2015) -920
Työajan pidentäminen (Kiky) -39
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -193
Vuokrien indeksikorotus 35
Vuokrien indeksikorotusta vastaava säästö -56
Yhteensä -4 635

2018 talousarvio 168 025 000
2017 I lisätalousarvio -630 000
2017 talousarvio 172 660 000
2016 tilinpäätös 193 011 672