Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2015

19. Muut veronluonteiset tulotPDF-versio

(02.) Lästimaksut

Selvitysosa:Momentti ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta ja sen tuloarvio otettavaksi huomioon momentin 11.19.06 mitoituksessa. Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen lästimaksulain (189/1936) kumoamisesta.


2014 talousarvio 800 000
2013 tilinpäätös 951 022

03. Ratavero

Momentille arvioidaan kertyvän 5 450 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan suoriteperusteisena.

Selvitysosa:Ratavero perustuu rataverosta annettuun lakiin (605/2003).

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen rataverolain muuttamiseksi. Hallituksen esityksessä tavaraliikenteen rataveroa ei peritä vuosina 2015—2017 osana rikkikompensaatiota ja työmarkkinaratkaisua. Valtion verotulovaikutuksen arvioidaan olevan vuositasolla noin 13,3 milj. euroa. Rataverolain 5 §:n pykälän muuttamisesta annetun lain perusteella momentilta 31.10.78 rahoitetun Kerava—Lahti -oikoradan käytöstä peritään investoinnin rataveroa, jonka tuotto on arvioitu 4 200 000 euroksi. Henkilöliikenteeltä perittäväksi rataveroksi arvioidaan 1 250 000 euroa.


2015 talousarvio 5 450 000
2014 talousarvio 18 000 000
2013 tilinpäätös 18 833 293

04. Eräät viestinnän maksut

Momentille arvioidaan kertyvän 28 783 000 euroa.

Selvitysosa:Tietoyhteiskuntamaksu 4 180 000 euroa sekä televisio- ja radiotoiminnan valvontamaksu 1 069 000 euroa, perustuvat tietoyhteiskuntakaareen. Postitoiminnan valvontamaksu 1 535 000 euroa, perustuu postilakiin (415/2011). Varmennemaksu 208 000 euroa, perustuu lakiin vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista (617/2009). Edellä mainittuja maksuja arvioidaan kertyvän yhteensä 6 992 000 euroa. Näistä toiminnoista aiheutuvat menot on otettu huomioon momentin 31.40.01 määrärahan mitoituksessa.

Toimilupamaksu, yhteensä 21 791 000 euroa, perustuu eräiden radiotaajuuksien huutokaupoista annettuun lakiin (462/2009). Viestintävirasto perii 800 megahertsin taajuusalueella vuonna 2013 toteutetun taajuushuutokaupan tuloksen perusteella toimiluvan saaneilta teleyrityksiltä lain edellyttämän toimilupamaksun. Toimilupamaksut tuloutetaan tasaerissä toimilupakauden viiden ensimmäisen vuoden aikana. Samoin Viestintävirasto perii vuonna 2009 toteutetun huutokaupan tuloksen perusteella toimiluvan saaneilta teleyrityksiltä lain edellyttämän toimilupamaksun.


2015 talousarvio 28 783 000
2014 I lisätalousarvio 1 600 000
2014 talousarvio 26 822 000
2013 tilinpäätös 28 378 733

05. Lentoliikenteen valvontamaksu

Momentille arvioidaan kertyvän 11 100 000 euroa.

Selvitysosa:Lentoliikenteen valvontamaksu perustuu lakiin lentoliikenteen valvontamaksusta (1249/2005). Valvontamaksu on 1,20 euroa/matkustaja. Maksu peritään jokaisesta lentoasemilta lähteneestä vähintään kaksivuotiaasta matkustajasta. Maksuvelvollinen on lentoaseman pitäjä. Maksu peritään vain 20 000 euroa ylittävältä osalta. Vuoden 2015 arvio lentoliikenteen valvontamaksukertymästä perustuu arvioon kotimaan ja kansainvälisen liikenteen kehityksestä. Näistä toiminnoista aiheutuvat menot on otettu huomioon momentin 31.20.01 määrärahan mitoituksessa.


2015 talousarvio 11 100 000
2014 talousarvio 11 100 000
2013 tilinpäätös 11 139 305

06. Väylämaksut

Momentille arvioidaan kertyvän 42 628 000 euroa.

Selvitysosa:Väylämaksu perustuu väylämaksulakiin (1122/2005), jonka perusteella Suomen vesialueella kauppamerenkulkua harjoittavasta aluksesta suoritetaan valtiolle väylämaksua.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen väylämaksulain muuttamiseksi. Hallituksen esityksessä väylämaksu puolitetaan vuosina 2015—2017 osana rikkikompensaatiota ja työmarkkinaratkaisua siten, että väylämaksua alennetaan lastialuksia ja parhaita jääluokkia painottaen. Lisäksi väylämaksua alennettaessa otetaan huomioon valtion tulojen vähentyminen 0,8 milj. eurolla lästimaksujärjestelmän kumoamisen vuoksi. Lakimuutoksessa otetaan huomioon myös jäänmurtopalveluiden vapauttaminen väylämaksusta. Valtion verotulovaikutuksen väylämaksun puolittamisen osalta arvioidaan olevan vuositasolla noin 42,1 milj. euroa ja jäänmurtopalveluiden vapauttamisen väylämaksun osalta noin 0,3 milj. euroa. Vuoden 2015 arvio väylämaksukertymästä perustuu vuoden 2014 toteutuma-arvioon siten, että vuonna 2015 liikenteen määrän on arvioitu kasvavan 1,5 %, mikä korottaa tulokertymää noin 1,0 %.


2015 talousarvio 42 628 000
2014 talousarvio 83 010 000
2013 tilinpäätös 81 925 967

07. Katsastustoiminnan valvontamaksu

Momentille arvioidaan kertyvän 7 329 000 euroa.

Selvitysosa:Katsastustoiminnan valvontamaksu perustuu lakiin katsastustoiminnan valvontamaksusta (960/2013).

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen katsastustoiminnan valvontamaksun tarkistamiseksi. Valvontamaksun suuruudeksi ehdotetaan 2,20 euroa jokaisesta katsastustoimiapaikalla aloitetusta katsastuksesta. Katsastusten enimmäismäärän arvioidaan olevan 3,3 miljoonaa katsastusta vuonna 2015. Näistä toiminnoista aiheutuvat menot on otettu huomioon momentin 31.20.01 määrärahan mitoituksessa.


2015 talousarvio 7 329 000
2014 talousarvio 4 785 000

08. Öljyjätemaksu

Momentille arvioidaan kertyvän 4 000 000 euroa.

Selvitysosa:Maksu perustuu öljyjätemaksusta annettuun lakiin (894/1986). Maksun suuruus on 5,75 senttiä voiteluöljykilolta. Öljyjätemaksulla rahoitettavat vastaavat menot on budjetoitu momenteille 35.10.60 ja 65.


2015 talousarvio 4 000 000
2014 talousarvio 4 000 000
2013 tilinpäätös 3 813 471

09. Muut verotulot

Momentille arvioidaan kertyvän 3 500 000 euroa.

Selvitysosa:Momentille tuloutetaan kaikki sellaiset verot ja veronluonteiset tulot, joiden osalta ei ole katsottu kertymän vähäisyyden vuoksi tarpeelliseksi pitää omaa tulomomenttia. Momentille kertyy lähinnä ennen vuotta 2014 voimassa olleiden veroperusteiden mukaisia veroja ja maksuja. Momentille tuloutetaan myös lakiin säätiön valvontamaksusta (1048/2013) perustuvat tulot. Valvontamaksuilla rahoitettavat menot on otettu huomioon momentilla 32.40.03.


2015 talousarvio 3 500 000
2014 talousarvio 3 500 000
2013 tilinpäätös 2 970 013

10. Sähkö- ja maakaasuverkkomaksut ja Perämeren tuulivoima-alueella perittävä tuulivoimamaksu

Momentille arvioidaan kertyvän 3 020 000 euroa.

Selvitysosa:Sähkö- ja maakaasuverkkomaksut perustuvat lakiin sähkö- ja maakaasuverkkomaksusta (950/2012). Verkkomaksuilla rahoitettavat menot on otettu huomioon momentilla 32.60.01.

Perämeren tuulivoima-alueelta perittävä tuulivoimamaksu perustuu lakiin tuulivoiman kompensaatioalueista (490/2013).

Momentin nimike on muutettu.


2015 talousarvio 3 020 000
2014 I lisätalousarvio
2014 talousarvio 3 031 000
2013 tilinpäätös 2 840 055

11. Rahoitusvakausviraston hallintomaksut

Momentille arvioidaan kertyvän 3 000 000 euroa.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi rahoitusvakausviranomaisesta, jossa säädetään viranomaisen toimialasta, tehtävistä, valtuuksista ja organisointitavasta sekä hallituksen esityksen laiksi rahoitusvakausviraston hallintomaksusta.

Momentille tuloutetaan rahoitusvakausviraston luottolaitoksilta ja sijoituspalveluyrityksiltä perimät hallintomaksut, joilla katetaan viraston toiminnasta aiheutuvat kulut.

Vastaavat menot on budjetoitu momentille 28.92.03.


2015 talousarvio 3 000 000