Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2018

Pääluokka 33

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALAPDF-versio

Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 12 d §:n mukaisten sosiaaliturvan yleisrahastoon kuuluvien etuuksien tilapäiseen suorittamiseen saa käyttää muun saman rahaston etuuden maksamiseen varattua määrärahaa seuraavilta momenteilta: 33.10.50, 51, 52, 53, 54, 55, 57, 60 ja 33.20.51, 52, 56.

Selvitysosa:

Toimintaympäristö

Suomalaisten hyvinvointi ja elämänlaatu ovat kehittyneet hyvin kuluneen kymmenen vuoden aikana. Sosioekonomiset terveys- ja hyvinvointierot ovat kuitenkin kansainvälisesti verrattuna edelleen suuret. Polarisaation ja sosiaalisen eriarvoisuuden lisääntyminen on haaste sekä yksilöiden hyvinvoinnin että yhteiskunnan vakauden kannalta.

Toimintaympäristön muutos on monitasoista. Teknologian voimakas kehitys lisää mahdollisuuksia tukea terveyttä ja hyvinvointia ennaltaehkäisevästi ja antaa vaikuttavampaa hoitoa ja palveluja. Myös tietoa voidaan hyödyntää entistä enemmän sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla. Työllisyys, terveys ja hyvinvointi ja niitä tukevat palvelut vahvistavat kansalaisten osallisuutta ja estävät syrjäytymistä. Työn murros tuo uusia tapoja osallistua työelämään. Niiden myötä muuttuu myös sosiaaliturvan rahoituksen perusta.

Sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden ehtona on korkea työllisyysaste, terveet ja toimintakykyiset kansalaiset sekä vaikuttavat ja tehokkaat sosiaali- ja terveyspalvelut. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus edellyttää ja mahdollistaa uusien toimintatapojen käyttöön ottamisen. Digitalisaation mahdollisuudet hyödyntämällä toiminta tehostuu ja palvelujen saatavuus ja saavutettavuus lisääntyvät.

Sosiaali- ja terveyspolitiikalla tuetaan työllisyysasteen nousua ja työn tuottavuutta huolehtimalla työhyvinvoinnista ja työntekijöiden terveydestä ja työ- ja toimintakyvystä. Sosiaali- ja terveysala on myös itsessään kasvuala ja teknologian ja palvelujen kehittäjä.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus nojaa talouden tasapainoiseen kehitykseen, joka edellyttää talouskasvua ja rakenteellisia uudistuksia. Sosiaali- ja terveyspalvelut, eläkkeet ja muu sosiaaliturva on kyettävä tarjoamaan kaikille.

Sosiaali- ja terveyspolitiikalla tuetaan työllisyysasteen nousua ja työn tuottavuutta huolehtimalla työhyvinvoinnista ja työntekijöiden terveydestä ja työ- ja toimintakyvystä. Kansalaisten terveydentilan ja toimintakyvyn parantuessa sosiaali- ja terveyspalvelujen tarve vähenee.

Talousarvioesityksen lähtökohdat

Hallituksen tavoitteena on nostaa Suomen talous kestävän kasvun ja kohenevan työllisyyden uralle sekä turvata julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan rahoitus. Hyvinvointipalvelujen ja tulonsiirtojen rahoituksen turvaamiseksi toteutetaan työn kannustavuutta ja työllistämisen houkuttelevuutta parantavat uudistukset. Sosiaali- ja terveydenhuollossa painopiste on ennaltaehkäisyssä, hoitoketjujen sujuvuudessa, henkilöstön hyvinvoinnissa ja toimivissa tietojärjestelmissä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen tavoitteena on terveyserojen kaventaminen ja kustannusten hallinta. Uudistus toteutetaan palvelujen täydellisellä horisontaalisella ja vertikaalisella integraatiolla sekä vahvistamalla järjestäjien kantokykyä.

Pääosa, kaksi kolmannesta, sosiaalimenoista rahoitetaan työnantajien ja työntekijöiden sosiaaliturvamaksuin, kuntien verovaroin sekä asiakasmaksuin. Sosiaali- ja terveysministeriön pääluokan osuus sosiaalimenoista on vajaa viidennes. Pääluokan suurimmat menoerät ovat siirtomenot kotitalouksille, kunnille ja kuntayhtymille.

Strategiset tavoitteet hallituskaudelle

Hyvinvointi ja terveys -painopistealueen kymmenen vuoden tavoitteen mukaisesti suomalaiset voivat paremmin ja kokevat pärjäävänsä erilaisissa elämäntilanteissa. Jokainen ihminen kokee voivansa vaikuttaa, tehdä valintoja ja ottaa vastuuta. Sosiaali- ja terveydenhuollossa painopiste on ennaltaehkäisyssä, hoitoketjut ovat sujuvia, henkilöstö voi hyvin ja tietojärjestelmät toimivat. Uudistuksen myötä yhteisillä varoilla saadaan enemmän terveyttä ja hyvinvointia.

Tavoitteet 2017—2020 (suluissa viittaus seurantaindikaattoreihin):

  • — Terveyden edistäminen ja varhainen tuki ovat vahvistuneet poikkihallinnollisesti päätöksenteossa, palveluissa ja työelämässä lainsäädäntömuutoksilla sekä paremmalla toimeenpanolla. Terveys- ja hyvinvointierot ovat kaventuneet (Elintapojen kehitys)
  • — Eri-ikäisten ihmisten vastuuta omasta terveydentilasta sekä elämäntavoista on tuettu. Julkinen palvelulupaus on määritelty yhteiskunnan taloudellisen kantokyvyn puitteissa. Ihmisten erilaisissa elämäntilanteissa toimivia valintoja on mahdollistettu enemmän (Elintapojen kehitys)
  • — Lasten ja perheiden hyvinvointi ja omat voimavarat ovat vahvistuneet (Lapsiperheiden ennaltaehkäisevät palvelut)
  • — Ikääntyneiden ihmisten kotiin saatavia palveluja on painotettu. Omaishoitoa on vahvistettu (Ikääntyneiden palvelujen rakenne)
  • — Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on parantanut peruspalveluja ja tietojärjestelmiä (Sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset, Sosiaali- ja terveyspalvelujen odotusajat)
  • — Sosiaaliturvaa on uudistettu osallistavaksi ja työhön kannustavaksi (Osatyökykyisten tukeminen työmarkkinoille)
  • — Järjestötyö ja vapaaehtoistoiminta ovat helpottuneet ja yhteisöllisyys lisääntynyt normeja purkamalla (Järjestö- ja vapaaehtoistoiminta).

Sosiaali- ja terveysministeriö koordinoi suunnitelmallisesti hallituksen tasa-arvopolitiikkaa, edistää sukupuolten tasa-arvoa ja sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista kaikessa valtioneuvoston valmistelussa ja päätöksenteossa. Valtavirtaistamista valtioneuvostossa vahvistetaan ministeriöittäin räätälöidyn tuen avulla. Sukupuolinäkökulma sisällytetään merkittäviin hankkeisiin kuten sote-uudistukseen. Kolmikantaisen samapalkkaisuusohjelman toteutus työmarkkinaosapuolten kanssa jatkuu.

Sosiaali- ja terveysministeriö toteuttaa soveltuvin osin lakia alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014) sekä lakia alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta (8/2014). Euroopan unionin rakennerahastovarojen kohdentamisessa neuvotellaan sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan valtakunnallisiin hankkeisiin tulevat voimavarat vastuuministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, kanssa. Voimavarat suunnataan Kestävää kasvua ja työtä 2014—2020 -ohjelman mukaisesti ja niiden tarkoituksenmukainen hyödyntäminen varmistetaan käyttösuunnitelmalla.

Seurantaindikaattori 2013—2018

  2013
toteutuma
2014
toteutuma
2015
toteutuma
2016
toteutuma
2017
arvio
2018
arvio
             
Elintapojen kehitys            
% ikäryhmästä            
— Aikuisten ylipaino 55 54 54 54 54 53
— Aikuisten humalajuominen 12 12 11 13 12 11
— Liikuntaa harrastamattomat aikuiset 25 23 26 23 23 23
— Psyykkisesti merkittävästi kuormittuneet aikuiset 14 13 13 14 13 13
— Ylipainoiset nuoret 16,4 .. 15,5 .. 15,0 15,0
— Tosi humalaan vähintään kuukausittain juovat nuoret 12,1 .. 9,9 .. 9,0 9,0
— Vähän liikuntaa harrastavat nuoret 32,1 .. 22,4 .. 22 22
Lapsiperheiden ennaltaehkäisevät palvelut            
Perheitä/käyntejä vuoden aikana            
— Lastensuojelun tehostettu perhetyö (perheitä) .. .. 8 939 9 000* 9 000 9 000
— SHL:n mukainen perhetyö (perheitä) .. .. 10 707 11 000* 11 000 11 000
— Lastensuojelun kodin- ja lastenhoitopalvelut (perheitä) .. .. 2 586 2 500* 2 500 2 500
— SHL:n mukaiset kodin- ja lastenhoitopalvelut (perheitä) .. .. 9 645 10 000* 10 000 10 000
— Erityisen tuen tarpeen mukaiset käynnit äitiys- tai lastenneuvolassa tai koulu- tai opiskeluterveydenhuollossa .. .. 14 183 25 8581) 26 000 26 000
Ikääntyneiden palvelujen rakenne            
% 80 vuotta täyttäneistä            
— Omaishoidon tuen 80 vuotta täyttäneet hoidettavat vuoden aikana 5,5 5,5 5,7 5,8* 5,8 5,9
— Säännöllisen kotihoidon piirissä 30.11. olleet 80 vuotta täyttäneet asiakkaat 16,6 16,5 16,4 16,6* 16,5 16,5
— Ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen 80 vuotta täyttäneet asiakkaat 31.12. 9,3 9,8 10,3 10,2* 10,2 10,2
— Vanhainkodeissa tai pitkäaikaisessa laitoshoidossa terveyskeskuksissa olevat 80 vuotta täyttäneet 31.12. 4,5 3,9 3,0 2,8* 2,7 2,6
Sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset            
€/asukas            
— Käyttökustannukset (defl.) 3 601 3 644 3 617 3 700* 3 700 3 700
Sosiaali- ja terveyspalvelujen odotusajat            
% asiakkaista            
— Lastensuojelun selvitystä yli 3 kk odottaneet .. 10,1 5,7 5,6 5,5 5,4
— Perusterveydenhuollossa lääkärille yli 7 päivää odottaneet 53 56 52 59 55 50
— Perusterveydenhuollossa hoitajalle yli 3 päivää odottaneet 44 48 33 40 35 30
— Erikoissairaanhoidossa yli 90 vuorokautta odottaneet 15,2 13,6 14,5 14,4 14,2 14,0
Osatyökykyisten tukeminen työmarkkinoille            
Lkm            
— Kelan kuntoutusrahan saajat 55 521 56 731 57 292 49 187 50 000 50 000
— Työeläkekuntoutuksen ajalta kuntoutusrahaa saaneet 8 240 8 479 9 210 10 171 10 000 10 000
— Osatyökyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet 5 157 4 842 4 837 5 245 5 000 5 000
— Kokoaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet 17 803 16 405 16 360 16 300* 16 200 16 100
Järjestö- ja vapaaehtoistoiminta            
— Avustukset yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen, milj. euroa 301,0 308,0 309,3 315,3 317,6 358,0

1) Muutos 2015—2016 on suuri eikä sen syytä tarkkaan tiedetä. Taustalla voi olla palvelujen tarpeen kasvu tai kuntien halu panostaa näihin palveluihin, mutta myös uuteen tilastojärjestelmään tai kirjaamiseen liittyvät syyt.

Hallinnonalan määrärahat vuosina 2016—2018

    v. 2016
tilinpäätös
1000 €
v. 2017
varsinainen
talousarvio
1000 €
v. 2018
esitys
1000 €
 
Muutos 2017—2018
    1000 € %
 
01. Hallinto 91 542 91 975 90 227 -1 748 -2
01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 28 764 30 970 30 957 -13 0
(02.) Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 0
(03.) Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 0
04. Valtion mielisairaaloiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 576 563 550 -13 -2
05. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisten lastensuojeluyksiköiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 016 1 011 1 106 95 9
06. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisen vankiterveydenhuollon yksikön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 16 522 16 085 16 018 -67 0
07. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta (siirtomääräraha 3 v) 8 065 7 638 7 992 354 5
25. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliset sähköiset asiakastietojärjestelmät (siirtomääräraha 3 v) 15 330 13 330 11 000 -2 330 -17
29. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 17 439 18 671 18 729 58 0
66. Kansainväliset jäsenmaksut ja maksuosuudet (siirtomääräraha 2 v) 3 830 3 707 3 875 168 5
02. Valvonta 63 015 59 602 64 189 4 587 8
03. Säteilyturvakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 13 271 12 438 12 213 -225 -2
05. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 11 770 10 762 10 608 -154 -1
06. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 4 062 3 879 4 811 932 24
07. Työsuojelun aluehallintoviranomaisten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 25 333 24 308 24 072 -236 -1
20. Oikeuslääketieteellisen kuolemansyyn selvittämisen menot (arviomääräraha) 7 579 8 215 12 485 4 270 52
(87.) Osakehankinnat (siirtomääräraha 3 v) 1 000 0
03. Tutkimus- ja kehittämistoiminta 123 392 135 786 134 115 -1 671 -1
04. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 56 305 49 502 48 541 -961 -2
25. Kansallinen genomikeskus ja kansallinen syöpäkeskus (siirtomääräraha 2 v) 5 800 6 700 900 16
31. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) 36 300 49 690 50 500 810 2
50. Valtionapu Työterveyslaitoksen menoihin (siirtomääräraha 2 v) 25 280 23 222 23 072 -150 -1
63. Eräät erityishankkeet (siirtomääräraha 3 v) 5 507 7 572 5 302 -2 270 -30
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus, perustoimeentulotuki ja eräät palvelut 3 358 475 4 089 285 4 239 640 150 355 4
50. Äitiysavustus ja valtion tuki kansainväliseen adoptioon (arviomääräraha) 10 455 10 500 10 100 -400 -4
51. Lapsilisät (arviomääräraha) 1 372 800 1 360 500 1 363 800 3 300 0
52. Eräät valtion korvattavat perhe-etuudet (arviomääräraha) 2 474 4 600 3 800 -800 -17
53. Sotilasavustus (arviomääräraha) 16 000 16 500 16 900 400 2
54. Asumistuki (arviomääräraha) 1 075 310 1 256 400 1 428 940 172 540 14
55. Elatustuki (arviomääräraha) 204 714 213 500 214 600 1 100 1
56. Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelut (arviomääräraha) 42 373 46 900 47 300 400 1
57. Perustoimeentulotuki (arviomääräraha) 314 868 831 638 830 500 -1 138 0
60. Kansaneläkelaitoksen sosiaaliturvarahastojen toimintakulut (siirtomääräraha 2 v) 319 481 348 747 323 700 -25 047 -7
20. Työttömyysturva 2 847 040 2 820 200 2 687 170 -133 030 -5
31. Valtion korvaus kunnille kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä (arviomääräraha) 23 018 26 840 26 840 0
50. Valtionosuus ansiopäivärahasta (arviomääräraha) 1 096 597 1 086 000 1 041 300 -44 700 -4
51. Valtionosuus peruspäivärahasta (arviomääräraha) 178 900 121 000 37 300 -83 700 -69
52. Valtionosuus työmarkkinatuesta (arviomääräraha) 1 414 000 1 507 360 1 551 900 44 540 3
55. Valtionosuudet Koulutusrahastolle (arviomääräraha) 88 704 53 000 3 730 -49 270 -93
56. Valtionosuus vuorottelukorvauksesta (arviomääräraha) 45 821 26 000 26 100 100 0
30. Sairausvakuutus 1 150 092 1 951 000 2 084 700 133 700 7
60. Valtion osuus sairausvakuutuslaista johtuvista menoista (arviomääräraha) 1 150 092 1 951 000 2 084 700 133 700 7
40. Eläkkeet 4 454 198 4 511 540 4 603 987 92 447 2
50. Valtion osuus merimieseläkekassan menoista (arviomääräraha) 56 900 60 100 61 187 1 087 2
51. Valtion osuus maatalousyrittäjän eläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha) 645 700 663 100 687 900 24 800 4
52. Valtion osuus yrittäjän eläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha) 138 000 149 000 229 900 80 900 54
53. Valtion korvaus lapsen hoidon ja opiskelun ajalta kertyvästä eläkkeestä (arviomääräraha) 3 206 12 200 10 000 -2 200 -18
54. Valtion osuus maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen kustannuksista (arviomääräraha) 15 000 15 000 15 000 0
60. Valtion osuus kansaneläkelaista ja eräistä muista laeista johtuvista menoista (arviomääräraha) 3 595 392 3 612 140 3 600 000 -12 140 0
50. Veteraanien tukeminen 215 301 227 036 181 246 -45 790 -20
30. Valtion korvaus sodista kärsineiden huoltoon (arviomääräraha) 791 1 450 1 250 -200 -14
50. Rintamalisät (arviomääräraha) 19 560 16 140 12 600 -3 540 -22
51. Sotilasvammakorvaukset (arviomääräraha) 98 899 104 500 88 000 -16 500 -16
52. Valtion korvaus sota- ja sotilasinvalidien kuntoutus- ja hoitolaitosten kustannuksiin (siirtomääräraha 2 v) 60 000 57 000 40 000 -17 000 -30
53. Valtionapu sotainvalidien puolisoiden kuntoutustoimintaan (siirtomääräraha 2 v) 3 100 3 100 3 100 0
54. Rintama-avustus eräille ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille (siirtomääräraha 2 v) 55 50 100 50 100
55. Eräät kuntoutustoiminnan menot (siirtomääräraha 2 v) 3 500 3 500 3 500 0
56. Rintamaveteraanien kuntoutustoiminnan menot (siirtomääräraha 2 v) 17 988 37 688 32 688 -5 000 -13
57. Valtionapu rintamaveteraanien kuntoutustoimintaan (siirtomääräraha 2 v) 11 408 3 608 8 -3 600 -100
60. Kuntien järjestämä sosiaali- ja terveydenhuolto 200 063 182 560 286 466 103 906 57
30. Valtion korvaus terveydenhuollon valtakunnallisen valmiuden kustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) 500 500 500 0
31. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (siirtomääräraha 3 v) 2 200 400 400 0
32. Valtion rahoitus terveydenhuollon yksiköille yliopistotasoiseen tutkimukseen (kiinteä määräraha) 16 830 20 000 15 000 -5 000 -25
33. Valtion korvaus terveydenhuollon yksiköille lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin (arviomääräraha) 92 810 94 140 94 700 560 1
34. Valtion korvaus terveydenhuollon toimintayksiköille oikeuspsykiatrisista tutkimuksista sekä potilassiirroista aiheutuviin kustannuksiin (arviomääräraha) 12 403 15 200 15 200 0
36. Valtionavustus saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseksi (kiinteä määräraha) 480 480 480 0
37. Valtion korvaus kunnille laittomasti maassa oleskelevien kiireellisen sosiaalihuollon kustannuksiin (arviomääräraha) 5 346 5 346 0
38. Valtionavustus valinnanvapauden pilottihankkeiden kustannuksiin (siirtomääräraha 2 v) 100 000 100 000 0
40. Valtion rahoitus lääkäri- ja lääkintähelikopteritoiminnan menoihin (siirtomääräraha 3 v) 28 990 28 990 28 990 0
(50.) Valtionavustus valtakunnallista julkista terveydenhoitoa antavan lastensairaalan perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 2 v) 25 000 0
52. Valtion rahoitus turvakotitoiminnan menoihin (siirtomääräraha 2 v) 11 550 13 550 17 550 4 000 30
63. Valtionavustus sosiaalialan osaamiskeskusten toimintaan (kiinteä määräraha) 3 000 3 000 2 000 -1 000 -33
64. Valtion korvaus rikosasioiden sovittelun järjestämisen kustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) 6 300 6 300 6 300 0
70. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 25 420 34 478 35 248 770 2
20. Rokotteiden hankinta (siirtomääräraha 3 v) 18 790 27 990 27 990 0
21. Terveysvalvonta (siirtomääräraha 2 v) 780 750 680 -70 -9
22. Tartuntatautien valvonta (siirtomääräraha 2 v) 590 580 550 -30 -5
50. Terveyden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) 2 430 2 330 2 200 -130 -6
51. Valtion korvaus työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) 1 900 1 900 2 900 1 000 53
52. Valtionavustus UKK-instituutin toimintaan (siirtomääräraha 2 v) 930 928 928 0
80. Maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomitustoiminta 167 513 178 290 160 974 -17 316 -10
40. Valtion korvaus maatalousyrittäjien lomituspalvelujen kustannuksiin (arviomääräraha) 149 473 159 300 143 534 -15 766 -10
41. Valtion korvaus turkistuottajien lomituspalvelujen kustannuksiin (siirtomääräraha 2 v) 2 600 2 550 2 050 -500 -20
42. Valtion korvaus poronhoitajien sijaisavun kustannuksiin (siirtomääräraha 2 v) 300 300 250 -50 -17
50. Valtion korvaus maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomituspalvelujen hallintomenoihin (siirtomääräraha 2 v) 15 140 16 140 15 140 -1 000 -6
90. Avustukset terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen 315 300 317 600 357 975 40 375 13
50. Avustukset yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen (siirtomääräraha 3 v) 315 300 317 600 357 975 40 375 13
Yhteensä 13 011 352 14 599 352 14 925 937 326 585 2
  Henkilöstön kokonaismäärä1) 3 413 3 456 3 490    

1) Htv-määrä ei sisällä Työterveyslaitoksen osuutta. Vuonna 2018 maksullisen toiminnan osuus on 1 134 henkilötyövuotta ja yhteisrahoitteisen toiminnan osuus 212 henkilötyövuotta.