Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2018

03. RataveroPDF-versio

Momentille arvioidaan kertyvän 4 870 000 euroa.

Tuloarvio budjetoidaan suoriteperusteisena.

Selvitysosa:Ratavero perustuu rataverosta annettuun lakiin (605/2003).

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen rataverolain muuttamiseksi. Hallituksen esityksessä jatketaan tavaraliikenteen rataveron perimättä jättämistä vuoden 2018 loppuun asti. Voimassaolevan rataverolain 5 ja 7 §:n voimassaolo päättyy vuoden 2017 lopussa.

Rataveroa ei peritä sähkö- eikä dieselvetoisessa tavaraliikenteessä vuosina 2015—2018. Valtion verotulovaikutuksen arvioidaan olevan vuositasolla n. 12,0 milj. euroa. Rataverolain 5 §:n muuttamisesta annetun lain perusteella momentilta 31.10.(78) rahoitetun Kerava—Lahti -oikoradan käytöstä peritään investoinnin rataveroa, jonka tuotto on arvioitu 3  850  000 euroksi. Henkilöliikenteeltä perittäväksi rataveroksi arvioidaan 1  020  000 euroa.

Ratamaksujärjestelmään valmistellaan rautatielain (304/2011) edellyttämiä muutoksia. Arvio perustuu nykymuotoiseen ratamaksujärjestelmään.


2018 talousarvio 4 870 000
2017 talousarvio 5 184 000
2016 tilinpäätös 5 499 900