Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         20. Työttömyysturva
         30. Sairausvakuutus
         40. Eläkkeet
         50. Veteraanien tukeminen
         90. Raha-automaattiavustukset
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2016

30. SairausvakuutusPDF-versio

Selvitysosa:Sairausvakuutus täydentää julkista terveydenhuoltoa korvaamalla väestölle osan avohoidon lääke- ja matkakustannuksista sekä turvaamalla väestölle mahdollisuuden hankkia terveyspalveluja yksityiseltä sektorilta kohtuullisin kustannuksin. Lisäksi turvataan riittävä toimeentulo tasaamalla lyhytaikaisesta sairaudesta sekä vanhempainvapaasta aiheutuvaa työtulojen menetystä.

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen.

Sairaanhoitovakuutuksesta korvataan osa avohoidon lääkemenoista, matkakuluista, ylioppilaiden perusterveydenhuollon kustannuksista sekä Kansaneläkelaitoksen järjestämän kuntoutuksen kustannuksia. Sairaanhoitovakuutuksesta korvataan myös osa yksityisen terveydenhuollon lääkärin- ja hammaslääkärin palkkioista sekä lääkärin määräämistä tutkimuksista ja hoidoista.

Työtulovakuutuksesta maksetaan sairauspäivärahaa, kuntoutusrahaa, erityishoitorahaa sekä äitiys-, isyys-, vanhempain- ja erityisäitiysrahaa. Lisäksi työtulovakuutuksesta korvataan osa työnantajien ja yrittäjien järjestämän työterveyshuollon kustannuksista sekä vanhempainloma-ajalta kertyvistä vuosilomakustannuksista.

Toiminnan laajuus 2013—2016

  2013
toteutunut
2014
toteutunut
2015
arvio
2016
arvio
         
Päivärahat        
Sairauspäivärahan saajat 308 391 304 573 303 000 302 000
Vanhempainpäivärahan saajat 160 164 158 434 159 000 159 300
Keskimääräinen sairauspäiväraha (€/pv) 56,62 57,42 58,32 59,39
Keskimääräinen vanhempainpäiväraha (€/pv) 62,70 63,62 64,55 65,77
Sairaus- ja vanhempainpäivärahan vähimmäistaso (€/pv) 23,77 23,92 24,02 23,92
         
Lääkkeet        
Lääkkeiden omavastuukerrat (1 000 kpl) 29 600 30 000 30 500 27 500
Sairausvakuutuksen korvaama osuus peruskorvatuista lääkkeistä (%) 42,0 34,71) 35,0 40,0
Lääkkeiden lisäkorvausraja (€) 670,00 610,00 616,62 613,98
Lääkkeiden lisäkorvausta saaneet henkilöt 177 542 176 400 165 000 166 000
Sairaanhoitokorvaukset        
Vuonna 2014 sairausvakuutus korvasi kustannuksista lääkärinpalkkioiden osalta 21,0 %, hammaslääkärinpalkkioista 31,0 %, tutkimuksen ja hoidon osalta 21,3 % sekä matkojen osalta 88,6 %.        

1) 1.2.2013 alkaen.

(28.) Kansallisen yhteyspisteen ja terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston toimintakulut (siirtomääräraha 2 v)

Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kansallisen yhteyspisteen toimintakulut (siirto momentille 33.10.60) -700
Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston toimintakulut (siirto momentille 33.01.01) -572
Yhteensä -1 272

2015 talousarvio 1 272 000
2014 tilinpäätös 1 272 000

60. Valtion osuus sairausvakuutuslaista johtuvista menoista (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 157 800 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) sairausvakuutuslain (1224/2004) sekä Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) mukaisten valtion osuuksien maksamiseen

2) maatalousyrittäjien työterveyshuollon eräiden kustannusten korvaamisesta valtion varoista annetun lain (859/1984) mukaisen valtion osuuden maksamiseen

3) rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain (1201/2013) mukaisten korvausten maksamiseen.

Kansaneläkelaitos saa käyttää Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukaiseen harkinnanvaraiseen yksilökohtaiseen kuntoutukseen enintään 56 400 000 euroa ja saman lain mukaisen yksilökohtaisen kuntoutuksen kehittämishankkeisiin, sairauksien ehkäisemiseen sekä kuntoutusta, sairauksien ehkäisyä ja sairausvakuutusta koskeviin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin enintään 9 200 000 euroa.

Määrärahan mitoitus perustuu harkinnanvaraisen kuntoutuksen yksilökohtaisen kuntoutuksen osalta suoriteperusteeseen.

Selvitysosa:Sairausvakuutus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen. Valtio rahoittaa sairaanhoitovakuutuksen menoista EU-maihin maksettavat sairaanhoitokorvaukset, ulkomailla asuvien sairaanhoidosta kunnille aiheutuvat kustannukset ja osan Kansaneläkelaitoksen toimintakuluista. Muutoin sairaanhoitovakuutuksen menot rahoitetaan vakuutettujen ja valtion yhtä suurella osuudella.

Työtulovakuutus rahoitetaan työnantajien, palkansaajien, yrittäjien ja valtion osuuksilla. Valtio rahoittaa työtulovakuutuksen menoista vähimmäismääräiset sairaus- ja vanhempainpäivärahat sekä vähimmäismääräiset kuntoutusrahat. Lisäksi valtio rahoittaa 0,1 %-osuuden vanhempainpäivärahamenoista sekä osuuden yrittäjien ja maatalousyrittäjien työterveyshuollon menoista. Lisäksi valtio turvaa sairausvakuutusrahaston maksuvalmiuden.

Kansaneläkelaitoksen harkinnanvarainen kuntoutus jakaantuu yksilökohtaiseen kuntoutukseen, yksilökohtaisen kuntoutuksen kehittämishankkeisiin, sairauksien ehkäisemiseen sekä kuntoutusta, sairauksien ehkäisyä ja sairausvakuutusta koskeviin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin.

Sairauspäivärahan määräytymisen tulorajoja ja korvausastetta muutetaan, vanhempainpäivärahan 30 päivän ajalta maksettavaa korotettua päivärahaa alennetaan ja vanhempainlomakausilta karttuvaa lomaoikeutta rajataan. Muutokset alentavat työtulovakuutuksen kustannuksia vuositasolla yhteensä 65 000 000 euroa ja 22 500 000 euroa vuonna 2016, mutta eivät vaikuta valtion osuuteen.

Vuonna 2016 sairaanhoitovakuutuksen rahoittamiseksi sairaanhoitomaksuina kaikilta vakuutetuilta peritään 1,28 % tuloista paitsi eläke- ja etuustulojen osalta kuitenkin 1,45 %. Työtulovakuutuksen rahoittamiseksi palkansaajilta peritään sairausvakuutuksen päivärahamaksua 0,82 %, yrittäjiltä sairausvakuutuksen päivärahamaksua 0,94 % ja työnantajilta sairausvakuutusmaksua 2,12 %.

Kuntoutuspsykoterapian korvaustasosta annettua valtioneuvoston asetusta (1258/2010) muutetaan siten, että aikuisten kuntoutuspsykoterapian korvaustasoa korotetaan nuorten kuntoutuspsykoterapian korvaustasolle 1.1.2016 lukien. Määrärahan mitoituksessa on lisäyksenä otettu huomioon 5 300 000 euroa.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen sairausvakuutuslain muuttamisesta 1.1.2016 lukien siten, että matkakorvauksia alennetaan 25 000 000 eurolla. Määrärahan mitoituksessa on vähennyksenä otettu huomioon 11 000 000 euroa.

Lääkäripalkkioista ja hammaslääkäripalkkioista maksettavia korvauksia alennetaan yhteensä 78 000 000 euroa. Harkinnanvaraisen kuntoutuksen menoja alennetaan 20 600 000 euroa hallituksen säästöpäätöksen toteuttamiseksi. Näistä johtuen määrärahan mitoituksessa on vähennyksenä otettu huomioon yhteensä 44 000 000 euroa.

Määrärahan mitoituksessa on vähennyksenä otettu huomioon 26 000 000 euroa sairausvakuutuslain ja lääkelain 57 §:n muuttamisesta muun muassa siten, että lääkekustannusten osalta otetaan käyttöön alkuomavastuu ja lääkkeiden peruskorvausta korotetaan 40 prosenttiin. Hallitus antaa eduskunnalle lisäksi talousarvioesitykseen liittyvän esityksen lääkekorvausmenojen vähentämisestä 50 000 000 eurolla vuonna 2016. Tästä johtuen määrärahan mitoituksessa on vähennyksenä otettu huomioon 22 500 000 euroa. Lisäksi sairausvakuutuksen rahoitusta koskevia pykäliä muutetaan väliaikaisesti vuodelle 2016 siten, että työtulovakuutuksen vakuutusmaksutuotoilla rahoitetaan harkinnanvaraisen kuntoutuksen menoja 4 500 000 eurolla.

Määrärahan mitoituksessa on lisäyksenä otettu huomioon 5 600 000 euroa Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista annetun lain ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain muuttamisen johdosta lääkinnällisen kuntoutuksen saantiedellytysten lieventämisestä.

Erityiskorvattavien lääkkeiden luetteloon tehtävistä muutoksista aiheutuva kustannusten lisäys on vuositasolla enintään 8 400 000 euroa.

Hallituksen esitykset huomioon ottaen sairausvakuutuksen menot ja valtionosuudet vuonna 2016 ovat arviolta seuraavat (milj. euroa)

   
Menot  
Työtulovakuutus  
Sairauspäivärahat 860
Vanhempainpäivärahat 1 159
Mata-päivärahat 6
Kuntoutusrahat 92
Työterveyshuolto 353
Yrittäjien lisäpäivät 7
Rahaston 8 % osuus 5
Yhteensä 2 482
   
Sairaanhoitovakuutus  
Lääkekorvaukset 1 306
Matkat 281
Sairaanhoitokorvaukset EU-maihin 56
Lääkäripalkkiot 53
Hammaslääkärinpalkkiot 58
Muut sairaanhoitokorvaukset 79
Kuntoutuspalvelut 349
Rahaston 8 % osuus 4
Yhteensä 2 186
Menot yhteensä 4 668
   
Tulot  
Työtulovakuutuksen tuotot  
Vakuutettujen maksut 698
Työnantajamaksut 1 711
Yrittäjien lisäpäivät 6
Valtion rahoitusosuus 138
Vuoden 2015 yli-/alijäämä -
Yhteensä 2 553
   
Sairaanhoitovakuutuksen tuotot  
Palkansaajien ja yrittäjien maksut 840
Etuudensaajien maksut 403
Valtion rahoitusosuus 1 020
Vuoden 2015 yli-/alijäämä -
Yhteensä 2 263
Tulot yhteensä 4 816
   
Valtion osuudet yhteensä 1 158
Työtulovakuutus  
Vanhempainpäivärahat 1
Vähimmäispäivärahat 135
Osuus yrittäjien ja maatalousyrittäjien työterveyshuollosta 2
Sairaanhoitovakuutus  
Osuus sairaanhoidosta 972
Sairaanhoitokorvaukset EU-maihin 48

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kelan toimintakulut (siirto momentille 33.10.60) -72 500
KEL-indeksitarkistus 2016 -100
Kuntoutuspsykoterapiakorvauksen korottaminen 5 300
Lääkekorvaussäästö (HO 2015) -22 500
Lääkekorvaussäästöt -26 000
Säästö hammaslääkärikorvauksista (HO 2015) -18 000
Säästö harkinnanvaraisen kuntoutuksen menoista (HO 2015) -9 000
Säästö lääkärikorvauksista (HO 2015) -17 000
Säästö matkakorvauksista (HO 2015) -11 000
Tarvearvion muutos 104 900
Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen vammaisetuuskytkennän poistaminen 5 600
Vuoden 2015 säästöpäätökset -6 900
Yhteensä -67 200

2016 talousarvio 1 157 800 000
2015 talousarvio 1 225 000 000
2014 tilinpäätös 1 244 602 358