Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2014

 

Eduskunnan kirjelmä EK 33/2013 vp (20.12.2013)

EDUSKUNNAN LAUSUMAT

Hyväksyessään hallituksen esitykset eduskunta on samalla hyväksynyt seuraavat lausumat:

Lausuma 1

Yleisperustelut

Eduskunta edellyttää, että kuntapalveluiden kustannusseurantaa kehitetään siten, että palveluiden kustannuksista on saatavilla kuntakohtaiset ajantasaiset ja vertailukelpoiset tiedot.

Lausuma 2

Momentti 31.10.20

Eduskunta edellyttää, että keskisuuret liikennehankkeet kootaan erilliseksi teemaohjelmaksi, jolla edistetään teollisuuden tarvitsemien logististen kuljetusketjujen toimivuutta.

Lausuma 3

Momentti 31.10.35

Eduskunta edellyttää, että hallitus päättää Länsimetron jatkamista koskevan hankkeen 30 prosentin valtionavustuksen maksamisen ajoituksesta viimeistään kevään 2014 kehyspäätöksen yhteydessä edellyttäen, että Espoo on omalta osaltaan tehnyt siihen mennessä hanketta koskevat toteuttamispäätökset.

Lausuma 4

Momentti 33.03.63

Eduskunta edellyttää, että Istanbulin sopimuksen toimeenpanon edellyttämät voimavarat otetaan huomioon vuosia 2015—2018 koskevassa kehyspäätöksessä.

Lausuma 5

Momentti 33.50.57

Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää kevään 2014 kehyspäätökseen mennessä, mikä on oikea ja riittävä määrärahataso veteraanipalveluiden turvaamiseen kehyskaudella 2015—2018.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 19/2014 vp (18.6.2014)

EDUSKUNNAN LAUSUMAT

Hyväksyessään hallituksen esitykset eduskunta on samalla hyväksynyt seuraavat lausumat:

Lausuma 1

Momentti 23.10.88

Eduskunta edellyttää, että ennen lopullisen myyntipäätöksen tekemistä valtiovarainvaliokunnalle annetaan selvitys, miten työllisyys, suomalaisen viljan käyttö ja tuotto-odotus suhteessa käyttökohteeseen on varmistettu sekä mahdollisuudet yleisöantiin on selvitetty. Samalla tulee selvittää valtion mahdollisuus säilyä osaomistajana Altia Oyj:ssä ja sitä kautta vaikuttaa Altia Oyj:n päätöksentekoon.

Lausuma 2

Momentti 30.40.42

Eduskunta edellyttää, että hallitus sisällyttää seuraavaan lisätalousarvioesitykseen määrärahan, joka mahdollistaa vuoden 2013 petoeläinkorvausten täysimääräisen maksamisen vahvistetun kehyksen puitteissa.