Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2006

Tasapaino ja valtionvelka

Lisätalousarvioesityksen myötä valtion budjettitalous kääntyy alijäämäisestä ylijäämäiseksi. Hallinnonalojen menoihin ehdotetaan nettomääräisesti 150 milj. euron lisäystä. Lisäksi valtionvelan korkomenojen arvioidaan olevan 50 milj. euroa aiemmin budjetoitua suuremmat.

Vuoden 2006 lisätalousarvioesitys on 346 milj. euroa ylijäämäinen. Ylijäämä ehdotetaan käytettäväksi valtionvelan lyhentämiseen. Tuloarvion korotuksesta kolmannes aiheutuu kertaluonteisiksi katsottavista osinkotuloista ja loppu suurelta osin odotettua suotuisammasta suhdannekehityksestä. Valtionvelan määräksi vuoden 2006 lopussa arvioidaan 59,7 mrd. euroa, mikä on noin 37 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kansantalouden tilinpidon käsittein valtiontalouden ennakoidaan olevan kuluvana vuonna ylijäämäinen. Ylijäämän arvioidaan olevan 0,4 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Valtio on kurinalaisella finanssipolitiikalla vähentänyt velkaantuneisuuttaan ja siten korkomenojaan. Tällä tavoin on luotu tilaa väestön ikääntymisestä aiheutuvalle menojen kasvulle. Tästä huolimatta ollaan kuitenkin kaukana vuosikymmenen alussa asetetusta tasapainotavoitteesta, jonka mukaan valtiontalouden ylijäämän tulisi olla kuluvan vuosikymmenen aikana keskimäärin 1½—2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, jotta valtion velka saataisiin alenemaan riittävästi julkisen talouden kestävyyden takaamiseksi myöhempinäkin vuosina. Menojen kasvun hillitseminen on välttämätöntä, jotta tulevien sukupolvien verorasitus ei kasva kohtuuttomaksi.

Budjettitalouden tuloarviot, määrärahat ja tasapaino, milj. euroa
  2005
Tilinpäätös
2006
Hyväksytty
talousarvio
2006
Hallituksen
esitys
2006
Yhteensä
         
Määrärahat yhteensä
(pl. valtionvelan vähentäminen)
37 467 39 582 200 39 782
— Valtionvelan korot (pääluokka 36) 2 263 2 238 50 2 288
Valtionvelan vähentäminen
(pääluokka 37)
3 780 - 346 346
— Nettokuoletukset 3 736 - 300 300
— Velanhallinta 44 - 46 46
         
Tuloarviot yhteensä
(pl. nettolainanotto ja velanhallinta)
39 023 39 136 992 40 127
— Verotulot 32 311 33 410 294 33 704
— Muut tulot 6 712 5 726 698 6 424
Nettolainanotto ja velanhallinta - 446 -446 -
— Nimellisarvoinen nettolainanotto - 492 -492 -
— Velanhallinta - -46 +46 -