Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         10. Verotus ja tulli
              02. Tullin toimintamenot
              63. Takaisin maksetut verot
              97. Autoveron vientipalautus
         20. Palvelut valtioyhteisölle
         50. Eläkkeet ja korvaukset
         90. Kuntien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2018

10. Verotus ja tulliPDF-versio

Selvitysosa:Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon perustehtävä on toimittaa verotus ja tilittää verot ja veronluonteiset maksut veronsaajille siten, että veronsaajat saavat verotulonsa oikean määräisinä, oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti. Verotus toimitetaan niin, että se aiheuttaa varsinaisten verojen lisäksi mahdollisimman vähän kustannuksia ja haittaa asiakkaan taloudelliselle toiminnalle.

Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin yhteydessä kerättävät verot, tarjoaa palvelujaan asiakaslähtöisesti ja suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia.

Toimialan yhteiskunnallisia vaikuttavuustavoitteita tukevat tavoitteet
  • — Verotulojen tehokas kertymä turvataan edistämällä veronmaksumyönteisyyttä, antamalla ennakoivaa ohjausta ja hoitamalla verovalvonta uskottavasti
  • — Harmaan talouden torjuntaa tehostetaan ja verovajetta supistetaan kehittämällä verotustoimintoja, tehostamalla valvontaa ja parantamalla yhteistyötä viranomaisten välillä
  • — Verotuksen ja tullitoimen asiointipalvelut ovat asiakaslähtöisiä, nopeita ja edullisia
  • — Yhteiskuntaa suojataan varmistamalla tavaraturvallisuus ja torjumalla rajat ylittävää rikollisuutta tiiviissä yhteistyössä poliisin ja Rajavartiolaitoksen kanssa.

01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 368 601 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin

2) kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien maksuosuuksien maksamiseen

3) Verohallinnon menettelystä asiakkaille aiheutuneiden vahinkojen sopimusperusteisiin korvauksiin.

Valtuus

Mikäli verotusjärjestelmien kokonaisuudistamiseen liittyvään valmisohjelmistohankintaan myönnettyä valtuutta on jäänyt käyttämättä vuonna 2017, saa vuonna 2018 tehdä sopimuksia aiemmin hyväksyttyjen valtuuksien käyttämättä olevaa määrää vastaavasti valtuuden kokonaismäärän puitteissa.

Selvitysosa:

Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet

  2016
toteutuma
2017
tavoite
2018
tavoite
       
Vaikuttavuus      
Asiakkaiden osuus, jotka maksavat mielellään veronsa, % - 77 78
Asiakkaiden osuus, joiden mielestä valvonta on tehokasta, % - 80 80
Tuotokset ja laadunhallinta      
Asiakaskohtaisen perinnän kertymä, % 68 52 52
Sähköisten tuloveroilmoitusten osuus, henkilöasiakkaat, % 53 54 55
Sähköisten verokorttimuutosten osuus, % 54 55 56
Henkilöstövoimavarojen hallinta ja kehittäminen      
Henkilötyövuodet 4 794 4 983 4 964
Sairauspoissaolot, pv/htv 9,7 8,0 7,5
Työtyytyväisyysindeksi, 1—5 VMBaro 3,6 3,6 3,6

Verohallinto toteuttaa kokonaisarkkitehtuuriuudistusta, joka kattaa kaikki nykyiset verolait ja niiden käsittelyä hoitavat verotusohjelmistot. Uudistus perustuu tuotepohjaiseen toiminnanohjausjärjestelmään. Uudistuksella turvataan verotuksen pidemmän aikavälin häiriötön toiminta.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2018 2019—2020 Yhteensä
vuodesta 2018
lähtien
       
Ennen vuotta 2018 tehdyt sitoumukset 12 766 11 480 24 246
Menot yhteensä 12 766 11 480 24 246

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2016
toteutuma
2017
varsinainen
talousarvio
2018
esitys
       
Bruttomenot 413 655 409 620 372 551
Bruttotulot 6 244 3 800 3 950
Nettomenot 407 411 405 820 368 601
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 91 824    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 129 070    

Määrärahan mitoituksessa on huomioitu:

1) alle omakustannusarvon hinnoitelluista ennakkopäätöksistä ja julkisoikeudellisista suoritteista aiheutuvien menojen kattaminen

2) Ahvenanmaan ajoneuvoverotuksen kustannukset vuonna 2018

3) tulot yhteistoiminnasta muiden viranomaisten kanssa

4) tietojärjestelmien kokonaisuudistus

5) 1.1.2017 alkaen siirtyneet valmiste- ja autoverotus- sekä apteekkiverotehtävät.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Asiakirjahallinto 2018 -720
Asiakirjojen digitalisointi sähköiseen muotoon (investointi) -300
Astanan maailmannäyttelyn menot (siirto momentilta 32.50.43) 609
Henkilöasiakkaan reaaliaikainen tuloverotus, 1. vaihe 216
KATSO-palvelu (siirto momentille 28.30.03) -47
KATSO-palvelun kustannusten tarkistus (siirto momentilta 28.30.03) 72
Kv.verotustietojen tietojenvaihdon uudet vaatimukset -100
Maahantuonnin arvonlisäverotus (siirto momentilta 28.10.02) 243
Prosessiohjauksen työvälineet -200
Siirto momentille 28.10.02 -2 000
Strategiset kehittämishankkeet -25
Toiminnan turvaaminen -2 000
Tulorekisterin käyttöönotto Verohallinnossa 1 110
Verohallinnon Helsingin toimitilasäästö -1 500
Verohallinnon valmisohjelmisto ja ohjelmistouudistushanke (v. 2017 rahoitus) (siirto momentille 28.70.20) -24 000
Viestinvälityspalvelun käyttö (siirto momentille 28.30.03) -100
XBRL-koodiston ylläpito (siirto momentille 28.20.01) -200
XBRL-raportointi (investointi) -350
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -103
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -41
Lomarahojen alentaminen (Kiky) -172
Palkkaliukumasäästö -508
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -211
Toimintamenojen tuottavuussäästö -2 100
Toimintamenosäästö (HO 2015) -3 914
Työajan pidentäminen (Kiky) -375
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -453
Vuokrien indeksikorotus 82
Vuokrien indeksikorotusta vastaava säästö -132
Yhteensä -37 219

2018 talousarvio 368 601 000
2017 talousarvio 405 820 000
2016 tilinpäätös 444 657 000

02. Tullin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 163 018 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin.

Valtuus

Vuonna 2018 saa tehdä sopimuksia aiemmin hyväksytyn tullausjärjestelmän valmisohjelmistohankintaan myönnetyn tilausvaltuuden käyttämättä olevaa määrää vastaavasti tämän valtuuden kokonaismäärän puitteissa.

Selvitysosa:

Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet

  2016
toteutuma
2017
tavoite
2018
tavoite
       
Palvelukyky ja laatu      
Asiakastyytyväisyys tulliselvityksessä (asteikko 1—5) 3,7 4,0 4,0
Oikaistujen päätösten osuus tuontiverotuksessa (%) 1,5 2,2 2,2
Tullirikosten selvittämistaso (%) 85,2 91 89
Takaisin saatu rikoshyöty (milj. euroa) 19,3 20 18
Elintarvike- ja kulutustavaravalvonnan osuvuus (%) 17 23 23
Verojäämä (%)1) 0,08 0,15 2,0
Henkilöstövoimavarat      
Henkilötyövuodet (peruslaskelman mukaiset)2) 2 165 1 890 1 840
Sairauspoissaolot (pv/htv) 11,6 10,0 10,0
Työtyytyväisyysindeksi, 1—5 VMBaro 3,3 3,4 3,4

1) Maahantuonnin arvonlisäverotuksessa rekisteröityjen arvonlisäverovelvollisten verotus siirtyy Tullista Verohallintoon 1.1.2018. Tulli kantaa edelleen tullit ja ALV-rekisteröimättömien toimijoiden arvonlisäverot. Verojäämien odotetaan kasvavan, sillä epäsäännönmukaisten toimijoiden osuus Tullin tuontiverojen kannosta kasvaa suurten toimijoiden siirtyessä Verohallinnon asiakkaiksi.

2) Vuoden 2017 alusta vähennetty 205 htv henkilöä siirtona Tullista Verohallintoon johtuen auto- ja valmisteverotuksen siirtämisestä Verohallinnon hoidettavaksi.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2016
toteutuma
2017
varsinainen
talousarvio
2018
esitys
       
Bruttomenot 170 619 160 347 163 528
Bruttotulot 1 223 510 510
Nettomenot 169 396 159 837 163 018
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 9 385    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 12 240    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Astanan maailmannäyttelyn menot (siirto momentilta 32.50.43) 238
Kertaluonteisen lisäyksen poisto -300
Maahantuonnin arvonlisäverotus (siirto momentille 28.10.01) -243
Norjan rajan vastaisten toimipaikkojen perusparannus 54
Siirto momentilta 28.10.01 2 000
Tulliselvitysjärjestelmän kokonaisuudistus (ICT-hankinnan investointimenot) (v. 2017 rahoitus) (siirto momentille 28.70.20) -11 650
Tulliselvitysjärjestelmän kokonaisuudistus (ICT-hankinnan investointimenot) (v. 2018 rahoitus) (siirto momentilta 28.70.20) 13 850
Tulliselvitystehtävien ja yhteiskunnan suojaamistehtävien turvaaminen 1 000
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -68
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -27
Lomarahojen alentaminen (Kiky) 235
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) 71
Toimintamenojen tuottavuussäästö -785
Toimintamenosäästö (HO 2015) -905
Työajan pidentäminen (Kiky) 68
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -143
Vuokrien indeksikorotus 41
Vuokrien indeksikorotusta vastaava säästö -53
Tasomuutos -202
Yhteensä 3 181

2018 talousarvio 163 018 000
2017 talousarvio 159 837 000
2016 tilinpäätös 172 251 000

20. Kansallisen tulorekisterin menot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 727 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kansallisen tulorekisterin keskitetystä ylläpidosta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös valtion henkilöstön palkkauksiin ilman henkilötyövuosirajoituksia.

Selvitysosa:Verohallinto vastaa tulorekisterin toiminnasta. Tulorekisteri mahdollistaa tulotietojen reaaliaikaisen välittämisen, vähentää tulotietojen raportointia ja tehostaa yksityisen ja julkisen sektorin toimintaa. Tulorekisteri on yksi tärkeimmistä kansallisen palveluarkkitehtuurin toiminnoista ja kattaa lähes kaikki kansalaiset.


2018 talousarvio 1 727 000

63. Takaisin maksetut verot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 15 900 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) veron takaisin maksamiseen tapauksissa, joissa maksuvelvollinen on sosiaalisista tai muista veronhuojennussäännöksissä taikka verosopimuksissa tarkoitetuista syistä valtiovarainministeriön, Verohallinnon ja Tullin päätöksen nojalla oikeutettu saamaan takaisin jo maksetun veron

2) tuomioistuimen päätöksellä palautettavaksi määrättyjen verojen, korkojen ja oikeudenkäyntikulujen maksamiseen tapauksissa, joissa vastaavaa tulo- tai muuta momenttia ei ole käytettävissä

3) EU:lle korvattavien perimättä jääneiden tullien ja niistä aiheutuvien korko- ja muiden kulujen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Arvioon vaikuttaa valtiovarainministeriön vuonna 2012 tekemä arvonlisäveroa koskeva huojennuspäätös, johon liittyvä vuoden 2018 menoarvio on 12 700 000 euroa.


2018 talousarvio 15 900 000
2017 I lisätalousarvio
2017 talousarvio 15 900 000
2016 tilinpäätös 13 369 231

95. Verotukseen liittyvät korkomenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 22 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää verotukseen liittyvien korkomenojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Korkomenot perustuvat seuraaviin säädöksiin:

1) verontilityslaki (532/1998)

2) veronkantolain 22 § ja siihen liittyvä voimaantulosäännös (609/2005)

3) autoverolain (1482/1994) 65 §

4) valmisteverotuslain (182/2010) 49 §:n 1 momentti

5) tullilain 39 §:n 2 momentti (1258/2009)

6) arvonlisäverolain 101 §:n 2 momentti (1486/1994)

7) verotililain 31 § ja siihen liittyvä voimaantulosäännös (604/2009).


2018 talousarvio 22 700 000
2017 talousarvio 22 700 000
2016 tilinpäätös 12 470 195

97. Autoveron vientipalautus (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 6 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ajoneuvon arvossa jäljellä olevan autoveron palauttamiseen, kun Suomessa käytössä ollut ajoneuvo viedään maasta pysyvästi ulkomaille käytettäväksi. Vientipalautusta voidaan myöntää vain niille ajoneuvoille, jotka on ensiverotettu autoverolain muuttamisesta annetun lain (5/2009) voimaantulon jälkeen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Määräraha perustuu autoverolakiin (1482/1994).

Autoveroa palautetaan se määrä, joka ajoneuvon arvossa on jäljellä vientiajankohtana. Vientipalautusta ei voida maksaa enempää kuin ajoneuvosta on maksettu autoveroa. Palautuksen edellytyksenä on myös, että ajoneuvon ensimmäisestä käyttöönotosta on kulunut enintään 10 vuotta ja että ajoneuvo on käyttökelpoinen.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tarkentunut arvio 1 000
Yhteensä 1 000

2018 talousarvio 6 000 000
2017 talousarvio 5 000 000
2016 tilinpäätös 4 223 113