Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2016

30. SyyttäjätPDF-versio

Selvitysosa:Syyttäjälaitoksen vaikuttavuustavoitteena on huolehtia rikosvastuun toteuttamisesta osana rikosasioiden käsittelyketjua tehokkaasti ja laadukkaasti asianosaisten oikeusturva huomioon ottaen. Asianosaisten kannalta keskeisiä mitattavissa olevia laatuun ja yhdenvertaisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat käsittelyn nopeus ja erot syyttäjänvirastojen välisissä syyteharkinta-ajoissa.

Rikosprosessin laatua ja nopeutta parannetaan kehittämällä syyttäjän ja poliisin esitutkintayhteistyötä ja käyttämällä tarkoituksenmukaisinta prosessimenettelyä. Vuoden 2014 alusta voimaan tulleen uuden esitutkintalain velvoitteet sitovat syyttäjien työpanosta enenevässä määrin esitutkintayhteistyöhön, mutta nopeuttavat siirtymävaiheen jälkeen syyteharkintaa. Vuoden 2015 alusta voimaan tullut syyteneuvottelumenettely aiheuttaa lisätyötä syyttäjille, mutta säästää aikaa puolestaan asioiden tuomioistuinkäsittelyssä.

Paikallissyyttäjille saapui v. 2014 yhteensä 84 409 asiaa. Ratkaistujen asioiden määrä oli 84 846 asiaa. Lisäksi ratkaistiin noin 210 000 rangaistusmääräystä. Jos sakon ja rikesakon määräämisestä annettu laki (754/2010) tulee voimaan vuoden 2016 alusta, syyttäjät käsittelevät jatkossa noin 70 000 summaarista asiaa. Sekä saapuvien että ratkaistujen asioiden määrän arvioidaan pysyvän noin 85 000 asiassa. Painotetulla työmäärällä laskettuna työmäärän arvioidaan edelleen kasvavan, mikä johtuu vaativien asioiden osuuden sekä laajuuden kasvusta.

Tietoja henkilöstöstä

  2014
toteutuma
2015
arvio
2016
arvio
       
Syyttäjälaitos      
Henkilötyövuodet 537 535 544
— joista syyttäjiä1) 367 367 373
— joista paikallissyyttäjät 346 346 352
Keski-ikä 46,8 46,8 46,4
Sairauspoissaolot, työpäivää/htv 6,4 7,0 7,0

1) Syyttäjiin lasketaan myös valtakunnansyyttäjänviraston neuvotteleva virkamies, ylitarkastajat ja lakimies.

01. Syyttäjälaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 46 992 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtakunnansyyttäjänviraston, syyttäjänvirastojen ja Ahvenanmaan maakunnansyyttäjänviraston toimintamenojen maksamiseen.

Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon EU:lta saatavat tulot sekä yhteistoiminnasta virastojen, laitosten ja talousarvion ulkopuolisten osapuolten kanssa saatavat tulot.

Selvitysosa:Talousarvioesityksen valmistelun yhteydessä oikeusministeriö on asettanut syyttäjälaitoksen toiminnalle vuodelle 2016 alustavasti seuraavat tavoitteet:

  2014
toteutuma
2015
arvio
2016
tavoite
       
Joutuisuus      
— keskimääräinen syyteharkinta-aika, kk 2,0 2,0 2,0
— yli 6 kk syyteharkinnassa olleita asioita avoinna 2 173 2 200 2 200
— yli vuoden syyteharkinnassa olleita asioita avoinna 209 200 170
Tuottavuus      
— ratkaistut asiat/htv (koko henkilöstö) 171 171 171
— ratkaistut asiat (painotettu työmäärä/htv, koko henkilöstö1) 899 827 827
— ratkaistut asiat/htv (syyttäjät) 245 248 248
— ratkaistut asiat (painotettu työmäärä/htv, syyttäjät) 1 316 1 223 1 270
Taloudellisuus      
— toimintamenot/ratkaisu, euroa 464,5 458,0 458,0
— toimintamenot/ratkaisu (painotettu työmäärä), euroa 95,0 102,0 102,0

1) Painotetussa työmäärässä huomioidaan se, että tietyt juttutyypit ovat toisia työläämmät ja sitovat enemmän resursseja. Painotettu työmäärä lasketaan ratkaistuista jutuista, joiden aiheuttama työmäärä arvioidaan rikosnimikkeidensä perusteella keskimääräisen työmäärän mukaan. Painotettuun työmäärään vaikuttavat myös vähintään viisi istuntopäivää kestäneet käräjäoikeuskäsittelyt.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2014
toteutuma
2015
varsinainen
talousarvio
2016
esitys
       
Bruttomenot 45 932 46 283 47 032
Bruttotulot 38 60 40
Nettomenot 45 894 46 223 46 992
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 6 097    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 6 126    

Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa)

   
Valtakunnansyyttäjänvirasto 4 901
Paikalliset syyttäjäyksiköt 40 000
Yhteiset menot 2 091
Yhteensä 46 992

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Harmaan talouden torjunta -3 296
Kirjanpitoyksikkörakenteen muutos sekä valtion yhteisen talous- ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmän (Kieku) käyttöönotto 135
Tallinnan yhteyssyyttäjä (siirto momentille 24.01.01) -39
Tasomuutos (vastaa harmaan talouden torjuntaan vuoden 2015 talousarviossa osoitettua määrärahaa), josta 400 000 euroa on siirtoa momentilta 25.10.04 3 300
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -17
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa -303
Palkkaliukumasäästö -168
Palkkausten tarkistukset 280
Sisäinen turvallisuus ja oikeudenhoito (HO 2015) 1 302
Toimintamenojen tuottavuussäästö -213
Toimintamenosäästö (HO 2015) -206
Vuokramenojen indeksikorotus 40
Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -46
Yhteensä 769

2016 talousarvio 46 992 000
2015 talousarvio 46 223 000
2014 tilinpäätös 45 923 000