Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2016

20. Maksuhäiriöt, ulosotto ja konkurssivalvontaPDF-versio

Selvitysosa:Ulosoton tavoitteina ovat tehokas velkojen perintä samalla asianosaisten oikeusturvasta huolehtien, hyvä maksumoraali yhteiskunnassa ja hyvät toimintaedellytykset luottoyhteiskunnalla. Yhdessä konkurssiasiamiehen toimiston kanssa tavoitteena on, että taloudellisten väärinkäytösten tekemis- ja hyötymismahdollisuudet ovat vähentyneet.

Ulosottolaitoksessa on aloitettu v. 2012 ulosottotoimen rakenneuudistushanke (URA). Hankkeen tavoitteena on tuottavuuden ja taloudellisuuden lisääminen asianosaisten oikeusturvaa vaarantamatta. Hankkeen käytännön toteutusta jatketaan Valtakunnanvoudinviraston toteuttamissuunnitelman pohjalta. Erityisesti keskitytään sähköisen asioinnin ja automaation lisäämiseen, eri henkilöstöryhmien tarkoituksenmukaiseen hyödyntämiseen ulosottoprosessissa sekä virka- ja palkkausrakenteen, käsittelyketjujen ja organisaatiorakenteen kehittämiseen. Hankkeeseen liittyvää lainsäädäntöuudistuksen toista vaihetta valmistellaan. Oikeusministeriön asettamien tavoitteiden mukaan hanke on valmis v. 2018.

Talousrikollisuuden torjunnassa ja harmaan talouden vastaisessa toiminnassa jatketaan tehokasta velkojen maksamisen välttelyyn liittyvien väärinkäytösten käsittelyä, väärinkäytösten ennaltaehkäisyä sekä erikoisperintään liittyvän viranomaisyhteistyön kehittämistä. Erikoisperinnän ja vaativan perinnän avulla pyritään puuttumaan aikaa vieviin ja laajaa selvitystyötä edellyttäviin tapauksiin, joissa ulosottoa pyritään tarkoituksellisesti välttelemään erilaisin omaisuusjärjestelyin.

Konkurssimenettelyä voidaan konkurssiasiamiehen hakemuksesta jatkaa julkisselvityksenä, jos sitä voidaan pitää perusteltuna pesän vähävaraisuuden taikka velalliseen tai konkurssipesään kohdistuvien selvitystarpeiden vuoksi. Erityistarkastusten kohteena ovat raukeavat ja vähävaraiset konkurssipesät, joihin erityistarkastus tehdään konkurssivelallisen tekemien talousrikosten ja väärinkäytösten selvittämiseksi. Sekä julkisselvitysmenettelyllä että erityistarkastuksilla pyritään torjumaan harmaata taloutta ja talousrikollisuutta. Erityistarkastusmenoista arvioidaan saatavan perityksi valtiolle takaisin 15 %. Talousrikollisuuden ja harmaan talouden torjuntaan liittyvää viranomaisyhteistyötä jatketaan ja hyvää pesänhoitotapaa kehitetään pesänhoitajien koulutuksella sekä hyvää pesänhoitotapaa koskevien suositusten päivityksellä yhdessä konkurssiasiain neuvottelukunnan kanssa.

Tietoja henkilöstöstä

  2014
toteutuma
2015
arvio
2016
arvio
       
Valtakunnanvoudinvirasto      
Henkilötyövuodet 25 26 26
Keski-ikä 44 45 45
Naisten osuus, % 64 65 65
Sairauspoissaolot, työpäivää/htv 6,6 5,0 5,0
       
Ulosottovirastot      
Henkilötyövuodet 1 233 1 214 1 094
Keski-ikä 48 48 48
Naisten osuus, % 67 66 66
Sairauspoissaolot, työpäivää/htv 8,9 9,0 9,2
       
Konkurssiasiamiehen toimisto      
Henkilötyövuodet 10 111) 111)
Keski-ikä 49 49 50
Naisten osuus, % 40 36 36
Sairauspoissaolot, työpäivää/htv 5,6 5,6 5,6

1) Lisätty yksi työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama Talvivaaran julkisselvitykseen liittyvä määräaikainen virka 1.5.2015—31.12.2016.

01. Ulosottolaitoksen ja konkurssivalvonnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 104 238 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Valtakunnanvoudinviraston, ulosottovirastojen, Ahvenanmaan maakunnanvoudinviraston ja konkurssiasiamiehen toimiston toimintamenojen maksamiseen.

Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon EU:lta saatavat tulot, yhteistoiminnasta virastojen, laitosten ja talousarvion ulkopuolisten osapuolten kanssa saatavat tulot sekä konkurssiasiamiehen toimiston erityistilintarkastuksista takaisin perittävät korvaukset.

Selvitysosa:Ulosottoon arvioidaan v. 2016 saapuvan 2,9 milj. asiaa (v. 2014 2,7 milj. asiaa, v. 2015 arviolta 2,8 milj. asiaa). Vuosittain ulosotossa olevien velallisten määrä on viime vuodet pysynyt melko tasaisena (529 000 eri velallista v. 2012, 538 000 eri velallista v. 2013 ja 536 000 eri velallista v. 2014). Uusia velallisia eli velallisia, joilla ei ole ollut asioita vireillä edeltävän vuoden aikana, oli v. 2014 yhteensä 160 835 (162 835 v. 2013). Vuoden 2014 lopussa ulosotossa oli kaikkiaan 238 600 velallista, joista pitkäkestoisessa ulosotossa eli yli kolme vuotta ulosotossa yhtäjaksoisesti oli ollut 19 %.

Konkurssien määrä laski v. 2014 edellisvuoden tasosta. Vireillä olevien asioiden määrä on kuitenkin pysynyt korkealla tasolla. Isoja ympäristön kannalta ongelmallisia konkurssitapauksia on tullut konkurssiasiamiehen toimiston käsiteltäväksi, mikä on lisännyt toimiston työmäärää. Vuoden 2015 keväällä konkurssiasiamiehen toimiston valvonnassa oli noin 3 700 vireillä olevaa konkurssimenettelyä, joista 470 oli julkisselvitystä.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen oikeusministeriö on asettanut ulosottolaitoksen ja konkurssiasiamiehen toimiston toiminnalle vuodelle 2016 alustavasti seuraavat tulostavoitteet:

Tunnuslukutaulukko

  2014
toteutuma
2015
arvio
2016
tavoite/arvio
       
Käsitellyt asiat (1 000 kpl) 2 828 2 700 2 500
Peritty (milj. euroa) 1 058 1 000 930
Perityn euron kustannukset (euroa) 0,1 0,1 0,1
Perittyjen ja varattomien rahasaamisten suhde      
Asiamääristä, % 52 45 44
Rahamääristä, % 50 45 44
Keskimääräinen käsittelyaika, kk 7,1 7,3 7,5
Taloudellisuus (euroa/käsitelty asia) 37 38 37
Tuottavuus (käsitellyt asiat/htv) 2 412 2 224 2 280
Erikoisperinnästä tilitetty suoraan velkojille (milj. euroa) 18 20 10
Erikoisperinnän käsiteltäväksi otettu euromäärä (milj. euroa) 212 100 70
Konkurssipesien erityistarkastuksia 117 130 125
Aloitetaan konkurssipesien julkisselvityksiä 64 70 70
Ulosottokanteluiden määrä 69 70 70
Ulosottokanteluiden käsittelyaika, kk 6 6 6

Ulosottomaksutuloina arvioidaan momentille 12.25.20 kertyvän 71 500 000 euroa. Ulosottomaksutulojen määrä vastaa noin 70 % ulosottovirastojen kokonaismenoista.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2014
toteutuma
2015
varsinainen
talousarvio
2016
esitys
       
Bruttomenot 105 432 103 843 104 358
Bruttotulot 226 120 120
Nettomenot 105 206 103 723 104 238
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 10 105    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 10 276    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Harmaan talouden torjunta, lisärahoituksen päättyminen -1 343
Kirjanpitoyksikkörakenteen muutos sekä valtion yhteisen talous- ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmän (Kieku) käyttöönotto 135
Tietoluovutusten maksuttomuus (siirto momentille 28.10.01) -6
Täytäntöönpanon aloittamistehtävien keskittäminen Rikosseuraamuslaitokselle (siirto momentille 25.40.01) -109
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -37
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa -610
Palkkaliukumasäästö -368
Palkkausten tarkistukset 658
Sisäinen turvallisuus ja oikeudenhoito (HO 2015) 3 001
Toimintamenojen tuottavuussäästö -511
Toimintamenosäästö (HO 2015) -274
Vuokramenojen indeksikorotus 80
Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -101
Yhteensä 515

2016 talousarvio 104 238 000
2015 talousarvio 103 723 000
2014 tilinpäätös 105 377 000