Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         10. Verotus ja tullitoimi
         20. Palvelut valtioyhteisölle
              88. Senaatti-kiinteistöt
         50. Eläkkeet ja korvaukset
         90. Kuntien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2014

09. Valtion yhteisten perustietotekniikka- ja tietojärjestelmäpalvelujen palvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 3 000 000 euroa.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi valtion yhteisten tieto- ja viestintätekniikkapalvelujen järjestämisestä.

Valtion yhteisten perustietotekniikka- ja tietojärjestelmäpalvelujen palvelukeskuksen on tarkoitus aloittaa toimintansa 1.1.2014. Uuteen lailla perustettavaan virastoon kootaan valtionhallinnon toimialariippumattomat ICT-tehtävät. Siirtoja toteutetaan arviolta 80 virastosta ja laitoksesta vuosina 2014—2016. Määrärahaa käytetään palvelukeskuksen toiminnan käynnistämiseen ja palvelutuotannon edellytysten luomiseen ennen siirtymistä asiakasrahoitteiseen palvelutuotantoon. Virastoista ja laitoksista tehtävien siirtojen tarkoittamat talousarviomuutokset tehdään kustannusneutraalisti myöhemmässä vaiheessa.

Virastoon on tarkoitus siirtää vuoden 2014 loppuun mennessä noin 630 henkilötyövuotta ja vuoden 2015 loppuun mennessä sen henkilötyövuosimäärän arvioidaan olevan noin 1 300. Viraston toiminnan tuottojen arvioidaan nousevan noin 267 milj. euroon vuonna 2015 kulujen ollessa noin 265 milj. euroa.

Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet

  2014
tavoite
   
Tuotokset ja laadunhallinta  
Asiakastyytyväisyys asteikolla 1—5 4
Toiminnallinen tehokkuus ja palvelukyky  
Työasemapalvelut Hinta kilpailukykyinen alan vertailuhintaan
Käyttöpalvelut Hinta kilpailukykyinen alan vertailuhintaan
Henkilöstövoimavarojen hallinta ja kehittäminen  
Sairauspoissaolot, pv/htv 8
Työtyytyväisyys (asteikolla 1—5) 3,5
Henkilötyövuodet vuoden 2014 lopussa 630

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2014
esitys
   
Bruttomenot 129 400
Bruttotulot 126 400
Nettomenot 3 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Toimialariippumattomien ICT-tehtävien palvelukeskus 3 000
Yhteensä 3 000

2014 talousarvio 3 000 000