Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         60. Energiapolitiikka
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2014

80. Lainat Suomen Vientiluotto Oy:n jälleenrahoitustoimintaan (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 414 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Suomen Vientiluotto Oy:lle viennin jälleenrahoitustoimintaa varten myönnettyjen lainojen maksamiseen

2) Valtiokonttorille jälleenrahoitustoimintaan myönnetyistä lainoista aiheutuvien korko- ja valuuttariskien suojaukseen tarvittavien toimenpiteiden aiheuttamien koron yhteydessä tai muuten lainan saajalta perittyjen kustannusten maksamiseen.

Selvitysosa:Viennin jälleenrahoitusmalli otettiin tilapäisesti käyttöön vuosiksi 2009—2011. Lisäksi vuoden 2012 ensimmäisessä lisätalousarviossa myönnettiin uusi yhden miljardin euron lainavaltuus käyttöön, kunnes uusi luottomuotoinen vienninrahoitusjärjestelmä (1543/2011) on saatu toimimaan.

Viennin jälleenrahoitusmallin tavoitteena on varmistaa, että suomalaisilla yhtiöillä on käytössään kansainvälisesti kilpailukykyinen viennin ja alustoimitusten rahoitusjärjestelmä, lisätä Suomen pääomatavaravienti- ja alustoimituksia sekä edistää viejien, kotimaisten telakoiden sekä niiden alihankkijoiden työllisyyttä.

Vientihankkeiden jälleenrahoitusmallissa Suomen Vientiluotto Oy jälleenrahoittaa koti- ja ulkomaisen luotto- tai rahoituslaitoksen suomalaiseen pääomatavaravientiin järjestämiä ostajaluottoja OECD-ehdoin. Jälleenrahoitus toteutetaan Suomen Vientiluotto Oy:lle myönnetyillä lainoilla.

Lainan maksatus tapahtuu samassa aikataulussa Suomen Vientiluotto Oy:n myöntämän jälleenrahoituksen kanssa. Suomen Vientiluotto Oy:n rahoitusosuuden enimmäismäärä on OECD-ehtoisen vientiluoton määrä edellyttäen, että Finnvera Oyj antaa Suomen Vientiluotto Oy:lle täyden takuun. Lisäksi edellytetään, että jälleenrahoituksen saava pankki täyttää riittävät vakavaraisuutta ja taloudellista toimintakykyä koskevat vaatimukset.

Toimintaa kuvaavia tunnuslukuja

  2012
toteutuma
2013
arvio
2014
arvio
       
Myönnetyt lainat, kpl 6 - -
Myönnetyt lainat, milj. euroa 1 091 - -
Lainojen nostot, milj. euroa 882 755 400

Jälleenrahoitustoiminnasta valtiolle aiheutuvat menot (1 000 euroa)

  2014 2015 2016 2017 2018 Yhteensä
             
Luottojen nostot 400 000 369 300 - - - 769 300
Suojausmenot 14 500 12 200 10 000 7 800 6 200 50 700
Yhteensä 414 500 381 500 10 000 7 800 6 200 820 000

Jälleenrahoitustoimintaan käytettävät varat ovat takaisinmaksettavia lainoja, joista valtio saa tuloja takaisinmaksettavien pääomien ja korkojen muodossa. Valtio voi myös saada suojaustuloja. Vuonna 2012 tulot jälleenrahoitustoiminnasta olivat 72,1 milj. euroa ja lainan lyhennykset 43,4 milj. euroa. Jälleenrahoituksen arvioidut tulot ja lainan lyhennykset ovat yhteensä 172,4 milj. euroa vuonna 2013 ja 324,6 milj. euroa vuonna 2014. Jälleenrahoitustoiminnan lainojen lyhennykset tuloutuvat momentilla 15.01.04 ja korot momentille 13.01.05.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Luottojen nostoaikataulujen muutokset -340 500
Yhteensä -340 500

2014 talousarvio 414 500 000
2013 talousarvio 755 000 000
2012 tilinpäätös 943 652 525