Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
              62. Maaseudun kehittäminen
         60. Energiapolitiikka
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2014

43. Maakunnan kehittämisraha (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 5 566 000 euroa.

Määräraha on lain alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta 2 §:n 2 kohdassa tarkoitettu maakunnan kehittämisraha.

Määrärahaa saa käyttää:

1) alueiden kehittämistä ja alueen kuntien välisen elinkeinopoliittisen yhteistyön edistämistä koskeviin kehittämishankkeisiin

2) käyttöomaisuuden hankkimiseen tai sen muutos- tai parannustöihin perusrakenteen kehittämistä varten

3) lain alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista 28 §:n mukaisiin määräaikaisiin erityisohjelmiin

4) useampaa kuin yhtä aluetta koskeviin tai valtakunnallisesti tärkeisiin alueiden kehittämistä koskeviin ohjelmiin ja hankkeisiin

5) julkisyhteisöjen hankkeiden toteuttamiseen tarvittavan enintään 12 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen

6) henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien tila- ja muiden kustannusten maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioon liittyvän esityksen laeiksi alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista sekä alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta.

Määrärahalla tuetaan kaupunkipolitiikan ja saaristopolitiikan tavoitteiden toteuttamista.

Kaupunkipolitiikan tavoitteena ovat globaaliin kilpailuun kykenevät vahvat ja sosiaalisesti eheät kaupungit. Sopimusperusteista kaupunkipolitiikkaa toteutetaan hallitusohjelman ja kaupunkipolitiikan toimenpideohjelman mukaisesti. Valtio, yliopistot, ammattikorkeakoulut, kaupunkiseudut ja elinkeinokehitysyhtiöt sopivat alueen pitkäjänteisistä kehittämistoimista. Aie- ja kasvusopimuspolitiikkaa tehdään suurissa kaupunkikeskuksissa koko maassa. Sopimuksilla edistetään kaupunkiseutujen pitkäjänteistä kehittämistä, vahvistetaan niiden kansainvälistä vetovoimaa, edistetään elinkeinoelämän uudistumista ja kasvua sekä kaupunkiseudun toiminnallisuutta ja sujuvaa arkea. Metropolipolitiikkaa jatketaan metropolipolitiikan neuvottelukunnan linjaamalla tavalla.

Saaristopolitiikalla toteutetaan saaristolaissa ja valtakunnallisessa saaristopoliittisessa toimenpideohjelmassa määriteltyjä saariston kehittämistoimia. Toimenpiteillä pyritään maan laajojen saaristo-, vesistö-, meri- ja rantaresurssien hyödyntämiseen ja saaristoisuuden, vesistöjen ja meren rikkoman rakenteen aiheuttamien haittojen tasaamiseen. Toimenpideohjelman alueellisesti suppeampi osa koskee saaristolain mukaan nimettyjä saaristokuntia ja saaristo-osuuskuntia, laajempi osa periaatteessa maan kaikkia kuntia maan kaikissa maakunnissa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Hallituksen menosäästö -1 000
INKA-ohjelma (siirto momentille 32.20.42) -4 000
Kertaluonteisen erän poistuminen -1 300
Yhteensä -6 300

2014 talousarvio 5 566 000
2013 talousarvio 11 866 000
2012 tilinpäätös 15 566 000