Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         10. Verotus ja tulli
         20. Palvelut valtioyhteisölle
              88. Senaatti-kiinteistöt
         50. Eläkkeet ja korvaukset
         90. Kuntien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2018

88. Senaatti-kiinteistötPDF-versio

Momentille ei myönnetä määrärahaa.

1. Palvelu- ja muut toimintatavoitteet

Senaatti-kiinteistöt on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva valtion liikelaitos. Valtion liikelaitoksista annetun lain (1062/2010) mukaan Senaatti-kiinteistöjen tehtävänä on tuottaa tilapalveluja ja niihin välittömästi liittyviä muita palveluja valtion virastoille ja laitoksille, valtion talousarvion ulkopuolisille rahastoille ja muille valtion liikelaitoksille samoin kuin eduskunnalle sekä sen alaisuudessa, valvonnassa ja yhteydessä toimiville yksiköille sekä huolehtia hallinnassaan olevasta valtion kiinteistövarallisuudesta. Liikelaitos voi tuottaa palveluja myös sellaisille yhteisöille, joiden toiminta rahoitetaan pääosin valtion talousarvioon otetuilla määrärahoilla.

2. Investoinnit

Senaatti-kiinteistöjen investoinneista saa aiheutua menoja vuonna 2018 enintään 250 milj. euroa. Lisäksi Senaatti-kiinteistöt saa tehdä sitoumuksia, joista saa aiheutua menoja seuraavina varainhoitovuosina enintään 230 milj. euroa. Investoinnit painottuvat rakennuskannan arvoa säilyttäviin ja sen toimintakelpoisuutta parantaviin peruskorjausinvestointeihin sekä toimitilatehokkuutta kasvattaviin investointeihin. Investointikehys ei sisällä maankäyttömaksuja eikä varainsiirtoveroja.

Senaatti-kiinteistöt saa antaa vastavakuutta vaatimatta omavelkaisia takauksia tytäryhtiöiden lainoista yhteensä enintään 50 milj. euron arvosta.

3. Lainanotto

Senaatti-kiinteistöt oikeutetaan ottamaan vuoden 2018 aikana toimintansa rahoittamiseksi valtion liikelaitoksista annetun lain (1062/2010) 5 §:n 1 momentissa tarkoitettua lainaa nettomääräisesti enintään 70 milj. euroa.

Selvitysosa:Valtiovarainministeriö on huomioon ottaen palvelu- ja muut toimintatavoitteet asettanut alustavasti Senaatti-kiinteistöjen vuokraustoiminnan tulostavoitteeksi 53 milj. euroa vuodelle 2018.

Vuonna 2018 Senaatti-kiinteistöt tulouttaa valtion talousarvioon yhteensä 116,4 milj. euroa takausmaksuina, lainan korkoina ja lyhennyksinä sekä vuoden 2017 voiton tuloutuksena. Vuoden 2018 rahoitussuunnitelmassa valtion lainojen korkojen ja lainanlyhennysten osuudeksi on arvioitu 27,4 milj. euroa ja voiton tuloutukseksi 85 milj. euroa ja takausmaksujen suuruudeksi 4 milj. euroa. Lähinnä investointien rahoittamiseen tarvittavan lainanoton määrä on nettomääräisesti enintään 70 milj. euroa.

Senaatti-kiinteistöjen maksuvalmiuteen vaikuttaa merkittävästi kiinteistöjen realisoinneista saatava kassavirta. Kiinteistökaupoista syntyvän kassavirran toteutuminen riippuu kulloisestakin markkinatilanteesta ja sisältää siten Senaatti-kiinteistöjen ulkopuolisia epävarmuustekijöitä.

Tulos- ja rahoitussuunnitelmaan perustuva alustava investointisuunnitelma vuodelle 2018 (milj. euroa)

   
Rakennuskannan arvoa ja käyttökelpoisuutta parantavat korjausinvestoinnit 200
Uudisrakennusinvestoinnit 50
Yhteensä 250

Tunnuslukutaulukko (sis. myyntivoitot ja -tappiot)

  2016 toteutuma
liikelaitos
konserni 2017
ennakoitu
liikelaitos
konserni 2018
arvio
liikelaitos
konserni
             
Liikevaihto, milj. € 599 603 623 628 658 662
— Vuokraus 582 587 606 611 641 645
— Palvelut 16 16 17 17 17 17
Liiketoiminnan muut tuotot 128 128 58 58 30 30
Vuokraustoiminnan vuokrakate, milj. € 319   300   300  
— % liikevaihdosta 53   48   46  
Poistot (sis. arvonalentumiset) 218   199   210  
Liikevoitto, milj. € 207 204 151 149 113 110
— % liikevaihdosta 35 34 24 24 17 17
Tilikauden tulos, milj. € 175 181 116 122 76 82
— % liikevaihdosta 29 30 19 19 12 12
Taseen loppusumma 4 663 4 705 4 670 4 712 4 649 4 691
Tuloutus valtion talousarvioon, milj. € 120   125   85  
Investoinnit, milj. € 258   300   250  
Investoinnit % liikevaihdosta 43   48   38  
Sijoitetun pääoman tuotto, % koko toiminnasta 4,7 4,7 3,5 3,5 2,7 2,7
Sijoitetun pääoman tuotto, % vuokraustoiminta 2,3   2,3   2,0  
Oman pääoman tuotto, % 6,1 6,3 4,0 4,2 2,6 2,8
Oman pääoman tuotto, %, vuokraustoiminta in-house 1,7   1,5   1,5  
Omavaraisuusaste, % 62 62 63 62 63 62
Henkilöstömäärä 318 320 326 328 330 332

Liikelaitosta koskevat tulomomentit (milj. euroa)

  2016
toteutuma
2017
ennakoitu
2018
arvio
       
Tuloutus tulomomenteille      
12.28.99 Takausmaksut 4,9 4,0 4,0
13.01.04 Korot valtion lainoista 12,4 9,1 6,4
13.05.01 Voiton tuloutus 120,0 125,0 85,0
15.01.02 Takaisinmaksut valtion lainoista liikelaitoksille 69,1 68,3 21,0
Yhteensä 206,4 206,4 116,4

2018 talousarvio
2017 I lisätalousarvio
2017 talousarvio
2016 tilinpäätös