Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         20. Maatalous
         50. Vesitalous
         60. Metsätalous
              41. Metsäpuiden siemenhuolto
              43. Eräät korvaukset
              47. Pienpuun energiatuki
         63. Metsähallitus
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2012

60. MetsätalousPDF-versio

Selvitysosa:

Toimintaympäristö

Suomen metsäala käy läpi merkittävää muutoskautta, vaikka tällä hetkellä tilanne onkin hyvä. Maailmantalouden nopean elpymisen myötä metsäteollisuuden tuotanto on lähtenyt kasvuun. Metsätaloudessa tämä on näkynyt hakkuumäärien, puun hintojen ja metsänomistajille maksettujen kantorahatulojen lisääntymisenä. Myös metsätalouden työllisyys on kehittynyt parempaan suuntaan.

Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna metsäsektorin kehitys ei kuitenkaan ole kulkenut toivottuun suuntaan. Massa- ja paperiteollisuuden jalostusarvo ja viennin arvo ovat olleet 2000-luvun trendinomaisessa laskusuunnassa, samoin metsäsektorin osuus bruttokansantuotteesta ja yksityisten metsänomistajien hehtaarikohtainen liiketulos. Kehityksen taustalla on metsäteollisuuden muuttunut toimintaympäristö, jossa korostuvat globaalit trendit: maailmantalouden integraatio, sähköisen viestinnän lisääntyminen, ilmasto- ja energiakysymykset, luonnonvarojen strategisen merkityksen korostuminen, metsien monimuotoisuuden turvaaminen, metsänomistajien arvojen ja tavoitteiden monipuolistuminen, metsäalan palveluvaltaistuminen sekä kansainvälisten sopimusten ja EU-politiikan vaikutuksen vahvistuminen.

Toimintaympäristön muutosten ja sektorin rakennemuutosten vuoksi metsäalan toimia linjaava Kansallinen metsäohjelma 2015 tarkistettiin vuonna 2010. Tarkistetussa ohjelmassa tiedostetaan alan uudistumisen välttämättömyys, mutta samalla myös se, että toimintaympäristön muutokset ja puu uusiutuvana raaka-aineena tarjoavat monia mahdollisuuksia uusille metsäalan tuotteille ja palveluille.

Keskeisten toimenpiteiden vaikuttavuustavoitteet

Kansallisen metsäohjelman toimeenpanoa jatketaan. Ohjelman mukaisesti metsäalasta kehitetään biotalouden edelläkävijää, jolloin metsiin perustuvien elinkeinojen tulee olla kilpailukykyisiä ja kannattavia sekä metsäluonnon monimuotoisuuden ja muiden ympäristöhyötyjen vahvistuneita. Ohjelman toimeenpanoa tukevat vuoden 2011 aikana valmistuneet alueelliset metsäohjelmat.

Vuoden 2012 alusta lukien toteutuu metsäalan merkittävä organisaatiouudistus, kun kolmetoista alueellista metsäkeskusta yhdistetään valtakunnalliseksi Suomen metsäkeskukseksi. Koko maan kattavalla metsätalouden kehittämis- ja toimeenpano-organisaatiolla on vahva strateginen rooli metsiin liittyvien elinkeinojen edistäjänä. Suomen metsäkeskuksen liiketoiminta on tarkoitus eriyttää selkeästi julkisista hallintotehtävistä viimeistään vuoden 2014 loppuun mennessä.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio jatkaa vuonna 2012 metsätalouden kehittämis- ja asiantuntijaorganisaationa. Se tuottaa palveluita sekä maa- ja metsätalousministeriölle että muille tahoille.

Valtion tukirahoitusta suunnataan metsänhoito- ja perusparannustöiden ja pienpuun energiakäytön edistämiseen. Käytettävissä olevasta 77,43 milj. euron määrärahasta 57,43 milj. euroa arvioidaan käytettävän yksityismetsien metsänhoito- ja perusparannustöiden edistämiseen ja 20,0 milj. euroa pienpuun energiakäytön edistämiseen.

Valtion rahoitus puuntuotannon kestävyyden turvaamistöihin ja pienpuun energiakäytön edistämiseen (momentit 30.60.44, 30.60.47 ja 30.60.83)
Työlajiryhmät 2011
Arvio käytöstä
milj. €
2012
Arvio käytöstä
milj. €
     
30.60.44 ja 30.60.83    
Nuoren metsän hoito 23,0 18,2
Energiapuun korjuu ja haketus 13,0 3,0
Metsänuudistaminen ja muut metsänhoidolliset työt 15,7 14,2
Metsäteiden tekeminen ja kunnostusojitus 11,5 10,1
Suunnittelu, toteutusselvitykset, kehittäminen 16,7 14,9
30.60.47    
Pienpuun energiatuki -1) 17,01)
Yhteensä 79,9 77,4

1) Momentilla on määrärahaa 9,75 milj. euroa vuonna 2011. Pienpuun energiatukijärjestelmä ei tule voimaan vuonna 2011, joten budjetoitu määräraha siirtyy käytettäväksi vuodelle 2012. Tämän johdosta vuonna 2012 on käytettävissä yhteensä 17,0 milj. euroa.

Valtio tukee yksityismetsien metsähoito- ja perusparannustöitä, jotka ovat yhteiskunnan näkökulmasta tärkeitä puuntuotannon kestävyyden turvaamiseksi. Niillä osaltaan turvataan metsien hyvä kasvukunto ja laadukkaan puuraaka-aineen saatavuus tulevaisuudessa. Myös ilmastonmuutoksen hillitseminen ja uusiutuvan energian käytön lisääminen edellyttävät puuntuotannon mahdollisimman korkeaa tasoa.

Pienpuun energiakäyttöä lisäämällä turvataan metsähaketta käyttävien lämpö- ja energialaitosten polttoaineen saanti ja edistetään uusiutuvan energian käytölle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Maa- ja metsätalousministeriö seuraa pienpuun energiatukijärjestelmän vaikutuksia puun energiakäyttöön ja raakapuun markkinoihin.

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman 2008—2016 (METSO) toteutusta jatketaan yhteistyössä ympäristöviranomaisten ja muiden yhteistyötahojen kanssa.

Metsien monipuolistuvien käyttötarkoitusten tukemiseksi metsälaki ja metsänhoitosuositukset uudistetaan. Metsälain on otettava nykyistä paremmin huomioon metsänomistajien erilaiset tavoitteet. Samalla lisätään metsänomistajien päätösvaltaa metsävarojensa hoidossa.

Metsähallituksen uudistaminen on tarkoitus aloittaa vuonna 2012. Uudelle Metsähallitukselle on tarkoitus säätää tarvittava päätösvalta julkisten hallintotehtävien hoitamista varten. Markkinoilla toimivaa liiketoimintaa harjoitettaisiin yhtiömuodossa riittävän läpinäkyvyyden ja kilpailuneutraliteetin varmistamiseksi.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen, jonka mukaan kestävän metsätalouden rahoituslakien (1094/1996 ja 544/2007) mukaiset tuet muuttuvat veronalaisiksi etuuksiksi 1.1.2012 lukien.

01. Metsäntutkimuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 43 365 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös EU-rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) tehtävänä on edistää tutkimuksen keinoin metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä. Metla tuottaa, hankkii ja välittää korkeatasoista tieteellistä tietoa metsäluonnosta, metsien eri käyttömuodoista, metsävaroista ja niiden hyödyntämisestä sekä turvaamisesta yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi ja yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämiseksi. Metla tekee soveltavaa tutkimusta, sitä tukevaa perustutkimusta, kehittää metsäalan tutkimusyhteistyötä, edistää tutkimustulosten hyväksikäyttöä, huolehtii sille kuuluvista viranomaistehtävistä ja osallistuu strategisten huippuosaamisen keskittymien toimintaan. Strategiassa organisaatiorakenne ja toiminta ovat asiakasläheisiä. Voimavarat kohdennetaan tutkimustoimintaan sekä tiedon ja teknologian siirtoon. Toimintakulttuuri tukee osaamista sekä jatkuvaa oppimista.

Metla tukee pääluokkaperusteluissa esitettyjen maa- ja metsätalousministeriön toimialan vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista seuraavasti:

  • tuottamalla tietoa ja osaamista metsiin perustuvan biotalouden edistämiseksi ja metsätalouden kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi
  • tuottamalla tietoa ja osaamista puuperäisen energian ja puun käytön, erityisesti puurakentamisen lisäämiseksi ja metsien monimuotoisuuden, ympäristöhyötyjen ja hyvinvointivaikutusten lisäämiseksi.

Metla toteuttaa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmassa 2008—2016 (METSO) sille asetettuja toimia ja osallistuu Kansallisen metsäohjelman 2015 (KMO) toteutukseen.

Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden 2012 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen alustavasti Metlalle seuraavat tulostavoitteet:

Toiminnallinen tuloksellisuus

Toiminnallinen tehokkuus

Vuosien 2010—2012 bruttotoimintamenojen, tulojen ja henkilötyövuosien arvioidaan jakaantuvan seuraavasti (milj. euroa)
  Bruttomenot Htv1) Tulot
  2010 2011 2012 2010 2011 2012 2010 2011 2012
Prosessi TP TA TAE TP TA TAE TP TA TAE
                   
Tutkimus- ja kehittämispalvelut sekä tiedon ja teknologian siirto 28,4 23,1 24,0 447 381 385 6,4 3,4 4,4
Maksulliset tutkimuspalvelut 1,0 1,2 1,3 17 20 21 2,1 1,8 1,9
Viranomaispalvelut 5,5 5,5 5,6 97 94 94      
Strateginen johtaminen 4,4 3,2 3,7 44 31 31      
Tutkimuksen tukipalvelut 1,4 1,5 1,3 22 20 20      
Sisäiset palvelut 12,3 13,5 14,2 104 100 90 1,0 0,4 0,5
Yhteensä 53,0 48,0 50,1 731 6462) 6413) 9,5 5,6 6,8

1) Sisältää 10 htv:tä METSO-ohjelman toteutukseen.

2) Sisältää 10 htv:tä työuraansa eläkeiän jälkeen jatkavia.

3) Kiintiössä ei ole vuonna 2012 otettu huomioon työuraansa eläkeiän jälkeen jatkavia (vaikutus -10 htv), lisäyksenä on siirrot muilta momenteilta 4 htv ja kertaluonteinen 1 htv (646 - 10 + 5 = 641).

Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden parantamiseksi sekä hallinnonalan ja elinkeinojen tietotarpeiden tukemiseksi Metlan tutkimus- ja kehittämispalveluita sekä tiedon ja teknologian siirtoa suunnataan tukemaan elinkeinotoiminnan kehittämistä ja metsäpolitiikan valmistelua. Metla osallistuu metsäklusterin sekä energia- ja ympäristöklusterin tutkimusstrategian toteuttamiseen strategisten huippuosaamisen keskittymien - Metsäklusteri Oy ja CLEEN Oy - kautta. Tutkimustiedon tuotteistamista ja markkinointia tehostetaan. Jatketaan yhteistyötä Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymässä (LYNET) maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön hallinnonalojen sektoritutkimuslaitosten kanssa. Metlan laboratoriotoimintoja kehitetään toimintojen rationalisoimiseksi ja kustannustehokkuuden parantamiseksi. Tieto- ja viestintäteknologian (ICT) käyttöönottoa tehostetaan.

Toteutetaan vuodelle 2012 sovittuja aiemmin päätettyjä tuottavuustoimia.

Maksullisen toiminnan tulostavoitteeksi asetetaan noin 1,9 milj. euroa.

Tuotokset ja laadunhallinta

Vuonna 2012 keskeisten tuotosten määrä suhteutetaan käytettävissä oleviin voimavaroihin. Suoritteiden seurannan mittarit ovat soveltuvin osin tutkimuslaitosten yhteisiä.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
  2010
toteutuma
2011
varsinainen
talousarvio
2012
esitys
       
Bruttomenot 52 984 47 986 50 125
Bruttotulot 9 505 5 560 6 760
Nettomenot 43 479 42 426 43 365
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 4 669    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 4 645    

Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)
  2010
toteutuma
2011
varsinainen
talousarvio
2012
esitys
       
Yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot      
— muilta valtion virastoilta saatava rahoitus 4 268 2 900 2 900
— EU:lta saatava rahoitus 884 500 500
— muu valtionhallinnon ulkopuolinen rahoitus 3 027 2 000 2 000
Tuotot yhteensä 8 179 5 400 5 400
       
Hankkeiden kokonaiskustannukset 13 352 10 800 10 800
       
Omarahoitusosuus (tuotot - kustannukset) -5 173 -5 400 -5 400
Omarahoitusosuus, % 39 50 50

Metsäntutkimuslaitoksen, Maa- ja elintarviketutkimuskeskuksen ja Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen laboratoriotoimintoja on keskitetty Metsäntutkimuslaitokselle. Tämän johdosta momentille on siirretty yhtä henkilötyövuotta vastaava henkilöstö momentilta 30.20.01 ja kolmea henkilötyövuotta vastaava henkilöstö momentilta 32.01.02. Henkilöstösiirtoihin ei sisälly määrärahasiirtoja, koska laboratoriotoiminta on maksullista toimintaa. Metsäntutkimuslaitoksen tulorahoitteisen toiminnan volyymi nousee noin 0,400 milj. eurolla (tulot ja menot), nettomääräraha ei tämän johdosta muutu.

Nykyinen kiinteistöhenkilöstö siirtyy valtiolta pääosin uuden työnantajan palvelukseen.

Metlan hallinnassa oleva valtion kiinteistövarallisuus siirtyy 1.1.2012 Senaatti-kiinteistöjen ja Metsähallituksen hallintaan.

Tuloina on otettu huomioon kaikki Metlan toiminnasta kertyvät tulot.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Palkkausten tarkistukset 734
Metsäntutkimuslaitoksen toiminnan tukeminen (kertamenon poisto) -1 500
Metsäbioenergian tutkimus- ja innovaatiokeskuksen verkostomainen toimintamalli (kertamenon poisto) -110
Toimitilakustannukset 1 300
Tuottavuussäästöjen tilapäinen käyttö (1 htv) 1 015
Toimintamenosäästö (HO) -350
Yhteishankintojen lisääminen (HO) -150
Yhteensä 939


2012 talousarvio 43 365 000
2011 III lisätalousarvio 606 000
2011 talousarvio 42 426 000
2010 tilinpäätös 43 455 000

41. Metsäpuiden siemenhuolto (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää metsäpuiden siemenviljelysten perustamista ja nuoruusvaiheen hoitoa varten myönnettävien valtionavustusten maksamiseen.

Selvitysosa:Määrärahan mitoitus perustuu vuonna 2011 päivitettyyn metsäpuiden siemenviljelysten perustamisohjelmaan. Metsäpuiden siemenviljelysten perustamiseen ja nuoruusvaiheen hoitoon myönnettävien valtionavustusten tavoitteena on varmistaa, että metsätalouden käyttöön on saatavissa jatkuvasti ja riittävästi alkuperältään kasvupaikan olosuhteisiin sopivaa ja hyvälaatuista metsänviljelyaineistoa.


2012 talousarvio 400 000
2011 talousarvio 621 000
2010 tilinpäätös 699 000

42. Valtionapu Suomen metsäkeskukselle (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 47 666 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Suomen metsäkeskuksesta annetun lain (418/2011) mukaisista tehtävistä aiheutuvien menojen maksamiseen

2) muuna julkisena rahoitusosuutena Suomen metsäkeskuksen valtionaputoimintaan kuuluvissa EU-hankkeissa

3) EU-hankkeille myönnettyjen tukien takaisinperintäpäätöksistä aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Vuoden 2012 alusta lukien 13 alueellista metsäkeskusta yhdistyvät valtakunnalliseksi Suomen metsäkeskukseksi, johon siirretään myös osa Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion tehtävistä ja henkilöstöstä. Suomen metsäkeskus on metsien kestävää hoitoa ja käyttöä sekä niiden monimuotoisuuden säilyttämistä koskevia tehtäviä hoitava koko maan kattava kehittämis- ja toimeenpano-organisaatio. Suomen metsäkeskuksen tehtävänä on metsiin perustuvien elinkeinojen edistäminen, metsiä koskevan lainsäädännön toimeenpano ja metsätietoihin liittyvien tehtävien hoitaminen. Maa- ja metsätalousministeriö ohjaa ja valvoo Suomen metsäkeskusta.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio jatkaa metsätalouden kehittämis- ja asiantuntijaorganisaationa. Koska perustettava Suomen metsäkeskus ja Tapio eivät enää ole lainsäädännön kautta nykymuotoisessa kiinteässä suhteessa toisiinsa, on perusteltua eriyttää niille myönnettävät määrärahat. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion valtionavustus siirretään momentille 30.60.50.

Suomen metsäkeskuksen toiminnan tärkein kohderyhmä ovat yksityismetsänomistajat, jotka omistavat 440 000 metsälöä, joiden yhteispinta-ala on 12,1 milj. (noin 60 % Suomen metsämaa-alasta). Suomen metsäkeskus valvoo metsätaloutta koskevien lakien noudattamista ja hoitaa muut sille säädetyt viranomaistehtävät, joita ovat muun muassa metsätalouden rahoitusta koskevassa lainsäädännössä (1094/1996, 544/2007, 101/2011) säädetyt rahoituspäätökset (noin 60 000 vuodessa, hankkeista vähintään 4,5 % tarkastetaan myös maastossa), metsälain (1093/1996) valvontaan liittyvät metsänkäyttöilmoitusten ja perustamisilmoitusten tarkastukset (noin 150 000 vuodessa, joista vähintään 3 % tarkastetaan myös maastossa) sekä riistavahinkolain (105/2009) nojalla korvattavien hirvieläinvahinkojen maastoarviointi metsätalouden osalta.

Metsäkeskusten yhdistäminen yhdeksi valtakunnalliseksi toimijaksi tehostaa toimintaprosesseja, parantaa niiden laatua. Muita tuottavuutta parantavia toimenpiteitä ovat sähköisen asioinnin sekä metsänomistajien ja metsäalan toimijoiden neuvontapalveluiden kehittäminen. Työn tuottavuuden paraneminen vähentää henkilöstötarvetta 30 henkilötyövuotta vuonna 2012.

Tuottavuussäästöistä arvioidaan käytettävän 1 000 000 euroa Suomen metsäkeskuksen toiminnan käynnistämiseen ja 728 000 euroa metsäkeskuksen tietojärjestelmien ja -hallinnon kehittämiseen.

Metsätaloudelle pääluokan selvitysosassa asetettujen yhteiskunnallisten vaikuttavuustavoitteiden toteuttamiseksi maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden 2012 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen alustavasti Suomen metsäkeskuksen valtionavulla rahoitettavalle toiminnalle (valtionavustustoiminta) seuraavat tavoitteet:

Suomen metsäkeskuksen tulostavoitteet
  2010
toteutuma
2011
tulostavoite
2012
tulostavoite
       
1. Taloudellisuustavoitteet      
Metsälain valvontakustannukset metsänkäyttöilmoitusta kohden, € 65 alle 65 alle 63
Rahoituslain valvontakustannukset rahoituspäätöstä kohden, € 110 alle 110 alle 110
Alueellisen metsävaratiedon ylläpitokustannukset, €/ha 18 alle 18 alle 15
2. Suoritetavoitteet      
Alueellisen metsävaratiedon keruutavoite, ha 950 000 910 000 1 200 000
Henkilökohtaisen neuvonnan määrä, henkilöä 42 000 38 000 40 000
3. Laatutavoitteet      
Hyvän metsänhoidon suositusten mukaisten taimikoiden osuus perustetuista taimikoista, % 85 85 85
Nuoren metsän hoidossa metsänhoidollisesti hyvien hankkeiden osuus pinta-alasta, % 90 vähintään 90 vähintään 90
Päätös nuoren metsän hoitohankkeista, viikkoa vireille tulosta 4 enintään 4 enintään 4
Tilakohtaisten metsäsuunnitelmien peittotavoite, % metsien pinta-alasta 46 45 50

Momentin määrärahalla toteutettavan toiminnan kustannusten (milj. euroa) ja henkilötyövuosien (htv) arvioitu jakautuminen tulosalueille
  2011 2012
  kustannukset htv kustannukset htv
         
Valvonta- ja tarkastustoiminta 16,1 218 15,0 210
Alueellinen metsävaratieto 18,5 252 17,6 240
Neuvonta, koulutus ja tiedotus 10,0 120 9,3 110
Muu toiminta 8,2 111 6,0 81
Yhteensä 52,8 701 47,9 6411)

1) Htv-vähennys yhteensä -60 htv, josta -30 htv aiheutuu tuottavuusohjelman toteuttamisesta ja -30 htv Tapion valtionavun siirtymisestä momentille 30.60.50.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Palkkausten tarkistukset 682
Tuottavuustoimet (-30 htv) -1 249
Tuottavuussäästöjen käyttö 1 728
Sähköisen asioinnin kehittämishankkeen rahoituksen muutos -500
Siirto momentille 30.60.50 (Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion valtionapu) -1 500
Kertamenon poisto (Metsäkeskusten tietojärjestelmät) -300
Yhteensä -1 139

Momentin nimike on muutettu.


2012 talousarvio 47 666 000
2011 III lisätalousarvio 514 000
2011 talousarvio 48 805 000
2010 tilinpäätös 49 239 000

43. Eräät korvaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 100 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain (263/1991) perusteella aiheutuvien korvausten ja muiden menojen maksamiseen

2) laajuudeltaan ja taloudelliselta merkitykseltään huomattavien äkillisten metsätuhojen kartoituksesta ja tuhoalueita koskevien ilmakuvien tuottamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen

3) metsälaissa tarkoitetuista uhkasakkolain (1113/1990) mukaisista ja niihin verrattavista suorituksista aiheutuvien sellaisten menojen maksamiseen, jotka maksetaan etukäteen valtion varoista.

Selvitysosa:Vuoden 2010 Asta-, Veera-, Lahja- ja Sylvi-myrskyt osoittivat, että tietoa metsätuhojen laajuudesta ja sijainnista on saatava nopeammin ja tarkemmin. Esimerkiksi myrskytuhon tapahduttua Maanmittauslaitos voi nopeasti tuottaa ilmakuva-aineistoa tuhoalueista.

Määrärahasta arvioidaan käytettävän metsälaissa tarkoitetuista uhkasakkolain mukaisista ja niihin verrattavista suorituksista aiheutuvien menojen maksamiseen 30 000 euroa ja muiden menojen maksamiseen 70 000 euroa.

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon lisäyksenä 50 000 euroa varautumisesta äkillisiin metsätuhoihin.


2012 talousarvio 100 000
2011 III lisätalousarvio 55 000
2011 talousarvio 50 000
2010 tilinpäätös 16 557

44. Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen(arviomääräraha)

Momentille myönnetään 60 230 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996) ja kestävän metsätalouden rahoituslain (544/2007) mukaisen tuen maksamiseen

2) enintään 300 000 euroa kokeilu- ja selvitystoiminnan valtionapuihin ja kulutusmenoihin

3) enintään 13 000 000 euroa vuoden 2012 valtuuden käytöstä aiheutuviin menoihin.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Vuonna 2012 saa tehdä kestävän metsätalouden rahoituslaissa (544/2007) lueteltuja suunnitelman edellyttämiä työlajeja ja kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996) mukaisia suunnitelman edellyttämiä työlajeja koskevia tukipäätöksiä enintään 26 000 000 eurolla.

Selvitysosa:Määrärahan mitoituksessa on huomioitu tarkistetussa Kansallinen metsäohjelma 2015:ssa ja pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassa asetetut tavoitteet metsänhoito- ja perusparannustöille sekä puuperäisen energian lisäämiselle. Mitoituksessa on myös otettu huomioon se, että pienpuun energiakäyttöä edistetään jatkossa pienpuun energiatuesta annetun lain (101/2011) nojalla momentin 30.60.47 määrärahasta myönnettävällä tuella.

Momentin valtuusmenettelyä muutetaan niin, että momentille myönnettyä valtuutta käytetään vain suunnitelman edellyttäviä työlajeja koskeviin tukipäätöksiin. Kestävän metsätalouden rahoituslaissa (544/2007) ja kestävän metsätalouden rahoituksesta annetussa laissa (1094/1996) lueteltuja suunnitelman edellyttämiä työlajeja ovat pääasiassa metsänuudistaminen, terveyslannoitus, suometsänhoito ja metsätien tekeminen. Muutoksella valtuuden käytöstä rajataan pois toteutusselvitykseen perustuvat ns. jälkirahoitteiset työlajit. Niissä toteutustyöt on jo tehty rahoitusta haettaessa, eikä rahoituspäätöksellä sitouduta menoihin, joista aiheutuisi määrärahatarvetta tulevina vuosina.

Määrärahalla toteutettavien töiden suora työllisyysvaikutus on noin 2 700 htv.

Määrärahan jakautuminen ja myöntämisvaltuudesta valtiolle aiheutuvat menot (milj. euroa)
  2012 2013 2014 2015 2016— Yhteensä
vuodesta
2012 lähtien
             
Ennen vuotta 2012 tehdyt sitoumukset 17,53 12,86 6,48 3,00 1,00 40,87
Vuoden 2012 sitoumukset 13,00 7,00 3,00 2,00 1,00 26,00
Nuoren metsän hoito, juurikäävän torjunta, energiapuun haketus yms. 29,40          
Kokeilu- ja selvitystoiminta 0,30          
Yhteensä 60,23 19,86 9,48 5,00 2,00  

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon säästö (HO) 7 500 000 euroa.


2012 talousarvio 60 230 000
2011 III lisätalousarvio 3 750 000
2011 talousarvio 76 030 000
2010 tilinpäätös 80 251 342

45. Metsäluonnon hoidon edistäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 8 325 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996) ja kestävän metsätalouden rahoituslain (544/2007) mukaisen tuen maksamiseen metsien biologisen monimuotoisuuden turvaamiseen

2) valtakunnallisista metsien luonnonhoitoa ja biologisen monimuotoisuuden ylläpitämistä tukevista ja maa- ja metsätalousministeriön erikseen määrittelemistä hankkeista ja toimenpiteistä aiheutuvien menojen maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenojen ja enintään viittä henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamisesta määräaikaisiin tehtäviin aiheutuvien menojen maksamiseen sekä EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Kainuun hallintokokeilusta annetun lain 10 §:n 1 momentin mukaan Kainuun maakunnan hallintokokeilualueella kestävän metsätalouden rahoituslain 16 §:n mukaiseen tukeen myönnetään rahoitus momentilta 32.50.63.

Määrärahan arvioitu käyttö
   
Ympäristötuki 5 125 000
Metsäluonnon hoitohankkeet 2 750 000
Valtakunnalliset hankkeet 450 000
Yhteensä 8 325 000

Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden 2012 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen metsäluonnon hoidon edistämiselle seuraavat alustavat toiminnalliset tulostavoitteet:

Metsäluonnon monimuotoisuuden säilymistä turvataan ympäristötuella 3 500 hehtaarin alueella (vuoden 2011 tavoite 7 600 hehtaaria).

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä 3 000 000 euroa hallitusohjelmassa maa- ja metsätalousministeriön pääluokkaan kohdistettuna menosäästönä vuoden 2011 talousarvioon verrattuna (HO-säästö 4 000 000 euroa).


2012 talousarvio 8 325 000
2011 talousarvio 11 325 000
2010 tilinpäätös 10 325 000

47. Pienpuun energiatuki (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 7 250 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää pienpuun energiatuesta annetun lain (101/2011) mukaisen tuen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Pienpuun energiatuen tavoitteena on lisätä pienpuun energiakäyttöä ja turvata pienpuuhakkeen saatavuus lämpö- ja voimalaitoksille. Tukea voidaan myöntää nuorten metsien hoito- tai ensiharvennuskohteilta korjattavalle ja energiakäyttöön luovutettavalla puulle.

Vuonna 2012 pienpuun energiatukijärjestelmästä tuettavaa pienpuuta arvioidaan korjattavan noin 2,2 milj. kuutiometriä. Tavoitteena on nostaa metsähakkeen käyttö energiatuotannossa 13,5 milj. kuutiometriin vuoteen 2020 mennessä nykyisestä lähes 7 milj. kuutiometristä. Pienpuuhakkeella on arvioitu voitavan kattaa tarpeesta noin 4—5 milj. kuutiometriä.

Vuonna 2012 on käytettävissä myös vuodelta 2011 siirtyviä eriä 9 750 000 euroa.


2012 talousarvio 7 250 000
2011 III lisätalousarvio -3 750 000
2011 talousarvio 13 500 000

50. Eräät metsätalouden valtionavut(siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 2 443 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiolle metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain (1474/1995) perusteella aiheutuviin menoihin sekä avustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille muille yhdistyksille, säätiöille ja osakeyhtiölle.

Käyttösuunnitelma
   
Föreningen för Skogskultur rf 30 000
Työtehoseura ry 349 000
Mustilan Kotikunnas -säätiö 30 000
Suomen Metsäyhdistys ry 434 000
Puuinfo Oy 100 000
Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 1 500 000
Yhteensä 2 443 000

Selvitysosa:Tapiolle myönnettävä määräraha on tarkoitettu seuraavien palvelujen tuottamiseen maa- ja metsätalousministeriölle:

  • työryhmä- ja asiantuntijapalvelut (mm. METSO, KMO)
  • tutkimuksen käytäntöönviennin tehostaminen
  • kielilain soveltamiseen liittyvät palvelut sekä
  • tilastot.

Puuinfo Oy:lle myönnettävällä rahoituksella edistetään puun käyttöä ja puurakentamista ja se käytetään Teknilliseltä korkeakoululta ja Oulun yliopistolta hankittavista suoritteista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Siirto momentilta 30.60.42 1 500
Järjestöjen tuki- ja jäsenmaksusäästö (HO) -163
Yhteensä 1 337


2012 talousarvio 2 443 000
2011 talousarvio 1 106 000
2010 tilinpäätös 1 106 000

83. Lainat puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 100 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996) ja kestävän metsätalouden rahoituslain (544/2007) mukaisten lainojen maksamiseen.

Selvitysosa:Määrärahan tarpeeksi arvioidaan 200 000 euroa. Kun tähän arvioidaan olevan käytettävissä 100 000 euroa vuodelle 2012 siirtyvää määrärahaa, momentin määrärahatarve on 100 000 euroa.


2012 talousarvio 100 000
2011 talousarvio 50 000
2010 tilinpäätös 50 000